Nyt vihdoin pääsen kertomaan teille meidän pienestä reissusta, jossa oltiin muutama viikko sitten. Täällä Tanskassa asuessa yksi hyviä puolia on ehdottomasti se, että moniin Keski-Euroopan maihin on lyhyt matka ja näin mekin päätimme lähteä autolla reissuun, kun se on kerran mahdollista. Tanskalaiset kaverini kertoivat, että jos haluaisimme tehdä jotain tanskalaisille hyvin tyypillistä, meidän pitäisi ajaa Italiaan, mieluiten matkailuvaunun kera. Italiaan ajaminen ei nyt houkutellut, koska sinne matka kestäisi ainakin sen 16 tuntia. Halusimme kuitenkin lähteä autolla liikkeelle, koska tällöin mukaan voisi ottaa myös meidän perheen koiravanhukset eli pääsisimme kerrankin ihan oikeasti koko perhe matkaan. Lisäksi oman auton kanssa liikkuminen on vaan niin helppoa. Kohteeksi valikoitui Hollanti, koska siellä sattuu asumaan myös yksi meidän tuttavaperhe, jota emme ole nähneet liian pitkään aikaan. Toinen syy tälle kohteelle oli se, että olen lapsena viettänyt Hollannissa kesiä sukulaisteni ja äitini kanssa, ja mieleeni on jäänyt kuva ihanista Hollannin hiekkarannoista sekä värikkäästä Amsterdamista.