Tanskalaisesta sisustustyylistä
Tanskalainen sisustus ja design on maailman kuulua. Muut Pohjoismaat eivät ole minusta sen huonompia, mutta verrattuna Suomeen tanskalainen sisustustyyli on kuitenkin vähän erilainen. Ajattelin kirjoitella vähän niistä eroista verrattuna suomalaiseen sisustukseen. Molemmissa maissa huomaa kyllä vahvan skandinaavisen tyylin, mutta myös eroja on.
Meidän omassa kodissa varmaan yhdistyvät suomalainen sisustus tanskalaisilla vaikutteilla. seuraan aktiivisesti suomalaisia sisustusryhmiä Facebookissa ja sisustustilejä Instagramissa. Suomessa sisustus on minusta vaaleampaa ja värejä käytetään vähemmän. Kodit ovat myös aika paljon toistensa kaltaisia Suomessa. Tanskalaisissa kodeissa näkee paljon enemmän tummaa puuta, tummia värejä ja erityisesti tummanharmaata, enemmän muitakin värejä ja ehkä vähän monipuolisempia sisustusratkaisuja. Kodit ovat tunnelmallisia, kynttilöitä ja taidetta löytyy enemmän ihan tavallisistakin kodeista.
Tanskalaisissa kodeissa tavaraa on vähemmän ja tekstiilejä ei käytetä kuten Suomessa. Usein verhoja ei ole ikkunoissa eikä mattoja lattioilla. Suomalaisissa kodeissa yleensä löytyy kuitenkin matot lattialta sekä useimmiten verhotkin ikkunoista, ja erilaisia pöytäliinoja ja koristetyynyjä käytetään minusta enemmän. En sitten tiedä, voisiko mattojen ja muiden tekstiilien käyttö johtua Suomen kylmästä ilmastosta. Tuovathan matot lämpöä sisustukseen ja auttavat myös ihan käytännössäkin. Tanskassa kyllä lattiat ovat usein kylmiä, mutta sisällä voi olla hjemmesko jalassa. Tanskalaisissa kodeissa olen mattoja nähnyt joko keittön pöydän alla tai olohuoneessa, mutta usein mattoja ei ole ollut ollenkaan.
Meillä on kotona ollut aina matot lattialla eikä varmaan ihan heti niistä olla luopumassakaan. Jossain vaiheessa otin matot pois lastenhuoneesta, mutta Eppu halusi omansa takaisin. Meidän talo on sata vuotta vanha ja täällä on myös ikivanhat puulattiat. Minusta olisi kiva pitää lankkulattioita enemmän esillä, mutta koiran ja lasten kanssa olen myös vähän huolissani lattioiden kunnosta erityisesti eteisessä ja makuuhuoneessa, joka on heti ensimmäinen huone eteisestä. Niissä tanskalaisissa kodeissa, joissa olen vieraillut, ei ole ollut yhden yhtä mattoa lattialla, mutta me olemme saaneet ihasteluja meidän matoista tanskalaisilta kavereilta ja kovasti myös kyselyitä, mistä olemme ne hankkineet. Erityisesti yksi matto on kerännyt paljon kommentteja.
Beni Ouarain matto kotona
Jokin aika sitten Sukhimatot lähetti meille ihanan Beni Ouarain maton kotiin blogiyhteistyön merkeissä. Olen jo pitkään haaveillut pehmeästä paimentolaismatosta meidän makuuhuoneessa, joten päädyin valitsemaan perinteisen Beni Ouarain maton Sukhimattojen valikoimasta. Monien muiden mattojen lisäksi Sukhimatoilla on valikoimassaan nimittäin ihan aitoja paimentolaismattoja, joiden kutominen on kuulunut Beni Ouarain paimentolaisheimon perinteisiin jo satoja vuosia. Sukhin Berberimatot valmistetaan Beni Ouarain-mattojen syntysijoilla Marokon Atlas-vuoristossa, jossa elää myös matoille nimensä antanut paimentolaisheimo. Näiden mattojen perinteistä ja valmistuksesta voi lukea lisää täältä. Sukhimattojen sivuilla on myös hyvät ohjeet, mistä tunnistaa aidon Beni Ouarain maton kopiosta. Nykyään markkinoilla liikkuu myös paljon halpoja kopioita Beni Ouarain matoista. Näiden kopioiden valmistuskunstannuksissa sekä laadussa on säästetty, ja eron laadussa kyllä huomaa.
Sukhimatot ostaa mattonsa suoraan käsityöläisiltä, joista monet työskentelevät kotonaan. Meidänkin maton mukana tuli mukana lappu, kuka kyseisen maton on kutonut. Sen oli kutonut Aisha. 🙂 Sukhimattoja valmistaa nyt jo yli sadan hengen matontekijöiden joukko ja Sukhimattojen tavoite olisi kouluttaa lisää työntekijöitä alueilla, jossa varma työtulo on tiukassa ja esimerkiksi perheellisten naisten on vaikea työllistyä.
Kaikki matot ovat yksilöllisiä ja maton voi tilata myös tilaustyönä mittojen mukaan. Materiaalit, tekniikka ja perinteet ovat tärkeä osa matonvalmistusta ja Sukhimattojen matot vaalivat juuri näitä perinteitä ja käsityöläistaitoja. Tällainen aito paimentolaismatto on aina pieni sijoitus ja kodin elementti, joka kestää aikaa. Siksi näiden mattojen alkuperästä ja valmistuksesta kannattaa ottaa selvää ennen oman maton hankintaa.
Olin siis kaavaillut mattoa alunperin meidän makuuhuoneeseen, mutta koira tuntui viihtyvän matolla vähän liian hyvin aina ulkoilureissun jälkeen, joten aloin pelätä, että joku aamu sen kuratassut vielä jättävät lähtemättömät jäljet mattoon. Välillä lapsetkin marssivat sisään kengät jalassa niine hyvineen, joten alakerran matot ovat aina vähän vaaravyöhykkeellä.
Niinpä kokeilin vielä, miten matto sopisi meidän yläkertaan. Matto kävi yläkertaankin ihan hyvin, mutta koirapa siirtyi maton perässä, joten ihan turvassa se ei ole sielläkään. Tässä on kuitenkin parempi juttu se, että koira (eivätkä lapset) pääse ylös heti suoraan ulko-ovesta. Mitä mieltä olet, sopiiko tuo matto paremmin makuuhuoneeseen alakertaan vai yläkertaan? Onneksi materiaalina villa on likaahylkivää, joten uskoisin, että näin hyvälaatuinen paksu villamatto ei kuitenkaan ihan heti muuta väriään tummaksi edes lapsi- ja eläinkodissa.
Miten saada tanskalaista sisustustyyliä kotiin?
Täällä meidän kodissa on suureksi osaksi Suomesta tuodut kalusteet, mutta joitain olen ostanut täältä Tanskastakin. Esimerkiksi yläkerran nojatuoli ja tumma metallinen hyllykkö puulevyillä ovat molemmat Tanskan löytöjä. Makuuhuoneessa oleva messinkinen 60-luvun jalkalamppu (koiran kanssa yläkuvassa) löytyi täältä paikalliskirpparilta, ja on tanskalaisen E.S. Hornin valmistama. Olen myös yrittänyt laittaa pieniä lamppuja ja epäsuoraa valoa sinne tänne asuntoon ja sytytellä enemmän kynttilöitä talvisaikaan. Jos haluaisi oikein tanskalaista fiilistä kotiin, pitäisi vielä hankkia muutamia tauluja joiltain tanskalaisilta taidemaalareilta, kerätä matot ja muut ylimääräiset tekstiilit pois ja ripotella kynttilöitä kaikille ikkunalaudoille. Täällä meidän kylillä kun kävelee sykysyllä pimeän tullen, melkein jokaisella ikkunalla palaa kynttilä. Tanskalaiset tuntuvat siis rakastavan tunnelmaa, kotona oloa ja kynttilöitä.