Pari viikkoa sitten vietin viikonlopun Suomi-kavereiden kanssa kauniissa Kööpenhaminassa. Minulta kysytään todella usein vinkkejä Köpikseen, joten päätin taas kerran tehdä pientä vinkkipostausta, mihin kannattaa mennä ja missä kannattaa syödä Köpiksen reissulla…
Vaikka tuona viikonloppuna ilma oli harmaa ja sade tihkutteli, se ei pilannut tämän ihanan kaupungin tunnelmaa. Ystäväni oli varannut meille Airbnb -kämpän Østerbron alueelta. Siellä en olekaan ennen majaillut, joten odotin innolla, millainen alue olisi. Työkaverini kertoivatkin jo etukäteen, että kyseessä on tosi kiva ja rauhallinen alue, jossa on aika hinnakkaita asuntoja ja varakastakin väkeä. Alue on myös lapsiperheiden suosiossa monien puistojensa takia, ja sen huomasi jo ihan kävellessä siellä. Lapsiperheistä kielivät myös katujen varsilla olevat lukuisat lastenvaate- ja lelukaupat, jotka löysimme kävellessämme keskustaa kohti. Jos olet perheellinen tai lasten jutuista ja ainutlaatuisista lasten liikkeistä kiinnostunut, kannattaa juuri suunnata Østerbron alueelle Köpiksessä. Tsekata kannattaa mm. Økker Gøkker (Nordre Frihavnsgade) ja ihana 2nd hand store (Nordre Frihavns gade 60), josta voi ostaa käytettyjä vaatteita ja asusteita sekä äidille että lapsille. Østerbrossa sijaitsee myös mm. Normann Copenhagen flagship store, joka on aivan mielettömän upea kokemus. Suosittelen designin ystäviä käymään tuolla ajan kanssa. Liike on kuin suuri taidenäyttely.
Airbnb asuntomme Østerbron alueella oli vähän kalliimpi, kuin mitä esimerkiksi maksoimme joskus Nørrebrossa, mutta tästäkin huolimatta haluaisin uudemman kerran majottautua juuri Østerbrossa. Jos suunnittelet viikonloppua Köpikseen, suosittelen ehdottomasti Airbnb:ta hotellin sijasta. Tanskalaiskodit ovat ihania ja kodikkaita Airbnb majoituksia löytyy Köpiksestä helposti. Ne ovat usein myös paljon edullisempia kuin hotellit, ja plussana on yleensä keittiö ja kokkausmahdollisuus, jolloin voi säästää rahaa ja hermoja (erityisesti lasten kanssa).
Ihania ravintoloita Köpiksestä löytyy ja kannattaakin suunnata ihan vähän pois Strøgetiltä, jossa sijaitsevat kaikkein kalliimmat “turistiravintolat”. Yhtenä iltana olimme itse niin väsyneitä, että haimme ruokaa Magasin -tavaratalon ihanalta ruokapuolelta, ja teimme kämpillä illallista. Oli hauskaa ja rentoa illastaa ystävien kanssa ihan vaan “kotona”. Magasinin ruokapuoli löytyy tavaratalon alakerrasta, ja se on aivan mielettömän ihana! Eli jos ihana iltapala on hakusessa, suosittelen poikkeamaan siellä.
Kyselin hyviä ravintolavinkkejä tanskalaiselta kaveriltani, ja tässä onkin pari niistä.
1. Madklubben. Satuimme syömään yhdessä Madklubbenin ravintolassa jo kerran aiemmin, ja nyt testasimme toista. Jokainen ketjun ravintola on vähän erilainen, mutta yhteistä niissä on mielettömän ihana ruoka. Ruokalista on yksinkertainen. Siitä valitaan 3 ruokalajia (alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka), joka oli hinnaltaan yhteensä 300dkk. Lisäksi tulevat juomat. Madklubben ei ole ehkä kaikkein halvin paikka syödä, mutta ruoka on ollut ainakin oman kokemukseni mukaan aina mielettömän ihanaa. Suositten Madklubbenia pitkälle illalliselle ystävien tai puolison kanssa. (Muista pöytävaraus etukäteen! Madklubben ravintolat ovat hyvin suosittuja).
2. PS sijaitsee ihan keskustan ytimessä ns. sisäpihalla niin, että sitä ei välttämättä edes itse huomaa. Ruoka on kuulemma maukuasta, ja paikan erikoisuutena on sangriakannu, joka on kuulemma erityisen hyvää. Samaan paikkaan voi jäädä myös bilettämään. Itse emme tänne päässeet syömään, koska meillä ei ollut pöytävarausta, ja PS oli aivan täynnä lauantai-iltana. Tämä paikka tuli vinkkinä tanskalaiselta kaveriltani, joka nimesi PS:n omaksi lempparikseen.
3. Torvehallerne on ihana lounaspaikka ja sieltä saa varmaankin maailman parhaimmat smørrebrødit. Kyseessä on siis eräänlainen kauppahalli tai ruokamarket, jossa on sisällä paljon erilaisia pieniä ravintoloita. Torvehallenista löytyy mm. Gorm pizza, joka on kuulemma todella hyvä pizzapaikka.
4. Papirøen sijaitsee aika lähellä erästä kuuluisaa pientä merenneitopatsasta. Sieltä löytyy Copenhagen street food. Itse menisin tänne varmaan kauniilla ilmalla, jolloin voi samalla reissulla myös käveleskellä kauniissa maisemissa. Lisää tietoa paikasta löytyy mm. täältä.
5. Hyvää sushia saa kuulemma Sticks’n’Sushi ravintolasta. Tätä en ole itse kokeillut, mutta vinkki tuli myös paikalliselta kaverilta. Aion kyllä testata!
6. Hienompaa illallista kaavaillessa kannattaa suunnata ravintola Plutoon. Se on kuulemma hieno ja vähän hinnakkaampi paikka. Tämäkin vinkki tuli kaverilta.
7. Jos nälkä yllättää kesken shoppailujen, Illum Bolighus tavaratalon yläkerrassa on paljon pieniä ravintoloita, jokaiselle jotakin. Siellä on mukava istuskella vaikka juomassa lasillinen skumppaa. Lisäksi ravintolamaailman terassilta on upeat näkymät suoraan ostokadulle. Kannattaa käydä edes katsomassa maisemat upeasta tavaratalosta nyt puhumattakaan. Illumin sisustusosasto on ainutlaatuinen! Illumin yläkerrasta löytyy myös siistit vessat.
Magasin tavaratalossa on ihana lastenvaate- ja kenkäosasto. Silti minusta lastenvaatteiden perässä kannattaa suunnata Østerbron alueelle. Siellä oli nimittäin vieri vieressä jos jonkinlaista lapsille suunnattua kauppaa. Oma suosikkini oli ehkä jo yllä mainittu lasten vintagevaatteita myyvä Second hand puoti, josta löysin Islalle aivan upean takin. Valikoimassa oli lapsille mm. vanhaa Rodinia, ihania tanskalaisia merkkejä, merkkikenkiä Anguluksesta Emuihin, ja vaikka mitä upeita vintage löytöjä. Hinnat eivät ole sieltä halvimmasta päästä, mutta niistä voi tinkiä omistajan kanssa. Tähän second hand liikkeeseen on päästävä uudelleen.
Tuliaiset löytyvät samalla kadulla sijaitsevasta lasten pienestä lelukaupasta. Kyseessä on siis todella pieni puoti, joka on ahdettu täyteen mitä ihanampia leluja. Itse löysin Epulle kivaa Pokemon-kamaa ja Islalle pienen Pipsa-possun kavereineen. Liike on nimeltään Superhelten Legetøj (Nordre Frihavnsgade 8). Ihana lasten lifestyleliike Bonboint taas löytyy osoitteesta Vognmagergade 7. Suosittelen käväisemään, vaikka vaan katsomassa ja fiilistelemässä.
Lopuksi pikavinkkinä vielä muutama hyvä kauppa:
Søstrene Grene: Ihanan halpoja ja kauniita sisustus- ja askartelu yms kodin juttuja. Liikkeet ja aukioloajat löytyvät täältä.
Normal: Edullista kosmetiikka ja pieniä eriä hintaviakin merkkejä kosmetiikkaa sekä hiustenhoitotuotteita ja sekalaista kodin tavaraa. Esim. Aussien tuotteet edullisia. Normal liikkeitä löytyy keskustasta useampikin. Lisätietoja täällä.
Tässä näitä vinkkejä nyt tuli. Lue myös aiemmat vinkkini postauksesta, joka löytyy täältä: Ihana, ihana Kööpenhamina.
Vinkkejä Legondiin menijöille löytyy postauksesta Vinkkejä Legolandiin menijöille.
Sari says
Voi apua 🙂 Juuri fiilistelin viime kesän Tanskan kuvia niin Köpiksestä kuin Vejlestä kuin Legolandista ja eläintarhasta… Olemme kahtena viime vuotena käyneet Tanskassa (legoland+ Kööpenhamina) ja pohdimme josko ensi kesänä jonnekin muualle. Mutta nyt tuli taas fiilis että Tanskaan!!! Me vuokrasimme myös asunnon airbnb.n kautta Köpiksessä ( ja Vejlessäkin) ja on kyllä veikeää kurkistaa tanskalaiseen kotiin. En muista kaupunginosaa missä olimme (metron lähellä, pari pysäkkiä siitä keskustan mäkkärin pysäkiltä -mikäikinäonkaannimeltään), mutta asunto oli huippu viiden hengen perheelle! Talo oli jostain 1900- luvun alusta ja asunto sekä taloyhtiön piha oli hauskan boheemi! Lisäksi asunto oli iso ja hyvin varusteltu sekä emäntä oli ihan huippu mukava. Ehdottomasti suosittelen siis minäkin airbnb.tä Kööpenhaminassa vieraileville 🙂
Heidi says
Ymmärrän hyvin, koska mäkin olen aina yhtä innoissaan Köpiksestä ja lapset Legolandista, vaikka ovat siellä nyt useamman kerran käyneet. Ja mun tulee käytyä Köpiksessä ihan liian harvoin, koska se on muka niin kaukana. 😀 Pitäisi useammin ottaa sieltä Airbnb. En mäkään enää hotelliin lähtisi, sen verran hyvät kokemukset Airbnb:sta on Kööpenhaminassa. 🙂 Nyt tämä viimeisinkin asunto oli niin kiva ja siisti, ja sijainti aivan mahtava! Uudestaan vaan Tanskaan, aina täällä on paljon ihanaa nähtävää! 🙂
nanna says
Köpis on ihana♥ Mä voisin siis lähteä tutkimaan nää vinkit, vaikka heti 😀
Heidi says
Köpis on aina ihana!!!! Suosittelen!!! <3
americanlamboard.com says
Asuin puolitoista vuotta Kopiksessa ja omaan blogiinikin olen siita jotain rustannut. Jos kiinnostaa kurkkaa vinkkeja sielta, mutta mun ehdottomia suosekkija on kuitenkin ruokahallit ja kasviteteellinen puutarha.
Heidi says
Hei kiitos vinkistä, menenkin lukemaan, koska mua kiinnostaa aina kaikki Köpis-jutut. :))) Nyt kun sanoit, niin juuri luin jostain kirjasta tuosta kasvitieteellisestä, mutta en ole vielä itse sinne päässyt. Ehkä sitten ensi kerralla! :))))