Tässä postauksessa esittelen vielä muutamia meidän Tukholman ostoksia “in action”.
Huomasin, että Mini Rodinin salamabodykin menee uusien keltaisten housujen kanssa loistavasti, ja keväällä voidaan ottaa saman sarjan salamapipokin kunnon käyttöön.
Epun takki on Mini rodinin vanhasta mallistosta oleva Asti jacket, joka oli meillä myös viime syksynä kokoa pienempänä (täällä). Kunnon hamsteri on kuitenkin hamstrannut lempitakin myös seuraavassa koossa, niin saamme nauttia tästä mustasta ihanuudesta ainakin vielä tämän kevään ja ehkä ensi syksynkin. 😉
Olin ajatellut, että tuon takin ja keltaisten housujen kanssa sopisi hyvin vaikka Mini Rodinin musta basic pipo, mutta Eppu oli ihan toista mieltä ja valitsi itse kaapista värikkään Barbapapa pipon. Noh, Barbapapa pipo it is. En jaksa alkaa vääntämään tuollaisesta mitättömästä jutusta, joten jos poika haluaa värikkään piponsa, niin siitä vaan sitten. 🙂 Tämä pipojen valkkaaminen onkin ollut nyt lähiaikoina pojalle mieluista puuhaa. Eppunen on ollut todella kiinnostunut itse pukeutumisesta ja saattaa väillä mennä kaivelemaan vaatekaappia, ja sitten kuljeskella sisällä itse valitsemansa pipo päässä ja kumpparit jaloissa kuin kylähullu konsanaan. Ja kumpparit sen takia, että ne poika osaa itse helposti vetää jalkaan.
Converset tuntuvat olevan edelleen aika reilua kokoa. Meillä on nyt käytössä pääasiassa kenkäkoko 24 ja toive oli, että Converset menisivät mahdollisimman pitkään. Otin silti Epulle “vain” koon 24, koska sisällä on tosi reilusti tilaa varpaille. Uskon (ja toivon), että tämä koko riittää helposti kesään asti. Tai sitten jos joskus tulee joku kesä. Näitä kuvia ottaessa lauantaina oli vielä tosi hyvä ilma ja asvaltti pilkisti lumen alta oikein kunnolla. Pettymys olikin maanantai aamuna karvas kun kurkistimme ulos..
Pikkumies taas ei ollut viikonloppuna yhtään innoissaan lumen sulamisesta, vaan olisi halunnut lähteä pulkkailemaan. Olimme siis menossa autolla kauppaan ja olin aikeissa napsia muutaman kuvan keltaisista housuista, mutta poika nappasikin pulkan oven pielestä ja lähti viilettämään pitkin asvalttia pulkka perässä kolisten. Noh, nyt ainakin saimme muutaman pulkkailupäivän lisää. Harmi vaan, että tänään täällä onkin taas kerran sairastupa pystyssä, niin pulkkailut siirtyvät ainakin parilla päivällä..
Minun mielestäni lumet voisivat nyt sulaa pois. 🙂
![]() |
Jacket, bodysuit and pants: MINI RODINI / beanie: PARVEL / shoes: CONVERSE. |