Olen kirjoitellut joskus aikaisemmin täällä blogissa ajatuksia ulkomailla asumisesta ja myös sen hyvistä ja huonoista puolista. Yksi huonoista asioista, joka on varmaan tullut ennenkin mainittua on se tunne, että ei kuulu oikein mihinkään. Suomen asioissa ei oikein tahdo pysyä mukana, mutta samalla tuntuu, että ei myöskään kuulu tähän tanskalaisten porukkaan. Ystäviin voi nykyään pitää helposti yhteyttä Whatsappin, Skypen tai Facebookin avulla, ja edelleenkin olen päivittäin yhteydessä niihin ihan parhaimpiin ystäviin Suomessa. Silti valitettava tosiasia on, että ystävyyssuhteetkin muuttuvat muotoaan, ja jotkut ennen niin läheiset ystävät eivät enää olekaan niin läheisiä kuin vielä Suomessa asuessa. Siihen ei välttämättä ole mitään erikoista syytä, kuin että ihmiset ja elämäntilanteet muuttuvat. Olen täällä ollessa kovasti myös tehnyt surutyötä näiden “menetettyjen” ihmissuhteiden takia. Olen myös kovasti pohtinut, olenko minä muuttunut vai ne muut.
Sitten on näitä Suomen ystäviä, joiden kanssa pidetään yhteyttä melkein päivittäin, enkä todellakaan edes tule ajatelleeksi, että olemme eri maissa. Emme ehkä näe niin usein kuin ennen, mutta viestit, kuvat, videot ja puhelinsoitot lentelevät koko ajan. Mikä olisikaan parempi päivän piristys kun joltain Suomen kaverilta puhelimeen tipahtanut hauska viesti tai kommentti. Näiden hyvin läheisten ystävien joukko on karsiutunut aika pieneksi, mutta laatu korvaa määrän, sanotaan. Näiden ihmisten joukosta varmaan löytyvät myös ne ihmiset, joille ensimmäisenä (koko maailmassa) soitan tai viestitän jos elämässä tapahtuu jotain suuria mullistuksia, olivat ne sitten hyviä tai huonoja. Nyt uskon, että näiden ihmisten kanssa tulemme aina olemaan hyvin läheisiä, missä ikinä päin maapalloa sitten asutaankin. “Sukulaisiaan ei voi valita, mutta ystävät voi”, on aika hyvä sanonta. Näiden läheisten ystävien merkitys on täällä ollessa vain kasvanut. Viimeksi Suomessa käydessä näin muutamaa näistä ihan läheisistä kavereista ja todellakin tuntui, että viime tapaamisesta ei ole kauaakaan, vaan jatketaan aina siitä mihin juttu viimeksi jäi.
Näin netin kultakaudella näiden vanhojen läheisten ystävien lisäksi minulla on pieni äitiystäväryhmä, joka koostuu siis pienestä porukasta ystäviä. Meitä yhdistävät ehkä eniten samankaltainen elämäntilanne, samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja samankaltainen huumori. Marraskuussa käydessäni Suomessa pikavisiitillä näimme osan kanssa illanvieton merkeissä, ja voi että meillä oli hauskaa! Kun saavuin tapaamisiltana ravintolaan ja löysin pöytämme, huomasin heti, että tytöt olivat askarrelleet pöytään Suomen ja Tanskan liput. Teki mieli vetää kunnon huutoitkut siinä paikan päällä, niin liikuttunut olin tuosta eleestä. Olen niin kiitollinen näiden äitiystävien tuesta ja turvasta, ja niistä asioista mitä jaamme yhdessä. En oikeastaan edes tiedä, että tietävätkö he, kuinka tärkeitä he ovat minulle.
Täällä Tanskassa olen saanut vasta muutamia hyviä ystäviä, siis sellaisia, joita voin todella kutsua ystäviksi. Mutta edelleen sanoisin, että laatu korvaa määrän. Tosin tälläkin rintamalla tuli pieni takapakki, kun yksi hyvin läheinen ystäväni täältä joutui muuttamaan takaisin jenkkeihin olosuhteiden (=työn) pakosta. Tämä toi joulun aikaan oman surullisen fiiliksensä. Ja vaikka tiedän, että tulemme vielä pitämään yhteyttä, valitettava tosiasia on, että aikaero ja pitkä välimatka estää meidän hauskat illanvietot ja shoppailureissut yhdessä. Mutta toivottavasti näemme vielä joskus.
Isoin ero Suomeen on täällä ollut se, että kun Suomessa muutamat ihan parhaista ystävistäni olen löytänyt töistä, täällä se ei ole ollutkaan niin helppoa. Ekan vuoden olin töissä paikassa, jonne sen sijainnin takia ihmiset tulivat hyvin pitkienkin matkojen takaa. Tämän vuoksi kaverisuhteiden luominen työajan ulkopuolella oli vähän haastavaa, kun sitten kaikki asuvatkin aika kaukana toisistaan. Ja kun olin tekemässätuossa paikassa vain vuoden sijaisuutta, tuoli ehkä vähän fiilis, että ihmiset eivät oikein halua edes nähdä sitä vaivaa tutustua kunnolla, kun toinen puoli ei puhu tanskaa, ja on joka tapauksessa jatkamassa eteenpäin vuoden päästä. Tästä huolimatta tuostakin vuodesta jäi matkaan muutama ihan hyvä tanskalainen kaveri, joiden kanssa kyllä nähdään, tosin aika harvakseltaan. Tällä hetkellä sitten taas työskentelen työporukassa, joka koostuu pääasiassa miehistä. Siis he ovat kaikki tosi hyviä tyyppejä, mutta ei meillä kovin paljon yhteistä juteltavaa silti ole. En usko, että tilanne olisi eri, vaikka he kaikki puhuisivat suomea. Elämäntilanteet ja kiinnostuksen kohteet ovat vain niin erilaiset, ettei yhteistä jutunjuurta oikein vain tahdo löytyä. Surullisimmat hetket olenkin ehkä kokenut joskus ollessani ihan yksin porukan keskellä.
Paras juttu kuitenkin, mitä täällä ollessa kaveririntamalla tapahtunut, on muutaman tosi hyvän ja samanhenkisen suomalaiskaverin löytäminen täältä Tanskasta. He ovat olleet täällä valtava henkireikä, varsinkin nyt kun pimeys ja talviaika vähän masentaa, ja kova koti-ikävä kaivertaa sisintä. Silloin on ihan parasta lähteä kaverin kanssa lenkille, istua vaan kahvikupin äärellä maailmaa parantaen, lähteä tyttöjen kirppiskierrokselle tai ulos syömään. Ja kyllä se on vaan niin mahtavaa, kun voi ilmaista itseään sillä kotimaisella kielellä ja jakaa näitä asioita, jotka he tuntuvat ymmärtävän varsin hyvin. Tunnen itseni onnekkaaksi, että olen tutustunut näihin ihaniin ihmisiin täällä, ja että on oikeasti sitä samanhenkistä seuraa, jonka kanssa voi viettää aikaa. Joskus on vaan helpompi avata samassa tilanteessa olevalle niitä omia fiiliksiä, kun tietää, että toinen todella ymmärtää, että ei se ulkomailla asuminen aina niin ruusuista ole. On myös ollut helpottava kuulla, että muilla on ollut ihan vastaavia fiiliksiä ja tuntemuksia täällä Tanskassa. Näistä jutuista on jopa pystynyt vitsailemaan, kun toinen tietää, kuinka absurdeja tilanteita voi tulla joskus vastaan. Kotona Suomessa ollessa näitä hetkiä kavereiden kanssa ei ehkä osannut arvostaa samanlailla, mutta nyt ne tuntuvat henkirei’iltä kiireisen arjen keskellä. Joskus on hyvä mennä kauas, että näkee lähelle.
Yhden näistä hauskoista hetkistä koin tänä viikonloppuna, kun lähdimme kaverin kanssa pitkälle kirppiskierrokselle, nautimme kahvit rauhassa ja päätimme illan hyvässä ravintolassa. Kuvissa näkyvä ihana pitsipaita on taas Suomen tuliaisia (sain sen Suomessa käydessäni), ja ihan Suomessa valmistettu. Aika mahtavaa vai mitä! Paita on siis By Pinja malliston Fancy top värissä Graceful grey. Lisää näistä Suomessa valmistetuista vaatteista voi lukea täältä. Minusta tässä kauniissa pitsipaidssa on myös jotain vähän tanskalaista fiilistä.
* Paita saatu blogin kautta // by pinja
