Tällä kertaa kaupan hyllyltä löytyy lasten aurinkolaseja. Mikä olisikaan ajankohtaisempi aihe, kuin lasten silmien suojaaminen auringolta. Lapsen silmät ovat herkemmät auringon UV-säteilylle kuin aikuisen silmät. Lasten silmissä mykiö on kirkas, jolloin se suodattaa UV-säteilyä huonommin kuin aikuisen silmä. Olisi hyvä, jos lasit suojaisivat silmiä sekä UVA- että UVB-säteilyltä.
Lasien istuvuus on äärimmäisen tärkeää, koska muuten pienet kädet nakkaavat ne helposti pellolle, tai sitten ne tipahtavat. Lasit eivät saa myöskään puristaa, ja niiden pitäisi suojata koko silmä. Kaikki aurinkolasimallit eivät istu kaikille. Esimerkiksi jotkut Epulle täysin epäsopivat lasit ovatkin olleet tosi hyvät Islan päässä. Siksi laseja olisikin hyvä päästä sovittamaan kaupassa. Olen myös huomannut, että lasien olisi hyvä olla myös käyttäjälle mieleiset, koska silloin niitä tulee paljon enemmän käytettyäkin.
Lapsille on olemassa aurinkolaseja, jotka on tehty erityisesti lasten kovakouraiselle käsittelylle sopivaksi. Jos lapsi on viime kesänä saanut hajalle jo monet lasit, kannattaa ehkä harkita taipuisia ja rikkoutumattomia lasimalleja.
Tähän keräsin omat suosikkini tämän hetkisistä valikoimista. Laitoin myös tiedon lasien mahdollisesta UV-suojasta, jos se oli helposti saatavilla. Hintaerot olivat lasten laseissa huomattavia, ja muutamissa ihan halvoissakin laseissa oli mainittu todella hyvä suoja. Joistain kalliista laseista taas tuota tietoa UV-suojasta oli vaikea löytää. Tässäpä nämä, olkaapa hyvät. 🙂
1. Lentäjälasien tyyliset yksinkertaiset aurinkolasit, 11€, Little Pieces. (UV 400 protection)
2. Kirjavissa laseissa on käsin tehdyt kehykset, 89€, Bobo Choses. (UVA/B protection)
3. Nämä hedelmäkuvioidut aurinkolasit sopivat kovaan auringonpaisteeseen, 19,80€, Molo. (UVA/B protection, luokka 3)
4. Kesälasit on koristeltu palmulla ja papukaijalla, 6,99€, H&M. (UV-suojaavat sävylinssit)
5. Trendikkäät pyöreät ja isot aurinkolasit, 48€, Mini Rodini. (100% UV protection)
6. Todella tyylikkäät mustat pyöreät lasit, 76€, Beau Loves
7. Kuvioidut vauvojen lasit ovat tosi söpöt, 4,95€, Lindex. (100% UV protection)
8. Pyöreissä aurinkolaseissa on peililinssit, 6,99€, Kappahl. (100% UV-suoja luokka 3, nikkelitestattu)
9. Nämä kumista valmistetut lasit eivät sisällä BPA:ta, ftalaatteja eikä lyijyä. Lasit kestävät vääntelyä, 30€, Babiators. (UVA/B/C protection)
10. Julbo lasit voi laittaa kummin päin tahansa päähän ja ne kestävät kovassa käytössä, 35€, Julbo Looping. (100% UV-suoja)
Kuvat: valmistajat