Minä ja ystäväni Elina päätettiin tehdä tärskyt Kööpenhaminassa niin, että Elina saapuisi lauantaiaamuna sinne lentäen ja minä suorinta reittiä jotenkin muuten. Köpis on aina vaan yksi omista lempikaupungeistani ja siellä tulee käytyä ihan liian harvoin, vaikka matkaa sinne ei ole kuin parisen tuntia autolla tai junalla. Ajaminen itse ei houkutellut nyt yhtään ihan jo parkkiongelman takia ja junan kalliit liput vähän harmittivat. Niinpä päätin kysellä työkavereilta, mikä olisi paras tapa matkata kauniiseen pääkaupunkiin.
Junaliput maksavat noin sata euroa ja käyttäisin senkin mielummin johonkin muuhun. Sainkin useamman hyvän vinkin, joiden avulla pääsee edullisesti Köpikseen. Yksi vinkki oli GoMore aplikaatio, jonka sai helposti ladattua puhelimeen. Sen avulla voi etsiä kimppakyytiä tai tarjota sitä samaan suuntaan matkaaville. Palvelussa on myös palautepisteet, joten jos arastelee kimppakyydin käyttöä, voi tutkia, millaisia palautteita mahdollinen kuski on aiemmin saanut, ja kuinka paljon hän on reissuja tehnyt. Myös oman auton kuvan ja tietoja itsestään voi lisätä palveluun. Työkaverini kertoivat, että tanskalaiset harrastavat kimppakyytejä tosi paljon, ja ihan meille töihinkin useat kulkevat yhteiskyydeillä. Siinä säästyy sekä kuluja että luonnonvaroja, joten pointsit tanskalaisille tästä hyvästä tavasta.
Toinen vaihtoehto, mitä minulle ehdotettiin oli bussi. Se ei kuitenkaan ollut mikään tavallinen bussilinja vaan paikallinen "Onnibus" nimeltään Rødbillet, johon liput voi ostaa netistä ja se on huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin juna tai "tavallinen" bussi. Autot lähtevät vähän eri paikoista kuin muut bussit, mutta kuitenkin keskeisiltä paikoilta. Esimerkiksi Köpiksessä Rødbillet bussit lähtevät ihan päärautatieaseman takaa ja hinta oli tänne Vejleen 160 kruunua eli noin 20 euroa. Vastaavasti junalipun hinta samalle matkalle on 360 kruunua eli noin 48 euroa. Hinta bussilla on siis yli puolet halvempi. Tämä vinkiksi niille, jotka ovat esimerkiksi matkalla Legolandiin ja lentävät Köpikseen. Toki matka-aika on pidempi bussilla, mutta siellä on ihan mukava istuskella, koska bussista löytyy ilmainen wifi, ilmaista kahvia ja wc.
Koitin etsiä ensin kyytiä GoMore aplikaation avulla, mutta monet autot olivat jo täynnä ja toiset taas menivät liian myöhään omaa aikatauluani ajatellen. Päätin siis valita kaikkein helpoimman vaihtoehdon eli bussin. Lippu ostettiin etukäteen netistä ja lippu tuli kätevästi meiliin. Ennen bussin saapumista sain vielä tekstiviestin, millainen ja minkä värinen bussi olisi se, jolla minun matkani taittuu. Mukaan saa tietyn verran matkatavaraa, mutta pyörän tai vaikka koirankin kuljetus onnistuu pienestä lisämaksusta. Erityisesti lasten kanssa Rødbillet on edullinen vaihtoehto, koska pieni lapsi pääsee veloituksetta aikuisen kanssa (jos aikuisella on normaalihintainen lippu) eikä isompienkaan lasten lippu ole kallis. Bussin saapuessa kuljettaja huuteli kaikkien nimet, ja merkkasi tulijat saapuneeksi. Pieni miinus tulee kyllä siitä, että odottelimme jonkin aikaa myöhässä olevia matkustajia ja niinpä matka-aika piteni vielä vartilla. Matka tällä bussilla taittui tosi mukavasti leffoja katsellen ja taisinpa pienet torkutkin siinä matkalla ottaa.
Oli kyllä ihana nähdä ystävääni Köpiksessä. Siitä onkin puoli vuotta, kun viimeksi näimme, juuri ennen kuin lähdimme tänne Tanskaan. Toki puhumme puhelimessa Whatsupin tai Facebookin kautta aika usein ja olemme muutenkin yhteydessä, mutta kyllä se on vaan ihana nähdä ihan kasvotusten. Kaksi päivää meni niin nopeasti jutellen, kävellen, kahviloissa istuskellen, hyvin syöden ja shoppaillen. Päädyimme mm. maistelemaan yhtä vanhaa tanskalaista perinneruokaa, joka muistutti lähinnä pekonia perunoilla. Hyvää se oli kyllä, mutta voi kuinka täyttävää!
Olen kerran aiemminkin tässä keväällä tehnyt toisen kaverin kanssa tärskyt Köpiksessä ja molemmat kerrat ovat olleet aivan mahtavia. On vaan aina yhtä ihana nähdä parhaita ystäviä ja päästä höpöttämään asioista omalla äidinkielellä. Ystäviä onkin ollut täällä Tanskassa kaikkein eniten ikävä, ei oikeastaan mitään muuta samanlailla. Tällä Elina-ystävälläni sattuu muuten olemaan ihana matkablogi, johon hän varmastikin kirjoittaa vielä paremmin tästä reissustamme. Siellä hän ehkä kertoo, missä hotellissa olimme ja miten sinne päädyimme. Ja varmaan paljon muutakin. Suosittelen lämpimästi kurkkaamaan sitä täältä. Tässä vielä alla lisää kuvia meidän reissusta. Onneksi sääkin oli koko viikonlopun ajan aika suotuisa, vaikka välillä tulikin sadekuuroja. Niiltä ei taida täällä Tanskassa välttyä ollenkaan.