Iloiset Tapaninpäivän toivotukset täältä sateisesta Tanskasta! Meillä vietetään jo toista suomalaista joulua täällä Tanskan maalla. Onneksi tänä vuonna saa kaupan päälle myös muutaman vapaapäivän, sillä muita vapaita minulla ei nyt jouluaikaan olekaan. Mies toki viettää sitten vähän pidemmän loman lasten kanssa koulun ja päiväkodin ollessa kiinni.
Koko joulukuu meni ohi kuin hurahdus, ja valitettavasti se omalla kohdalla meni lähes kokonaan sairastaen. Toin nimittäin tuliaiseksi Suomen reissultani jonkun järkyn flunssan (tai ehkä jopa influenssan), jota ollaan koko perhe sairastettu koko joulukuu. Lapsilla nousi korkea kuume moneksi päiväksi ja itse olin kipeä neljä viikkoa. Siinä olikin sitten selviytymistä, koska töiden puolesta joulukuu oli myös tosi kiireinen, eikä tätä hässäkkää ainakaan helpottanut oma tai lasten sairastelu.
Nyt ollaan kuitenkin vihdoin ja viimein vähän voiton puolella tästä kammosta taudista! Huh! Olipahan koettelemus koko joulukuu.
Joulukuulle osui myös muutama muu tylsä tapaus, joista yksi oli hyvän ystäväni muutto jenkkeihin. Kyseessä oli vielä yksi harvoista läheisistä ystävistä, jonka olen täällä asuessani löytänyt, joten olin suoraan sanottuna aika surullinen joulukuun loppuviikot. On niin masentavaa sanoa hyvästit ystävälle, varsinkin kun jouduin pari vuotta sitten sanomaan hyvästit suurimmalle osalle ystävistäni Suomessa. Toki pidän vieläkin päivittäin yhteyttä Suomen kavereihin, mutta en silti haluaisi myöskään sanoa hyvästejä täältä löytämilleni uusille ystäville. On kuitenkin aika tärkeää, että myös lähellä on jokunen kaveri, etteivät kaikki työn ulkopuoliset sosiaaliset suhteet rajoitu netin ja puhelimen toimivuuteen. Mutta ehkä kirjoitan ystävistä joskus paremmin ja palaan itse asiaan, eli jouluun.
Täällä Tanskassa on nyt tosiaan vietetty suomalaista joulua ihan hyvällä menestyksellä. Emme ole niin tarkasti perehtyneet tanskalaisiin jouluperinteisiin, joten olemme viettäneet oikeastaan aika samanlaista joulua kuin Suomessakin. Tosin ilma on huomattavasti lämpimämpi ja valkoisesta joulusta saa vain haaveilla. Tänä vuonna kuitenkin teimme joululaatikot ihan itse, ensimmäistä kertaa ikinä. Menin aina Suomessa helpoimman kautta ja ostin laatikot valmiina, kun niitä meillä syödään kuitenkin aika vähän. Nyt kun meillä ei edes käväissyt vieraita Suomesta (jotka olisivat tuoneet jouluruokatuliaisia), aloin pohtia pitäisikö yrittää tehdä kaikki ihan itse. Minut tuntevat tietävät, että en tosiaan ole mikään “kokkikolmonen”, joten kynnys tähän koko hommaan oli aika korkealla. Mutta onneksi yksi kaveri vinkkasi, että Valion nettisivuilta löytyy helpot laatikko-ohjeet, ja niinpä sitten miehen kanssa tekaisimme laatikot, sienisalaatit ja kaikki jouluruoat itse. Ja ai että niistä laatikoista tuli hyviä! Tämän jälkeen ei ole enää paluuta valmiisiin laatikoihin, sen verran hyviä niistä tuli, ja vielä yllättävän helposti. Kaverit kuittailivatkin jo, että minustahan kehkeytyy vielä ihan ehta emäntä.
Joulukuusen hankimme jo hyvissä ajoin, ja täällähän ne ovat kauniita, tuuheita, ja ihanan halpoja. Muistan joskus kuulleeni mutinaa tanskalaisista joulukuusista Suomessa, mutta täällä ollessahan se on tavallaan “kotimainen” valinta. Nyt minulla oli jo koristeitakin valmiina viime vuodelta. Muuttotohinoissa Suomessa kun viskasin kaikki vanhat koristeet pois ja heräsin niiden puuttumiseen vuosi sitten, kun olisi pitänyt koristella se joulukuusi. Kynttilöitä täällä on tullut poltettua enemmän kuin mitä ikinä poltimme Suomessa. Ne vaan jotenkin kuuluvat niin vahvasti tanskalaiseen elämään ja tuovat myös ihanaa fiilistä tähän vanhaan taloon, kun pimeä laskeutuu illalla niin aikaisin. Itselleni ostin joululahjaksi kauan himoitsemani Eno studion kynttilänjalan, jossa on tullut poltettua kynttilöitä hartaasti joka ilta. nyt lapåset ja koiratkin ovat antaneet kynttilöiden ihan rauhassa, joten niistä on ihana nauttia.
Sen verran luistimme jouluhommista, että löysin kaupan pakastealtaasta valmista lehtitaikinaa, jota lähti mukaan. Suomalaisen kaverin kaapista taas löytyi minulle purkki luumuhilloa, jota on muuten ihan mahdottoman vaikea löytää täältä. Lisäksi mies löysi ihan suomalaisen näköisiä ruotsalaisia pipareita kaupasta. Tanskalaisten joulupiparit kun ovat erilaisia eikä niin hyviä kuin mihin olemme Suomessa tottuneet eikä perinteistä piparkakkutaikinaakaan löydy palastealtaasta. Ostin kuitenkin kaappiin varmuudeksi myös piparitaikinatarvikkeet, jos lapset haluaisivatkin leipoa joku päivä lomalla pipareita. Ehkä vielä tässä välipäivinä ryhdymme leivontahommiin.
Jouluaattona päätimme aiemmasta poiketen tehdä niin, että joulupukki olikin vieraillut yön aikana ja lapset saivat avata lahjat heti aattoaamuna. Näin ollen säästyimme turhalta häsläämiseltä ja lapsillakin oli koko päivä aikaa tutkia lahjojaan ja leikkiä rauhassa. Tämä tuntui toimivan niin hyvin, että taidamme jatkaa aamulahjahommaa jatkossakin.
Oikeastaan koko joulu on sujunut hyvin samanlaisena kuin se varmaan olisi Suomessa. Tosin täällä se on varmaan vielä aavistuksen rauhallisempi, koska välttämättömät vierailut jäävät väkisin väliin. Aina sekään ei ole huono asia, ja joulua voi viettää ihan rauhassa kotosalla pyjama päällä, ilman että tarvitsee poistua talosta muuta kuin koiria lenkittämään. Hyvin rentoa meininkiä siis. Aika on kulunut laiskottelun lisäksi muutaman uuden pelin parissa, jotka joulupukki toi lapsille. Toinen on Monopoli junior, jonka ystäväni lähetti Suomesta ja toinen on Plop Trumps korttipeli, jonka ostin Epulle lahjaksi ystävän suosituksesta. Kolmas peli, jota olemme myös pelanneet on Gas out “pierupeli”. Nämä kakka-aiheiset pelit (jota myös Plop Trumps on) putoavat varsin hyvin lapsille. Monopoli juniorista täytyy kertoa sen verran, että jopa tuollainen 4-vuotias pystyy sitä pelaamaan ihan hyvin ja Isla on jaksanut kaikki pelit hienosti loppuun asti. Junior Monopolissa on kahdet vaikeudeltaan erilaiset säännöt, joita voi soveltaa lasten iästä riippuen, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan myös pienempien pelaajien kanssa.
Tällainen oli lyhykäisyydessään meidän joulu tällä kertaa. Lapsilla ja miehellä loma jatkuu vielä viikon verran, mutta itse palaan sorvin ääreen jo keskiviikkona. Toivottavasti nämä välipäivät ovat kuitenkin rauhallisia, että pääsen iltaisin vielä leikkimään lasten kanssa ja pelaamaan lautapelejä työpäivän päätteeksi.