Makuuhuoneen uusi valaisin
Kerroin (täällä) blogissa pari viikkoa sitten, että olen jo jonkin aikaa etsinyt meidän makuuhuoneeseen uutta valaisinta. Tarve lisävalolle oli koko ajan ajatuksissa ja tilasinkin sitten Roomista meille valaisimen, jonka hankkimista olen harkinnut jo pitkään. Kyseessä on siis Muuton Wood lamppu. Muistan ihastelleeni sitä Tukholmassa jossain sisustusliikkeessä jo vuosia sitten. Nyt minulla oli vihdoinkin täydellinen paikka ja tarve tälle valaisimelle.
Tuotekuvista voisi päätellä, että kyseessä on ihan tavallinen pöytävalaisin, mutta kooltaan Wood on minusta normaalia pöytävalaisinta vähän kookkaampi. Olen kyllä tosi tyytyväinen hankintaani! Pohdin aiemmin, tarvitaanko makuuhuoneeseen vielä joku lattialamppukin, mutta nyt ainakin tuntuu siltä, että tämä riittää. Wood valaisee tosi hyvin ikkunalaudalta koko huonetta.
Minusta Wood on tosi kaunis, ja olen tosi iloinen ostoksestani. Silti olin hivenen pettynyt, kun paketti saapui. Ilmeisesti lamppu oli saanut vähän iskua kuljetuksessa, koska varjostinosa oli irronnut liimauksistaan. Muutenkin valaisin tuntui kokoamisvaiheessa vähän heppoiselta ja ruuveja saa kiristää aika kovaa, että lamppu pysyy kasassa. En olisi millään jaksanut lähettää lamppua enää takaisin, joten mies sai korjata sen pienillä liimauksilla. Eipä se paljon vaatinut, ja nyt lamppu on siinä ihan kokonaisena.
Tässäpä se nyt nököttää omalla paikallaan ja valaisee nätisti pimeitä iltoja. 🙂