Uusi Me&I:n kevätmallisto julkaistaan 27.1 ja ainakin minä olen odottanut kevään uusia naistenvaatteita innokkaan uteliaana. Ennen meidän muuttoa ehdin vielä osallistumaan Me&I:n kutsumana kevään uuden malliston kuvauksiin. Meitä oli paikalla joukko bloggareita ravintola Ruplassa, jossa villiruokaan erikoistunut kokki Ossi Paloneva laittoi meille blinejä. Pääsimme itsekin mukaan niiden valmistukseen. Sain valkata mukaani yhden bloggariystävän, ja ihana Onnistain blogin Katri lähti kaverikseni kuvauksiin. Me tapasimme Katrin kanssa syksyllä Porvoossa Visit Porvoon järjestämässä bloggaritapahtumassa, ja olemmekin sen jälkeen pitäneet yhteyttä.
Ensiksi meidät kaikki meikattiin ja kammattiin ennen kuvauksia, ja saimme itse valita mallistosta suosikkimme kuviin. Se ei ollut kovin vaikeaa, ja löysinkin heti tyyliini sopivaa päällepantavaa. Nämä kuvat tässä postauksessa ovat nyt ihan oman kameran tuotoksia (oikeat kuvat ovat tulossa sitten myöhemmin), mutta näistä jo näkee aika hyvin, mitä Me&I:n kevät tuo mukanaan.
Löysin mallistosta monta kivaa suosikkia. Erityisesti nuo vaaleat second skin farkut olivat aivan ihanat. Minulla onkin näitä samoja farkkuja eri värisinä useammat, mutta tämä keväinen vaaleansininen denim on kyllä tosi kaunis sävyltään ja kulutettu look kyllä iskee. Myös ekan kuvan mustat housut olivat tosi rennot ja mukavat. Uskon niidenkin vielä päätyvän omaan vaatekaappiini. Mustien housujen kaveriksi valkkasin mustan peruspaidan, jossa on pieni tasku rinnassa.
Oikea yllättäjä oli värikäs mekko, jota katselin jo "sillä silmällä" nähdessäni Instassa ekoja sneak peek kuvia Meandin uudesta mallistosta. Voin kertoa, että en todellakaan ole mikään kuosivaatteiden (saati sitten kirkkaiden värien) käyttäjä, mutta tässä mekossa oli jotain hauskaa, ja se sopikin kivasti valkoisten tennareiden kanssa.
Tällaisia naistenvaatteita on huomenna julkaistavassa mallistossa tulossa. Minä jouduin omat kutsuni perumaan muuton takia, mutta onkos teillä kenelläkään kutsuja tulossa? 🙂