Hei täältä sateisen talvisesta Tanskasta! Olen jo jonkin aikaa ajatellut kirjoittaa omista arjen meikkisuosikeista, jotka ovat minulla käytössä joka aamu ja joista en luopuisi. Tykkään meikata sekä arkisin että vapaa-ajalla, ja olen aina mielelläni kokeillut uusia ja erilaisia meikkejä. Tykkään, että meikki on töihin lähtiessä kestävä, mutta silti nopea tehdä. Aamut ovat meidän perheessä kohtalaisen kiireisiä, joten ihan mihinkään älyttömään puunaamiseen ei ole aikaa. Minulla on kuitenkin paljon parempi fiilis, kun naama on jokseenkin kunnossa töihin mennessä ja olokin on tuolloin skarppi ja hyvä.
Yleensä arkimeikkiini kuuluu päivävoide, meikkivoide tai meikkipuuteri, poskipuna, luomiväri, ripsari ja kulmakynä.
Päivävoide ja meikkivoide
Hyvä päivävoidesuosikki löytyi pari vuotta sitten, kun sain muistaakseni Sugar pressitoimistosta kokeeksi Logonan päivävoiteen. Ensin ihastuin voiteen kevyeen ja ihanaan granaattiomenan tuoksuun, mutta sittemmin totesin voiteen muutenkin hyväksi. Usein minusta noissa luonnonkosmetiikan voiteissa on vähän paha haju, mutta tämä sarja yllätti ihanalla kevyellä granaattiomenan tuoksulla. Minulla on käytössä myös saman sarjan yövoide, joka on tosi ihana. Olen voiteissa koittanut valita aina luonnonkosmetiikkavaihtoehdon, jos se vaan mitenkään on mahdollista. Nyt olen ostanut tuota samaista voidetta Saksan puolella käydessäni, koska siellä Logonan tuotteita on hyvin saatavilla ja ne ovat edullisempia kuin Tanskassa. Ostin joskus kokeeksi myös Logonan CC-voiteen, mutta siitä en oikein tykännyt, koska väri oli jotenkin ihan liian pinkki iholleni ja koostumus jotenkin outo. Logonan kaikki tuotteet löytyvät heidän omilta kotisivuilta. Valitettavasti en nyt löytänyt yhtään suomalaista nettikauppaa, joka myisi noita samoja Logonan granaattiomenavoiteita, mutta useammasta ulkomaisesta verkkokaupasta niitä kyllä löytyy.
Meikkivoiteessa olen nyt jonkin aikaa luottanut Lancomen Teint Idole Ultra Wear meikkivoiteeseen. Se pysyy siis todella koko päivän, koostumus on ihanan pehmeä ja voide levittyy tosi hyvin. Lisäksi ko. meikkivoidetta ei tarvitse laittaa isoa määrää, joten se on todella pitkäkestoinen. Miinuksena mainittakoon kallis hinta ja se, että tuote ei ole mitenkään luonnonmukainen. Toisinaan vielä sipaisen vähän Cliniquen irtopuuteria t-alueelle meikkivoiteen päälle. Tämä Cliniquen puuteri on kuulunut omaan meikkivalikoimaani jo vuosia, ja en ole ainakaan vielä löytänyt toista yhtä hyvää irtopuuteria.
Viimeksi Suomessa käydessäni sain testiin Greenlips Beautylta Barefaced beauty -merkkisen mineraalimeikkipohjan, jota olen nyt kokeillut jonkin aikaa. Varoittelin vähän, että olen aina ennen saanut mineraalimeikeistä ties minkälaista ihottumaa (esim. Bare minerals aiheutti minulle suunympärysihottuman joka lähti vasta antibiottikuurilla), ja että mineraalimeikit eivät yleensä sovi herkälle iholleni. Ihme ja kumma, tästä tuotteesta ei ole tullut mitään oireita vaan sillä olen saanut loihdittua ihanan kuulaan ja kevyen ihon todella nopeasti. Tuote on täysin vegaaninen ja sen hintakin on ihan eri luokkaa kuin Lancomella (23,90€ vs. 49,50€). Toki peittävyys ei ole samanlainen kuin Lancomen meikkivoiteessa, mutta ainakin itse olen saanut tuotteella tosi kauniin ja tasaisen ihon. Uskallan siis suositella tätä mineraalimeikkipohjaa lämpimästi kaikille, jotka haluavat helposti ja nopeasti kauniin ja kevyen tuloksen.
Punaa poskille
Poskipunana olen käyttänyt samalla kerralla testiin saamiani Uoga Uogan poskipunia. Toinen näistä poskipunista on “perinteinen” puuterimainen mineral blusher ja toinen voidemainen huuli- ja poskipuna. Mineral blusherista tulee tosi kaunis väri ja tuotteessa on hyvin pigmenttiä. Silti omaksi yllätyksekseni suosikkini näistä kahdesta olikin tuo voidemainen puna, jota voi samalla sipaista myös huulille. Luulin aluksi, etten saisi voidemaista punaa ikinä levittymään kauniisti, mutta sehän levittäytyikin tosi helposti iholle. Tässäkin tuotteessa tykkään eniten juuri sen helppoudesta. Uoga uoga on myös luonnonmukainen brändi, joten siitä pisteet kotiin. Tuon voidemaisen huuli- ja poskipunan hinta on 14,90€, joten hinta-laatu-suhde on todellakin kohdillaan.
Luomiväreistä suosikkini on pitkään ollut Urban Decayn Naked2 Basics. Käytän tuota pientä palettia sekä luomiin, että kulmiin. Väri pysyy hyvin ja pienessä paletissa on helpot “nudevärit” arkeen. Kulmiin käytän yhtä noista ruskeista yhdistettynä Nyxin eyebrow pencilin kanssa. Nämä ovat minusta ihan lyömätön yhdistelmä kulmien kanssa taiteillessa. Nyxin micro brow pencil on super edullinen ja siinä on todella hinta ja laatu kohdillaan. Yleensä minulla on näitä micro brow pencileita kaksi, toinen kotona ja toinen aina käsilaukussa mukana. Värisävy taupe sopii varmaankin useammalle suomalaiselle (ja tanskalaiselle), koska tuo väri on melkein aina loppuunmyyty. Itsekin käytän juuri tuota taupe sävyä. Tuota Urbanin luomiväriä olen laittanut kulmiin tällä Nyxin kulmapensselillä kynän jälkeen, ja todennut tämän yhdistelmän toimivaksi. Näiden kanssa olen käyttänyt sitten vielä Lumenen väritöntä kulmageeliä, jota ei muuten saa täältä Tanskasta mistään. Tätä Lumenen geeliä olenkin ostanut aina Suomessa käydessäni.
Haussa maailman paras ripsari
Ripsari on varmaan yksi tärkein osa maikkiä, ja etsinkin vuosikausia maailman parasta ripsiväriä. Lancomen Hypnose Doll Eyes oli pitkään suosikkilistallani, mutta minusta se on vaan niin kallis yhdistettynä runsaaseen ripsarinkulutukseeni, joten tätä en usein raaski ostaa. Lopulta törmäsin kaverin suosituksesta Max Factorin Calorie 2000 curl addict ripsariin, jolla sai maailman ihanimmat ripset. Tämä ripsari myös pysyy, pysyy ja pysyy, ja on varmasti ainoa ripsari, joka ei varise päivän aikana. Mutta tätä iloa ei kestänyt pitkään, kun Max Factor meni uusimaan ko. sarjan ja vaihtoi samalla suosikkiripsarin harjan isoon möhkäleeseen. Buu! En tykännyt tuosta muutoksesta yhtään, ja näin täydellisen ripsarin etsintä sai jatkua. Viimeksi meikkiostoksilla ollessani törmäsin vahingossa L’orealin Pardise Extatic ripsariin, ostin sen hyvien arvostelujen perusteella ja ihastuin. Pysyvyys ei ole ihan yhtä hyvä kuin Max Factorin ripsareissa (pientä rapisemista saattaa tapahtua pitkän päivän aikana), mutta tuotteella saa todella näyttävän näköiset ripset helposti ja nopeasti. Paradise Extaticilla saa siis hyvin näyttävyyttä ripsiin ja se myös pidentää ja erottelee ripset kauniisti. Loistava löytö ja marketista tämäkin siis.
Huulet hyvin, kaikki hyvin
Huulille laitan aamuisin joko jotain Weledan lipbalmia, tai Nyxin matta huulipunaa tai sitten vain Hurrawn sävyttävää huulirasvaa (riippuen kuinka kiire on). Weledan huulivoiteissa on kolme kaunista sävyä nudesta tummanpunaiseen. Molemmat punaiset sävyt antavat tosi kauniin värin huulille ja nude taas hennon kiillon. Minulla löytyy näistä huulivoiteista kaikki kolme sävyä ja valitsen sitten oikean tilanteen mukaan. Hurrawn sävyttävä huulirasva on taas toinen “arjen palastaja”. Se tuoksuu (ja maistuu) ihanalle ja antaa kauniin sävyn huulille. Hurrawn huulirasva on myös täysin vegaaninen ja luonnollinen. Myös Weledan huulivoiteet ovat luonnonmukaisia ja sopivat vegaaneille. Käsilaukussani kulkee aina mukana joko Weledan huulivoide tai Hurrawn huulirasva ja sitten usein vielä joku Nyxin puna. Niin, ja sitten se Nyxin micro brow pencil. 🙂
Tässä siis nämä omat meikkisuosikkini, jotka ovat päivittäin käytössä. Löytyykö yhtään tuttuja tuotteita? Mitkä ovat teidän meikkisuosikkeja?
*) Postauksessa mainoslinkkejä // Weledan huulivoiteet kuvassa saatu