Lastenvaateharrastuksen myötä hakeuduin heti tänne muuttaessamme erilaisiin paikallisiin Facebookin ryhmiin, ihan oppiakseni kieltä, sekä seuratakseni mielenkiinnolla keskustelua, mitä niissä käydään. Olen ajan myötä liittynyt aika moneen tanskalaiseen lastenvaateryhmäänkin, ja niitä olenkin välillä seurannut huuli pyöreänä.
Keskusteluissa tanskalaiset tuntuvat pääsääntöisesti olevan paljon kohteliaampia ja positiivisimpia kuin suomalaiset, kunhan keskustelun kohteena eivät ole “tyttöjen ja poikien vaatteet” tai lastenvaatteiden lapsellisuus. Tässä kohtaa sitten mennäänkin kovaa ja sinne ihan toiseen laitaan, varsinkin jos verrataan suomalaisiin “perusvanhempiin”. Olen tullut ihan siihen tulokseen, että meillä “pohjoisessa” ollaan kyllä ihanan liberaaleja, mitä tulee lasten pukeutumiseen. Minusta Suomessa lapset saavat hyvin pitkälle olla lapsia, lapsellisissa lastenvaatteissaan ihan rauhassa. Vuosien aikana blogini kommenteissa on myös ollut useamman kerran keskustelua ennemminkin siitä, kuinka monien lastenvaatemallistojen koot loppuvat liian pienin kokoihin, ja että yli 128cm lapsille saa vain “teinivaatetta”, sitä liian aikuismaista tyyliä. Suomalaiset tuntuvat olevan myös aika rohkeita lastenvaatteiden värien kanssa, vaikka monet aikuiset taitavatkin pukeutua mieluiten mustaan ja tummiin väreihin. Unisex vaatteet pienillä lapsilla ovat ihan normi juttu.
Täällä Tanskassa taas asiat ovat aika päinvastoin. Facebookin lastenvaate- ja äitiryhmät suorastaan täyttyvät äitien kyselyistä, ovatko jotkut harmaat villahousut liian tyttömäiset/poikamaiset, voiko poika käyttää oranssin väristä takkia (ilman että lasta luullaan tytöksi) tai esimerkeistä, kuinka tummansinistä käyttävää tyttöä on luultu pojaksi (joka on sinänsä hassua kun tanskalaiset rakastavat tummansinistä väriä vauvoista vaareihin).
Tiedän, etten voi itse vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin tai vallitsevaan maan kulttuuriin mitenkään ja ärsytystäkin voi hillitä vain blokkaamalla itse itsensä ulos noista kaikista lastenvaateryhmistä. Mutta aihe silti jaksaa mietityttää minua joka kerta kun siihen törmään. Jo nimittäin monia vuosia sitten Suomessa työskennellessäni punainen ja oranssi väri olivat suosittuja pojilla, ja limen vihreä väri tytöillä. Miten ihmeessä jotkut vauvan harmaat villahousut voivat olla jotenkin “sukupuolittuneet”? Ja mitä kamalaa voi tapahtua, jos joku erehtyy luulemaan vauvaa tai taaperoa väärin joko tytöksi tai pojaksi? Todennäköisesti niin pieni lapsi ei vieraan ihmisen virhettä edes ymmärrä, eikä se vaikuta yhtään mihinkään. Näissä sukupuoli- ja värikeskusteluissa tanskalaiset näyttävät unohtaneen hyvät käytöstapansa ja aika julmaakin kommenttia saattaa sadella jonkun Facebook-kuvan lapsen pukeutumisesta itkunauruhymiöiden kera.
Toinen minua kovasti kummastuttava juttu on liian “lapselliset” lastenvaatteet. Jos esimerkiksi noin 6-8-vuotias lapsi on itse tyytyväinen “lapselliseen” kuviopaitaansa, mikä ihme joku aikuinen on siihen sanomaan, että se on liian lapsellinen lapselle? Näitä kommentteja olen kuullut täällä usein esimerkiksi ruotsalaisen Mini Rodinin mallistoista. “Kamalan lapsellisia nämä printit!” (Niin, nehän ovat siis lastenvaatteita!). Ilmeisesti Ruotsalainen lastenvaatemuoti on myös “lapsellista” tanskalaisten mielestä. Ehkä täällä vallitsee enemmän sellainen Keski-Eurooppalainen tyyli pukea lapset “pikkuaikuisiksi”. Monet tanskalaiset lastenvaatemerkit (Moloa lukuunottamatta) suosivat hillittyjä ja neutraaleita värejä sesongista toiseen, ja sitten niitä raitoja. Tanskalaiset tuntuvat rakastavan raitoja lastenvaatteissa. Ohuita raitoja, leveitä raitoja, hillittyjä ja hallittuja raitoja.
Jotta poikkeus vahvistaisi vielä säännön, olen tutustunut täällä muutamiin äiteihin, joiden pukeutuminen (ja joiden lasten vaatekaappi) on rohkeampi kuin kenelläkään tuntemallani suomalaisella äidillä. Joten kyllä täältäkin löytyy näitä värejä ja lapsellisia kuoseja rakastavia äitejä. Ehkä vaan vielä vähemmistönä. Aikuisten muoti onkin sitten taas ihan eri juttunsa, ja suorastaan rakastan tanskalaisten suunnittelijoiden rohkeita vaatteita ja kenkiä. Aikuisten muodista puhuttaessa ei ollakaan enää yhtään konservatiivisia tai värittömiä, varsinkin jos katsotaan nyt kovasti pinnalla olevia muotibrandeja kuten vaikkapa Gannia, Sofie Schnooria ja Baum und Pferdgartenia. Sanoisinkin, että Tanska loistaa erityisesti tässä naisten muodissa.
Alin kuva: Baum und Pferdgarten