YHTEISTYÖSSÄ / ME&I
Palaan vielä hetkeksi ihanaan tammikuiseen blogi-iltaan, jonka sain viettää Me&I vaatteiden sekä muutamien muiden bloggareiden kanssa Suomessa juuri ennen lähtöämme. Kerroinkin tästä jo vähän täällä blogissa ja sainkin nyt noita virallisia kuvia tuosta tapahtumasta, joten tässä niitä nyt on. Pääsimme ensin siis meikattavaksi, kammattavaksi ja sitten saimme valita kuviin omat suosikkimme Me&I:n uudesta keväästä.
Omat asukokonaisuusvalintani olivat vaaleat second skin farkut ja pitkä trikootakki, kuvioitu waves & dots mekko ja kokomusta asu, jossa oli musta crew neck paita sekä mustat housut. Kaikki asut tuntuivat ihan omilta, ja sellaisilta mitä voisin pitää milloin tahansa. Asujen kanssa minulla oli valkoiset Niken tennarit, mutta näihin asuihin saa helposti erilaisen fiiliksen ihan vain vaihtamalla kenkiä. Me&I:n vaatteissa tykkään helposta yhdisteltävyydestä sekä laadukkaista ja mukavista materiaaleista. Erityisesti nuo second skin farkut ovat yksi suosikkini. Ne vain ovat niin mukavat päällä!
Kaveriksi mukaani tuohon iltaan lähti Onnistain blogin Katri, mutta toki näin siellä myös paljon muita tuttuja. Tunnistatteko näistä kuvista tuttuja kasvoja? Pääsimme mukaan auttamaan kokkia ruoanlaitossa ja lopuksi nauttimaan myös herkuista.
Täällä Tanskassa ei olekaan Me&I:ta, joten joudun jatkossa vähän vaivaamaan kavereitani, että saan tilattua suosikkijuttujani. Onneksi meille onkin tulossa tänne ensimmäiset vieraat jo maaliskuussa, joten ehkä saan heidän mukanaan jotain juttuja Suomesta. Joko te olette käyneet kutsuilla ja löysittekö uudesta mallistosta selviä suosikkeja?
Valokuvat (paitsi viimeinen kuva): Aki Rask