Tanskasta puheen ollen eräs oma lemppari lastenvaatemerkki tulee juuri Tanskasta. Popupshop on 2007 perustettu brändi, jonka vaatteet tunnetaan hyvästä ja kestävästä laadusta sekä yksinkertaisista staileista. Meillä on ollut Popupshopin vaatteita jo Epun ollessa ihan pieni. Yksi merkin suosikeista on ollut koko ajan baggy leggins housut, joita meille on ostettu varmaan koosta 80cm tähän 116cm asti. Epun kasvaessa olen myös ihastunut Popupshopin printteihin, samoin niihin on tykästynyt itse käyttäjä eli Eppu. Nyt keväällä monetkaan Mini Rodinin uudet jutut eivät pojalle oikein enää kelvanneet, mutta räyheä tiikeri tai leijona paidassa jaksaa aina ilahduttaa. Islan ensimmäinen Popupshopin vaate oli söpö pingviinihaalari (tämä täällä) , mutta hän on perinyt myös noita hyviä baggy leggareitakin isoveljeltä. Merkin vaatteet ovat säilyneet meillä tosi hyvinä, vaikka olen aina käyttänyt kaikki myös kuivausrummussa (tätä ei tosin taideta suositella).
Nyt Epun suosikkivaatteita taitavat Popupshopin vaatteista olla printatut baggy leggarit (tiikeri- sekä kalliokuosilla) ja hauska tiikeri t-paita sekä jo joskus viime kesänä ostettu tiikerihuppari. Saimme muutamia Popupshopin vaatteita meille testiin, koska Popupshopin vaatteita saa tätä nykyä hyvin myös Suomesta. Punavuoren peikko Helsingissä sekä Oulussa Metsola ainakin myyvät jatkossa Popushopia hyvin, joten jos merkki kiinnostaa, niistä kannattaa ehkä ensimmäisenä katsella. Popupshopin uusi kevätmallisto ilmestyy ihan näillä näppäimillä, joten kannattaa pysyä kuulolla. Luvassa on ainakin norsuja, perhosia ja kauniita kevätvärejä.
Mitoituksesta vielä sen verran, että mitat vastaavat aika hyvin kokoaan. Eppu käyttää nyt kokoa 116cm ja Popupshopilta hänelle sopii koko 5-6. Isla on luultavasti noin 86cm pitkä ja hänellä on kuvissa koon 2-3 haalari, mutta vanha koon 12-18m pinguhaalarikin mahtuu edelleen eli nuo jumppikset sitten ovat minusta taas aika reilua kokoa.
* Osa kuvien vaatteista saatu blogin kautta