Islan 4-vuotis synttärit tulivat ja menivät. Juhlat osuivat keskelle viikkoa, joten vietimme tuona synttäriaamuna niitä hyvin pienesti. Isla sai aamulla avata muutaman lahjan ja sitten jouduimmekin rientämään kouluun ja töihin, ja Isla päiväkotiin. Islan päiväkodissa juhlitaan aina jokaisen lapsen synttäreitä pienesti ja sankari saa itse koristelemansa lippiksen sekä pieniä tervehdyksiä päiväkotiryhmältä.
Islalla ei ollut oikein muita toiveita synttäreiden suhteen, kuin että saisi oman Frozen kakun. Löysin kakulle tekijän paikallisesta Facebook -ryhmästä ja kävinkin hakemassa sen meille kotiin Islan synttäripäivänä heti töiden jälkeen. Hieman jännitti, millainen kakku olisi, mutta eipä se hirveästi poikennut suomalaisista täytekakuista. Isla on tietenkin omasta Frozen kakustaan ihan haltioissaan, kikatti ja taputti käsiään innostuksesta, ja napsi sen päältä pieniä sokerikoristeita suuhunsa.
Ennen tätä syksyä päiväkotiryhmät vierailivat välillä koko ryhmän voimin synttärisankareiden kotona, mutta tähän tuli muutos uusien sääntöjen myötä. Olimme kuitenkin jo aiemmin päättäneet kutsua “Islan tytöt” (kuten hän kavereitaan kutsuu) juhlimaan leikkimaailmaan seuraavana lauantaina. Olimme varanneet leikkimaailman ruokailuineen kolmeksi tunniksi, joka oli mielestäni riittävä aika näin pienille tytöille. Ensin lapset pääsivät syömään, sitten he saivat tehdä itselleen jätskit jätskikoneella ja loppuaika oli leikkiä varten. Tuon leikkipaikan puolesta lapsille järjestettiin vielä lopuksi pieni aarteenetsintä.
Vaikka synttärit on aika vaivaton järkätä tuollaisessa leikkipaikassa, missä on valmis tarjoilu ja suljettu leikkialue, oli noissa synttäreissä silti kyllä vähän enemmän työtä, kun olimme aluksi ajatelleet. Tuo kolme tuntia oli näille nelivuotiaille kyllä ihan maksimiaika, ja kaikki taisivat olla aika väsyneitä juhlien jälkeen. 4-vuotiaat pikkutytöt ovat aika vikkeliä liikkeissään ja pitkästyvät hyvin nopeasti jos vaikka ruoka ei tule tarpeeksi nopeasti pöytään tai aarteiden etsintä viivästyy.
Ja kaikki lapsethan toki puhuivat vain tanskaa (Islaa lukuun ottamatta). Onneksi noiden 4-vuotiaiden kieli on vielä sen verran yksinkertaista, että taisin suoriutua lasten kanssa kuitenkin ihan hyvin omalla tanskallani ja tulin jopa ymmärretyksi. 😀 Ja onneksi meidän apuna oli paikalla muutaman tytön äiti, joten selvisimme näistä juhlista kunnialla kaikkien tuhansien vessareissujen ja pöydän alle piiloutuvien pikkuneitien kanssa.
Tällaiset oli meidän Islan synttärit. Nyt on onneksi pieni tauko omista synttäreistä ensi elokuuhun asti. Ja joka vuosihan tämäkin touhu helpottuu, kun lapsille tulee ikää lisää. Epun ikäisten synttärithän ovat jo ihan lasten leikkiä näihin päiväkoti-ikäisten juhliin verrattuna.
nanna says
Myöhästyneet onnittelut suloisuudelle♥ Me päästiin meidän 4-vuotiaan kanssa helpolla, kun ujona ei tahtonut juhliin kuin parhaan kaverinsa 😀 Toki vilinää riitti silti kun pojan kummien ja ystäväperheidemme lapsia oli menossa mukana ihan kiitettävämäärä.
Heidi says
Hei kiitos ihana! <3 Joo kyllä Islaakin sitten ujostutti, kun kaikki tytöt olivat paikalla. 😀 Meillä ei ollut taas näitä sukulaisjuhlia ollenkaan, niin onneksi nyt sitten päästiin juhlistamaan kavereiden kanssa. :))) Haleja teidän ihanalle 4-vuotiaalle!!! <3