Tervehdys täältä talvisesta Tanskasta! Viimeisen parin kolmen viikon ajan me olemme päässeet nauttimaan kunnon talvesta täällä Jyllannissakin. Ensimmäiset lumipäivät vaan eivät olleet ihan helppoja varsinkaan autoilijoille, koska talvirenkaiden käyttö ei ole täällä mitenkään pakollista. Ja jos ne talvirenkaat löytyvät alta, ne eivät ole sellaiset suomalaisille tutut nastarenkaat.
Ekana kunnon lumipäivänä ajoin 25 minuutin työmatkaa kotiin 1,5 tuntia. Tästä ajasta vietin motarilla puolisen tuntia, ja lopun ajan käytin 2km matkaan kaupungissa. Kyllä suoraan sanoen ketutti. Mies teki samanlaista ajomatkaa toisesta suunnasta, ja sama homma. Koko kaupunki oli aivan jumissa ja kesärenkailla ajavat tanskalaiset sutivat liikenteen ihan jumiin. Osalla toki on ne talvirenkaat alla, mutta liikenteen sekoittamiseen riittää ihan jo se, että kaikilla niitä ei ole. Tässä meidän kulmilla on myös ihan tavallista, että rekat jäävät sutimaan tuohon läheiseen ylämäkeen. Siinä sitten menee koko risteys jumiin hetkeksi.
Ja tulihan sitä lunta sitten, lopuksi varmaan ainakin 10 senttiä. Tai no ainakin pari senttiä. Ja oli niin kylmä että! Tanskalaisia palelsi tämä neljän asteen paukkuva pakkanen. Työpaikallakin siitä riitti puhetta. Meitä suomalaisia vähän nauratti. Tulisi jo kevät, ei tätä kestä!
Oikeastaan tunsin oloni kotoisaksi. Me lähdimme koko perhe lasten kanssa luistelemaan. Sekään ei ole täällä ihan itsestäänselvyys, että luistelemaan pääsee, sillä talvella on ollut niin lämmin, että luistelukentän jää on aivan sula. Innostuimme niin, että tilasimme netistä miehen kanssa itsellemmekin omat luistimet monen monen vuoden jälkeen.
Ja nyt kun ne luistimet sitten kolahtivat tuonne postiin, tulikin lupaus, että pian on jo +8 astetta lämmintä. Työkaverit kuittailivat, että ehkä ne luistimet voi vaihtaa bikineihin, sillä eikös tuo ole jo kesäsää Suomessa. 😉
nanna says
Huh, voin vain kuvitella tuon liikennekaaoksen! Täälläkin on luistinrata ollut välillä talvella suljettuna. Nyt olemme yrittäneet asua kentällä, ennen kuin vesikelit taas tulevat 🙂 Toisaalta tällä hetkellä luistaa hyvin ihan omalla pihallakin kun pakkaslumi ja kova tuuli ovat sen kiillottaneet 😀