Juhlimme Islan 2-vuotissynttäreitä viikonloppuna. Lauloimme tytölle onnittelulaulun heti aamulla, jolloin hän oli selvästi jännittynyt, mitä tuleman piti (tai sitten emme vaan ole kovin hyviä laulamaan). Aamu alkoi mukavasti lahjojen avaamisella, josta isoveikka oli vähintäänkin yhtä innoissaan kuin itse päivänsankari. Paketeista paljastui Frozenin Anna ja Elsa sekä isovanhempien lähettämä hauska synttärikissa. Muista lahjoista postailen lisää vähän myöhemmin.
Iltapäivällä meille saapui sitten vieraita, joista lapsivieraat taisivat olla kaikkein odotetuimpia. Islaa alkoi taas jännittää, kun päästiin juhlapöytään, mutta onneksi siitä päästiin aika nopeasti. Kummitäti toi Islalle ihan mielettömän Frozen -kakun ja lisäksi tyttö sai Frozen -leggarit, jotka piti tietysti saada heti jalkaan. Lapsille sain jo aiemmin juhlia varten Raikastamon luomu pillimehuja ja meille aikuisille limuja. Kakku oli tosi hyvää, mutta lapsille tuntuivat pöydästä maistuvan myös popcornit sekä nakkipiilot, joihin sain myös vinkin Islan kummilta. Itse tulikin sitten syötyä kakkua aika lailla. Hupsista!
Lopuksi pappa antoi Islalle vielä yhden valtavan paketin. Sieltä paljastui pinkki potkupyörä, jonka hankkimiseen kyselin teiltä vinkkejä jokin aika sitten. Pyörä taisi olla tosi mieleinen, koska ensin sitä piti kokeilla sisällä ja sitten myöhemmin illalla ajoa harjoiteltiin vielä ulkona. Harjoittelua tyttö kyllä vielä kaipaa pyörän kanssa, mutta palaan tähän potkupyöräänkin vielä uudemman kerran.
Tällaiset meidän juhlat olivat. Ensi viikolla meillä onkin sitten toiset kutsut, mutta vähän eri teemalla. Synttärilahjoista ja muista jutuista postailen sitten myöhemmin vielä lisää. Tässä alla vielä meidän synttärijengi. Kylläpä oli hauskaa, ja kiitokset kaikille vieraille.
PS. Kiitos Raikastamo & Lasten Pr juomista!
Ihana Isla ja wau, mikä kakku! <3 Onnittelut näin jälkikäteen!
Potkupyörä on ollut meillä muuten Viljolle tosi mahtava juttu. Sillä potkutellessa on löytynyt tasapaino tosi nopeasti! 🙂
Kiitos onnitteluista! 🙂 Kakku oli myös hyvää, vähän liian hyvää!
Onneksi on nyt vielä lämmintä niin ehtii hyvin harjoitella ennen talven tuloa. Josko se tasapaino löytyisi meilläkin vähitellen uuden pyörän kanssa. 🙂
Suloisella sankarilla on varmasti ollut ihanat juhlat! Meilläkin on lasten synttäreillä tarjottu nakkipiiloja ja hyvin ovat aina kauppansa tehneet 🙂
Toivottavasti ehditte vielä paljon pyöräilemään ennen talven saapumista! Joskus olen kuullut sanottavan talven tulevan kolmannen myrskyn jälkeen eli vaikka kylmenisikin niin ei sentään pitäisi tuon tiedon perustteella lunta vielä tulla 🙂
Siis mä olen elänyt koko tähänastisen elämäni nakkipiilopimennossa. 😀 Mutta hyvin maistui, sekä lapsille että aikuisille. 🙂
Mä muuten näin viime yönä sellaista painajaista, että avasin verhot, ja ulkona oli ihan hulluna lunta. Toivottavasti tämä ei ollut enne. Ainakin tänä aamuna oli tosi lämmintä vielä ja ihana auringonpaiste, kun mentiin ulos. 🙂
Apua mikä uni! Toivottavasti ei ollut enneunta ja nämä ihanat ilmat jatkuisi vielä pitkään, vaikka täällä taas näköjään yöksi meneekin pakkaselle! Mä en yhtään kaipaisi lunta, joten sen puoleen meri kyllä saisikin jäätyä ettei yllättäviä kovia lumimyräköitä tulisi kiusaamaan.
Joo, en kaipaa minäkään lunta! Enkä varsinkaan tämän päivän ihanan auringonpaisteen jälkeen. 🙂
Oih, ihanan näköiset juhlat! Onnea prinsessalle. <3
Voinko kysyä tosta mekosta, vastaako sen koko sun mielestä mitoitustaan? Ostin jo meidän prinsessalle yhden hiukan saman mallisen Pompin mekon täksi kesäksi, mutta sopiva se taitaa olla vasta seuraavana 😀
Kiitos onnitteluista! 🙂
Mun mielestä mekko vastaa aika hyvin mitoitustaan, mutta tämän kanssa ei ole niin justiinsa, koska on tuollainen mallia “pallo”. Ehkä nuo hihansuut ovat sitten ne isoimmat, jos mekko on iso (ne ovat tässä mallissa nimittäin aika isot), mutta voihan sinne aluksi laittaa vaikka paidan alle. Kannattaa sovittaa välillä, koska mekon pituus ei kuitenkaan ole mikään tosi pitkä, niin voitte saada sen jo aiemminkin käyttöön. 🙂
Minua alkoi oikein itkettää kun luin synttäreiden kulusta ja Islan jännityksestä, onnea pienelle Islalle. Meillä Hupun synttärit on elokuussa ja pappa videoi ne aina, minusta ei ole kuvaamaan kun sormeni sojottaa aina jossain vaiheessa kuvattavien tiellä. Lahjat ovat aina kivoja, niitä pitää antaa aina useita, itse tuossa mietin, että pikkujoululahjahan pitää kohta ostaa Hupulle, lapsen ilo tuo iloa aina koko perheelle, meillä Hupu leikkii nyt kokkia, lääkäriä ja kaupassa käyntiä oikein innolla eli lääkärinlaukku voisi olla kiva pikkulahja. Nakkipiiloja alkoi haluttaa tehdä myös täällä, olemme nyt Hupun kanssa alkaneet leipoa aina välillä ja pappa kuvaa, heh..tänään tehdään nakkipiiloja ja luumutorttuja, mutta nyt hauskaa tiistaita teille ja lukijoille.
Isla oli kyllä tosi suloinen, kun pää painui ja ilme muuttui ihan vakavaksi ja jännittyneeksi. Hänhän ei varmaan muista edellisistä synttäreistä mitään, niin tämä oli ihan kuin joku uusi juttu. 🙂 Lahjatkin taisivat mennä ihan nappiin, koska Elsa, Anna ja kissa ovat olleet nyt joka yö kainalossa.
Luumutorttuja voisikin leipoa huomisille kutsuille, kiitos ideasta. Ihanaa kun alkaa pikkujoulukausi. 🙂 Mukavaa viikkoa!