Vaikka olen jo hetken tyhjentänyt kotia, kaappeja ja taistellut turhaa tavaraa vastaan, Stokkan Hullut Päivät saavat minut usein vähän hullaantumaan. Näin kävi tälläkin kerralla, kun keltainen kuvasto ilmestyi.
Yleensä odotan Hullareilta tiettyjä juttuja, joita ostan sieltä melkein joka kerta. Kokosinkin tähän nyt omia vinkkejäni, mitä sieltä kannattaa katsella, ja mitkä ovat omat suosikkini tällä kertaa.
1. Sisustusjutut. Hulluilla päivillä on usein himoitsemiani design -klassikkoja, niin kuin tälläkin kertaa. Vuosi sitten ostin sieltä makuuhuoneeseen Combonibilit meidän makuuhuoneen yöpöydiksi. Tällä kertaa kuvastosta löytyi Hayn Loop Stand naulakko, jota olen jo pitkään harkinnut ostavani. Eipä siis auttanut muu kuin raahautua kello 7 Helsingin keskustaan, ja sain kuin sainkin himoitsemani naulakon valkoisena. Se oli kyllä täydellinen kun sain sen kotiin, mutta olisitte nähnyt kun painin naulakon kanssa parkkihallissa. Kiitos ystävälliselle herrasmiehelle, joka näki hätäni ja riensi apuun, kun naulakko oli viemässä voiton minusta ja auton tavaratilasta. Tähän siis heti toinen vinkki perään. Kannattaa ehkä irrottaa isot turvaistuimet ja tyhjentää autoa ennen kuin menee ostamaan isoja huonekaluja.
2. Lasten kengät. Olen melkein joka vuosi ostanut Epulle Vikingin Gore-Tex kengät Hulluilta päiviltä. Keväisin ostan välikausikengät ja syksyisin talvikengät. Eppu rakastaa jostain syystä kaksia kenkiä, Viikkareita ja Crocseja. Päätin, että tänä vuonna en osta hienoja nahkaisia talvikenkiä vain seisomaan eteiseen, kun poika kuitenkin haluaa käyttää vain Viikkareitaan. Tällä kertaa Vikingeistä oli erityisen hyvä tarjous Hullareilla, joten sieltä tuli nyt sitten ostettua Epun toiset talvikengät. Ja vinkkinä pitää vielä mainita, että Stokkan lastenosaston kenkämyyjät ovat ihan huippuja. He osaavat aina neuvoa ja mitata, jos yhtään epäilyttää lapsen kengänkoko. Suosittelen lämpimästi.
3. Lelut joululahjaksi. Hullareilta tulee melkein joka syksy löydettyä edullisia leluja joulupukinkonttiin. Viime vuonna oli Annabella nukke, jollainen Islalla on, ja tänä vuonna ostin Epulle paketin Minecraft Legoja 17,90€. Lapsille olen löytänyt myös kirjoja lahjaksi. Joulu tulee taas yllättävän pian, joten valmistaudu ajoissa.
4. Naisten vaatteet ja kosmetiikka. Itse tsekkaan naistenvaattteet heti sisustusjuttujen jälkeen. Tänä vuonna Marimekon ja Samujin mekot ihastuttivat ja kävinkin ostamassa toisen niistä itselleni. Hullareilta tulee usein myös täydennettyä perusvaatteita, koska ne ovat siellä tosi edullisia. Tänä vuonna täydennystä sai miehen vaatekaappi ja sukkalaatikko. Ja jos ripsari tai lempishampoo on lopussa, nyt on hyvä aika täydentää. Itse yleensä ostan juuri päivittäiskosmetiikkaa sekä Redkenin hiustenpesuaineita Hullareilta. Tänä vuonna löytyi Lumenen kulmakarvageeli halvalla. Se on muuten huipputuote!
5. Lasten talvivaatteet. Jos et ole hätiköinyt ja ostanut talvivaatteita jo elokuussa, nyt on niiden aika. Huomasin, että lauantaina oli tosi hyvä tarjous Molon ihanasta seeprakuosisesta haalarista. Veikkaan, että nämä eivät kaupassa kauan happane. 🙂
nannaonni says
Hyviä vinkkejä! Mä yritin epätoivoisesti saada netistä ostettua Vikingejä, Legoja, Marimekon mekkoa ja muuta pientä. Sen kerran kun itselle jotain olisi tilannut niin sivut tökki, tuotteita katosi sen vuoksi varauksesta, ja lopulta kassalla juuri ennen vahvistuksen klikkaamista hävisi loputkin suunnitellut. Meni sitten hermot ja jäi ne muut pienet tilaamatta, mutta säästyipä rahat ja loppui hulluttelut lyhyeen.
Heidi - Eppusen kaapilla says
Voih! Tylsää! Harmi että et saanut noita. 🙁 Legoja oli vielä tänään ainakin jäljellä netissä kun katsoin. 🙂
nannaonni says
Sattuuhan näitä! Eniten harmittaa ehkä ne kengät, mutta niitäkin saa muualtakin 🙂 Legoista oli poika toivonut kovasti sitä loppuunmyytyä avaruussukkulaa ja vaikka yhtään Legoa en meinannut enää itse ostaa niin jouluksi ajattelin silti sitä. Mä ja mun sanani 😀
Heidi - Eppusen kaapilla says
Mikä koko teillä olisi pitänyt olla? Voin katsoa kun menen käymään huomenna olisko myymälässä. 🙂
nannaonni says
Oot varmaan jo menossa, mutta meillä asuu jättijalka eli koon 26-27 kenkiä oon talveksi pienimmälle katsonut. Eccot meillä on nyt 26, mutta noissa varmaan pitäs ottaa se suurin eli 27.
Lastenhuoneenkapina says
Tänään ehdin nappaamaan verkkokaupan iltatärpistä takin itselleni, toivottavasti on sopiva päällä kunhan postista kotiutuu. Aikamoista vauhtia nekin loppuivat, olivat jo parin minuutin jälleen myyty loppuun.
Jenna M says
Oi mikä upea arvonta!
mmyheartishere@gmail.com