Arkiaamuisin meillä kotona rutiinit ovat aika samat joka päivä. Miehellä on usein kiire töihin ja vauvalla kova nälkä. Silloin ei ehdi hirveästi panostaa aamupalalla istumiseen. Koiratkin kaipaavat lenkille heti herättyään. Mutta viikonloppuisin on usein enemmän aikaa ja ehdimme molemmat miehen kanssa istahtaa rauhassa kahvikupin ääreen, ehkä jopa vilkaisemaan vähän lehteä. Usein suunnittelemme päivän ohjelmaa ja tulevaa viikkoa aamupalan ääressä. Lapsetkin ovat alkaneet vähän leikkiä yhdessä, mikä on tietysti tosi mukavaa, ja niinpä me aikuiset saamme hetken nauttia kahvista rauhassa.
Saimme viime viikolla maisteltavaksi uusia Rynkebyn mehuja, jotka ilmestyvät Suomessa kauppoihin lokakuun aikana. Päätimmekin maistella niitä sitten aamiaisen yhteydessä. Rynkebyn mehut ovat tosi suosittuja Ruotsissa sekä Tanskassa, joten mielenkiinnolla odottelin mitä tuleman pitää. Mehusarjoja ilmestyy kaksi. Rynkeby Luomu on täysmehusarja, jonka valmistukseen on käytetty ainoastaan luomuhedelmiä ja mehut ovat täysin lisäaineettomia. Makuja on kolme: appelsiini, omena sekä monihedelmä-porkkana. Rynkeby Selection -sarja taas on valmistettu 100% hedelmistä. Makuvaihtoehtoja on neljä: appelsiini, omena, omena-appelsiini-porkkana ja trooppinen monihedelmä. Näistä kaikista mehuvaihtoehdoista oma suosikkini oli ehdottomasti Luomu-sarjan monihedelmä-porkkana. Tykkään mehuista, joissa tuota porkkanaa on seassa. Miehen suosikki oli Selection-sarjan omenamehu sekä Luomu-sarjan perus appelsiinimehu. Poikakin kääntyi appelsiinimehun puoleen.
Meillä mehulasillinen on melkein aina osana aamupalaa. Jotenkin juuri aamulla lasi hyvää ja kylmää mehua virkistää mukavasti, enkä ole lapsiltakaan mehuja kokonaan kieltänyt. Retkillekin pakataan joskus mehua pulloon eväiden kanssa. Tästä on hyvä jatkaa päivää. Mukavaa sunnuntaita kaikille!
Anonymous says
Ihania kuvia! Niin tuttua täälläkin tämä lapsiperheiden arkiaamujen kiire 😛 Viikonloppuihin mekin yritämme panostaa.
Anonymous says
Viikonlopun aamut onkin ihania kun ei tarvitse juosta bussipysäkille tai sännätä yhtään mihinkään. Eikä tarvitse nousta herätyskelloon vaan ihan lasten tahtiin mikä ei valitettavasti yleensä kuitenkaan tarkoita kyllä yhtään arkiea pidempiä unia.
-Nanna
Heidi - Eppusen kaapilla says
Vierailija 1/2: Näillä mennään, ja onneksi onneksi on ihanat viikonloppuaamut yhdessä perheen kesken. 🙂
Nanna 2/2: Todellakin! Ihan vielä en uskalla edes ajatella työaamuja, kun saa itsekin painaa tukka putkella ensin lapset hoitoon ja sitten töihin. 😀 Ja ei tarvitse kyllä asettaa mitään herätystä erikseen meilläkään aamuisin, koska nahkavekkari pitää huolen aikaisista aamuista. 😉