Jee, jee! Mini Rodinin kolmaskin osa mallistosta ilmestyi viime viikolla, ja nyt sitten varmaan voidaankin alkaa odotella alennusmyyntejä. 😉 Tuo malliston koko on muuten kasvanut ihan hirveästi viimeisen vuoden aikana ja niin on tainnut suosiokin kasvaa. Mutta silloin kannattaa takoa kun rauta on kuumaa.
Koin ehkä jonkin hetkellisen päänsisäisen kuosiähkyn, koska odottelin noita yksiväristen basic -vaatteiden ilmestymistä tosi paljon. Tai sitten se johtui vaan siitä, että niitä ei nyt tullutkaan yhtään aiemmin, ja olisin niitä kaivannut.
Punavuoren peikon järjestämällä brunssilla (josta postasin aiemmin) kuulin, että Mini Rodini on tähän kevääseen tehnyt pieniä muutoksia laatuihin sekä mitoituksiin. Tuo mitoitusten muuttuminen ei sinänsä ihmetytä, koska minusta Rodinin mitat ovat vaihdelleet (vähän liiankin) usein tässä vuosien aikana. Tällä kertaa mittojen pitäisi olla aiempaa reilumpia, jotta vaatteet mahtuisivat useammalle vartalotyypille. Tuo materiaaliuudistus oli ehkä mielenkiintoisempi uutinen. Seuraavissa mallistoissa kaikissa trikoovaatteissa pitäisi olla myös elastania mukana. En ole nyt vielä aivan varma pidänkö tuosta muutoksesta vai en. Ehkä pitää jonkin aikaa käyttää näitä basic vaatteita, joissa tuota elastania on, ja miettiä sitten. Ainakin pipoissa tämä toimii oikein hyvin.
Joskus on hyvä pysytellä ihan perusväreissä ja perusvaatteissa. Omassa pukeutumisessa suosin kyllä mahdollisimman yksinkertaisia ratkaisuja, joten lastenvaatteissa on sitten kiva ilotella väreillä ja kuoseilla. Mutta liikaa on liikaa. Nämä basic-tuotteet olivat kyllä toivottu lisä meidän vaatekaappiin täksi kevääksi. Ja ei se kirkas keltainenkaan yksivärisenä kovin tylsältä näytä. Puhtaat värit toimivat minusta aina. 🙂
Mun mielestä toi elastaani on hyvä juttu, kangas pysyy nätimpänä (yleensä) pidempään 🙂
-Titti / Tittin elämää
Meillä on selvästi yksiväriset nyt vallanneet entistä enemmän lastenkin kaappeja. Etenkin kirkkaan keltainenhan on ihanan pirteä ja tuo aurinkoa pimeisinkiin päiviin 🙂
-Nanna yksikätisenä
Tuo keltainen on todella kaunis! Myös harmaasta tykkään kovasti. Isompi mitoitus on hyvä etenkin housuissa jotka eivät ennen meinanneet mennä keskikokoiselle lapselle jalkaan. Tuplakoot ovat välillä ärsyttäviä, esimerkiksi meidän nuoremmalla oli 68/74 jumpsuit liian pieni ja 80/86 aivan valtavan suuri.
Kiitos kysymästä, käsi voi ihan hyvin ellei oteta huomioon siinä roikkuvaa ylimääräistä arviolta jo noin 7kg:n huutavaa painoa, jumiutuneita lihaksia ja niiden vuoksi piiloutuneita hermoja. En siis ole vielä telonut itseäni, vaikka onnistuinkin heittäytymään sulalla kaupan tasamaalla asfalttia tutkimaan. Onneksi maalla on hiljaista eikä kukaan nähnyt ellei kaupan täti sattunut ikkunasta katselemaan. Ja hiljaisuuden vastapainoksi fiksunahan paljastan kaiken näin julkisesti 😀
-Nanna