Tämä postaus sisältää nyt hullua Hullujen päivien mainostusta, koska aion itsekin ryysiä ostoksille ainakin joinakin päivinä
Tämä postaus sisältää nyt hullua Hullujen päivien mainostusta, koska aion itsekin ryysiä ostoksille ainakin joinakin päivinä. Hullut päivät löytyy nyt ensimmäistä kertaa myös Stockmannin verkkokaupasta, mikä on ainakin minusta hieno juttu. Näin myös ne, joiden kotipaikkakunnalta ei Stockmannia löydy, pääsevät shoppailemaan hyviä tarjouksia.
Itse olen plärännyt kuvaston jo moneen kertaan läpi, ja kokosinkin tähän keskiviikon tarjouksista omat suosikkini, joita aion mennä katsomaan. Toivottavasti niitä on sitten vielä jäljellä kun itse ehdin ostoksille.
Meillä on vielä ostamatta kaikki pojan talvikengät, joten itse taidan käydä katsomassa, josko Hullareilta löytyisi meille niitä. Nuo alla kuvassa olevat Vikingin kengät voisivat olla hyvät talveksi päiväkotiin, joten niitä sekä niiden vieressä olevia Skandian talvikenkiä taidan mennä katsastamaan. Niin, ja sitten olivat vielä nuo lasten UGG:t. Itselläni on ollut joka talvi useampi pari, ja rakastan niitä, koska UGGien kanssa ei välttämättä tarvitse olla sukkia. Eppusellakin oli yhdet vauva-aikana, ja vaikka ne eivät mitkään päiväkotikengät olekaan, ne voisivat hyvin mennä siistimpinä kenkinä talvella. Myös nuo Tommy Hilfigerin saappaat ovat aika ihanat vähän isommille lapsille. Harmi ettei niissä ole pienempiä kokoja.
Löysin myös hyviä joululahjaostoksia, ja ajattelin käydä hakemassa Eppuselle tuollaisen Brion junaradan joulupukin konttiin, sekä joululahjaksi sukulaislapsille Legoja sekä muita leluja. Myös pienet muumipyyhkeet olivat aika edullisia, ja ne voisivat olla kiva lisä lahjapaketteihin.
Äiti hakee Hulluilta päiviltä sitten itselleen kosmetiikkaa, pääasiassa Cliniquen sekä Biothermin hoitotuotteita. Ne ovat molemmat suosikkejani, ja nytkin parhaillaan minulla on molempia merkkejä käytössä. Erityisesti tykkään Biothermin meikinpoistoaineesta herkälle iholle, sekä kasvovedestä. Pakko myös vinkata, että Cliniquella on maailman paras BB-voide. En tiedä onko sitä nyt Hullareilla tarjouksessa, mutta jos etsit hyvää BB-voidetta, voin suositella Cliniqueta. 🙂
Mietin myös pitäisikö hankkia tuollaiset uudet UGGit myös itselleni. Hinta olisi nyt kyllä kohdillaan. Myös Filippa K:n neule, NOOMin basic neuletakki ja neulemekko sekä Vagabondin kengät pitää käydä katsastamassa. Nyt noita nilkkureita näkyy niin paljon joka paikassa, että pitäisi varmaan itsekin hankkia jotkut. Lisäksi vielä katselin tuota Gantin raitatunikaa, joka voisi olla ihan mukava työvaate.
Isä varmaan haluaisi itselleen elektroniikkaa, mutta koska minä en niiden päälle niin paljoa ymmärrä, poimin muutaman hyvän isäinpäivälahjaidean keltaisesta kuvastosta. Tiger Of Sweden merkkinen nahkalaukku on kyllä upea, ja sen kanssa isukki kehtaisi varmasti mennä töihinkin. Voisin kyllä huolia tuollaisen itsekin. 😉 Calvin Kleinin (tai jonkun muunkin merkin) kylpytakki voisi taas olla hyvä isäinpäivälahja omalle isälleni. Niin, ja löytyihän ne UGGt myös miehille, aika kivat nuo nilkkurit, mutta en tiedä saanko myytyä tätä ideaa omalle miehelleni. 😉
Aiotteko mennä ostoksille Hulluille Päiville vai teettekö shoppailut netissä? Ostoksille verkkokauppaan pääsee tuosta sivubannerista. Verkkokauppa aukeaa kello 8, joten kannattaa olla nopea. 🙂
Alla vielä keskiviikolle omat tärppini, joita aion mennä katsomaan. 🙂
Nanna says
Mä lähestulkoon hypin onnesta täällä kun kuulin hullareiden olevan netissäkin. Sitten pikaisella katsauksella tietysti ne kaikkein mielenkiintoisammat jutut sattuivat eri päiville. Pöh! Skandian talvekengät oisi kyllä lähtenyt meille päin ellei meillä asuisi jättijalkaa tai nirsoa jolle kengät kuulemma oli ihan kakan väriset. No säästyypähän rahat ainakin hetken 🙂
Täti Ruskea says
Meiltä lähti nettitilaus heti aamulla. Hieman skeptisesti tosin suhtaudun siihen, mitkä tuotteet todellisuudessa tulevat kotiin saakka, mutta katsotaan 😉 Mies tilasi paitoja, minä Jackpotin neuleen ja sammarilegginssit. Yhdelle pojalle tilattiin lisätalvikengiksi nuo Skandia-kengät. En uskaltanut tilata useammalle, koska en yhtään tiedä millaisia oikeasti ovat. Erikoista oli se, että tilattaessa niissä luki värin kohdalla beigesininen ja tilausvahvistuksessa väri oli muuttunut helmenharmaaksi, vaikkei sellaista värivaihtoehtoa ollut edes tarjolla :O
Koululaisille haettiin eilen Vikingit Citymarketin tarjoushinnalla. Niitä en lähtenyt sovittamatta ostamaan. Lisäksi Vikingillä oli tarjolla useita eri malleja ja halusin nähdä ne livenä. Yllätys oli esim. se, että eri malleissa oli kokoeroja. 3v sai Kavatin talvisaappaat (mun suosikkitalvikengät) ja pian 1v Kavatin nilkkurit (saapasmalli vielä hankala ensimmäistä talvea kävelevälle).
Mukavia shoppailuhetkiä “paikan päällä”!
MiaMatleena says
Yritän kovasti pysyä pois Stockmannilla, mutta huonolta näyttää, sillä olisihan siellä kaikkea ihanaa (ja hyvin tarpeellista!) 🙂
miamatleena.blogspot.com