Nyt kotona ollessa ainakin itselläni kotivaatteiden tarve ja laatu korostuu. En tiedä tekevätkö muut näin, mutta melkein aina kotiin tullessani vaihdan vaatteet ja laitan jotain mukavaa päälle. Toki käymme paljon ulkona, mutta kotona tulee vietettyä paljon enemmän aikaa luonnollisestikin. Kun olen vihdoin päässyt eroon imetysvaatteista, huomasin, että myös kotivaatteiden osalta vaatekaappi kaipaa uusintaa. Välillä on toki hauska viettää päivä pyjamassa, mutta ei nyt sentään aina. Minusta on mukava jos ne kotivaatteetkin ovat kauniita ja ennen kaikkea mukavia.
Vuosi sitten ostin itselleni Filippa K:n Soft Sport mallistosta ihanan pehmeän merinovillaisen swetarin sekä rennot housut. Tuota settiä tulikin käytettyä aika paljon viime talvena. Jalkaan tykkään talvella vetäistä villasukat tai aamutossut, joissa on lampaankarvavuori. Nyt olisi kuitenkin aika hankkia myös jotain uutta kotivaatteisiin.
Parhaiksi kotihousuiksi ovat tänä syksynä osottautuneet Me&I:n tummanharmaat velourhousut (linkki). Pidän erityisesti tuosta harmaasta väristä velourissa ja nuo housut ovat niin ihanat päällä, että harkitsin vakavasti ostavani toiset samanlaiset. Sen saatan vielä tehdäkin, mutta keräsin kuitenkin tähän ihania kotivaatteita, joita olisi kiva löytää jopa joululahjoista. Kotona ollessa kauneimmatkin kotivaatteet kuluvat ja ainakin meillä meillä päivän mittaan niihin voi kertyä vaikkapa ruokaa, koirankarvoja, muovailuvahaa, kuraa, vauvankakkaa, vesivärejä, epämääräistä möhnää, töhnää, puklua ja muuta mukavaa. Siksi pitääkin miettiä, kannattaako näitä kotivaatteita valitessa pihistää vai panostaa. 😉
Pihistä: 1. Ohut neulehuppari H&M // 2. Housut Lindex // 3. Toppi Lindex // 4. pehmoiset pörrösukat
Panosta: 1. Overlap wool jumper COS // 2. Housut Filippa K Soft Sport // 3. Toppi Rosemunde // 4. tohvelit Shepherd
Mä alan olla sitä mieltä että kotivaatteisiin kannattaa ehdottomasti panostaa. Mulla ne ei ainakaan pysy päivääkään puhtaana eli pesuja kertyy ja nytkin keväällä halvalla ostetut housut on melkolailla entisiä jo.
-Nanna
Nanna: Se on kyllä totta! Pesuja ja käyttöä kertyy, varsinkin kun näiden pienten kanssa touhuaa. 🙂
Mä niin tarttisin kivoja kotivaatteita. Mä haaveilen merinovillaisista svetareista, tiedätkö onko millään merkillä sellaisia? Täällä Irlandiassa on sisälläkin niin kalseaa, että merinor ihoa vasten on ihan ykköset. Mut nuo mun vanhat kulahtaneet kerrastot on aika seksintappja-osastoa jo 😀
-Sara.
Sara: COSsilla on ainakin villa cashmere swetarihousut ja useita merino ja cashmere jumppereita sekä puseroita. Kannattaa tsekata COSsin leisurewear ja myymälässä on varmaan vielä enemmän vaihtoehtoja. 🙂
Mä heitin viime talvena kaikki nyppykerrastot mäkeen ja ostin parit hyvät uudet tilalle. 😀
Käyttääkö joku oikeasti tällaisia kotona… :0