Lupasin jo jokin aika sitten postailla lisää meidän lastenhuonejuttuja. Olemme siis uusineet kotona kaapistoja ja samalla halusimme ostaa jonkun säilytysjärjestelmän lastenhuoneeseen. Poika leikkii eniten Brion junaradoilla, Duploilla, Legoilla sekä pienillä autoilla, joten kaikelle tälle pikkutavaralle piti löytää oma paikkansa niin, että leikkitilaa jäisi mahdollisimman paljon lattialle. Päädyimme lopulta Ikean Stuva-järjestelmään, joka näytti kivalta ja sopi parhaiten kokonsa ja muunneltavuutensa puolesta huoneeseen. Stuvassa on paljon erilaisia kaappeja, laatikoita sekä sisusteita. Lisäksi Stuvan kaappien korkeus on sopiva lapselle. Stuva-järjestelmään on myös olemassa oma suunnitteluohjelma, jonka avulla voi koota itselleen sopivan kokonaisuuden. Meidän säilytysjärjestelmä on tosin niin pieni ja yksinkertainen, että sen suunnitteluun ei tarvinnut mitään ohjelmaa. Silti tuo kokonaisuus tuntuu nielaisevan sisäänsä helposti kaikki lelut, kirjat ja muun pikkutavaran niin, että tilaakin jää vielä. Poika on tykännyt itsekin uusista kaapeista, ja lelut sekä kirjat löytyvät jokainen helposti omista paikoistaan.
Uuden säilytysjärjestelmän lisäksi hankimme vielä uuden maton, joka löytyi Iskusta. Tosin lattiaa peittää usein myös perinteinen liikennematto. Siirsimme vielä alakerrassa olleet pienet Jukka-pöydän ja -tuolit lastenhuoneeseen. Pöydän ääressä on kiva myös rakennella tai piirtää. Yöpöytänä toimii tällä hetkellä vanha tuoli, jonka päällä on yleensä lamppu, pupu LED-yövalo sekä salkku, jossa säilytetään niitä joka kodista löytyviä “pikkukirjoja”. Tarkoitus olisi vielä hankkia seinälle pieni lokerikko sekä uusi yölamppu. Mielessä onkin jo pari sopivaa vaihtoehtoa, mutta niistä ehkä myöhemmin lisää. Myös vauvalle teimme eräästä Ikean Bestå -hyllyköstä pienen vaate- ja tavaransäilytyksen. Voin postailla siitäkin joskus myöhemmin.
Helsinki Design Week & IKEA
Ikeaan liittyen lopuksi vielä pieni mainostus Helsinki Design Weekin lastentapahtumista. Katajanokan Tulli- ja Pakkahuoneella keskitytään Design Weekin viimeisenä viikonloppuna lapsiin. IKEA Smålandissa leikitään, piirretään ja kokkaillaan Ikea-leikkikeittiöillä ja lelutehtaassa tuunataan omia IKEA-leluja, jotka saa ikiomaksi. Paikalla on myös välipalatarjoilu.
Småland tapahtumasta enemmän TÄÄLLÄ ja muusta viikonlopun lastenohjelmasta lisätietoa TÄÄLLÄ sekä Facebookissa. Alla vielä kuvia Tulli- ja Pakkahuoneelta IKEAn suunnittelijayhteistyöstä, jossa Metod-keittiöstä on tehty lasten makuun sopivia tulkintoja. Tässä alla olevat Design Week kuvat Ville Malja.
Anonymous says
Eppusen huone on kyllä niin ihana! Tuletko meillekin sisustamaan? 😉
Mä en muuten edes tiennyt että Helsinki Design Week pitää sisällään myös lasten tapahtumia, mieltänyt sen vain aikuisten jutuksi. 🙂
– MrsAgatha
Anonymous says
Ihana huone Epulla! Kehystävätkö verhot uutta hyllyä vai voiko ne jopa vetää esiriipun tyyliin hyllyn eteen?
kummelikopplan
http://www.kummelikopplan.wordpress.com
Anonymous says
Epun huone on niin ihana! Ja tosi kätevän näköiken tuo stuva, täytyy laittaa muistiin itsellekin. Ikeasta tekee kyllä tosi hyviä löytöjä ja lähtökohtaisesti meillä on kaikki kestäneet yhtä hyvin käytössä kuin kalliimpienkin liikkeiden tuotteet.
Anonymous says
Ai niin ja se nimimerkki unohtuu aina 😀
Äskeisen kirjoitti Sini
Anonymous says
Ihana huone Epulla 🙂 ja wau leikkkiikö hän jo isojenpoikien legoilla ? B=)
Bestå on ihana sarja!
Anna M
Anonymous says
Noin ihanassa huoneessa kelpaa pienen miehen touhuilla 🙂 Meille tarvittaisiin myös lastenhuoneeseen joku säilytyssysteemi kun mun perintöhylly ei oikein uudistuksen jälkeen enään sovi.
-Nanna
Anonymous says
Moi Sini 🙂
Anonymous says
Ai herkku mikä seinä pojan huoneessa, mistä tuollaisen saisi omallekin pojalle? 😉