Tanskalainen suunnittelu ja lastenvaatteet innostavat jotenkin aina vaan, ja niitähän riittää. Tänään on esittelyvuorossa Danefae, joka ei oikeastaan ole mikään uusi merkki, mutta ehkä ei vielä niin tunnettu suomalaisille. Danefae on perustettu jo vuonna 2005 ja se saattaa joillekin olla tuttu hauskasta viikinki-logostaan sekä kirkkaista ja puhtaista väreistään. Printeissä seikkailevat myös muut perinteiset tanskalaiset ikonit kuten merenneito ja joutsen. Mallistoille tyypillistä on myös iloiset raitaraportit ja isot printit.
Ensimmäinen Danefaen vaate meille tuli pari vuotta sitten, kun kaverin kanssa teimme yhteistilauksen merkin omaan kauppaan Tanskaan ja maksoimme puoliksi tähtitieteelliset postikulut. Tilaisin Epulle tuolloin kirkkaankeltaisen hupparin, jossa oli oranssi karhu. Koitin etsiä sen kuvaa tuolta vanhasta blogista (blogspotin puolelta), mutta en löytänyt sitä. (Jos joku tämän kuvan löytää ja linkkaa tähän, lupaan lähettää ylläripalkinnon ekalle;). Muistan kuitenkin, että hupparin laatu oli tosi hyvä. Postikulut olivat kuitenkin sen verran suolaiset, että emme tuolta sen jälkeen enää tilanneet. Muistan myös, kuinka kaveri kehui Danefaen ulkovaatteiden laatua ja kivaa ulkonäköä.
Nyt tilanne on jo vähän parempi ja Danefaen vaatteita saa myös Suomesta. Danefaeta myyvät mm. Ella ja Ebba, Tikkunekku ja Babuum. Lisäksi Vekaravintti (kivijalkaliike) myy tätä merkkiä. Saimme maahantuojalta kokeiluun muutamia Danefaen vaatteita, ja kuten muistin, trikoon laatu on aivan mahtava. Erityisesti ohut jersey on ihanan pehmeää, sileää eikä mene miksikään pesussa. Laitoin vaatteet kokeeksi vielä kuivausrumpuunkin (vaikka sitä ei suositella!) ja niille ei tapahtunut yhtikäs mitään. Ei nypyn nyppyä. Hyvä trikoolaadun kyllä tunnistaa ihan sen tunnustakin, mutta tämä napakkuus , hyvä handfeel sekä omat “pesutestit” tekivät minut tosi iloiseksi.
Danefaella on sisävaatteiden lisäksi myös yöasuja, alusvaatteita sekä asusteita. Näiden lisäksi saatavilla on myös näitä jo mainitsemiani teknisiä ulkovaatteita ja sadeasuja. Takkien mallit ovat hauskoja ja värit iloisia ja kirkkaita. Materiaaleissa suositaan laatua ja kestävyyttä, ja niiden testausta valvotaan tarkasti. Danefaen esittelysivuilla sanotaan: “Tuotanto täyttää EU:n tiukat vaatimukset ja REACH-asetuksen edellyttämät tarkat rajat haitallisten kemikaalien minimoimiseksi. Tehtailla ei esiinny lapsityövoimaa, ja työolojen asianmukaisuudesta huolehditaan tarkasti. Ympäristöä kuormitetaan niin vähän kuin mahdollista.”
Mitäs tykkäätte tanskalaisesta Danefaesta ja onko tämä teille jo ennestään tuttu merkki? Eppusen kaapilla suosittelee katsastamaan nämä, jos haluat jotain ihan uutta. 🙂
* Danefae vaatteet saatu blogin kautta.
Anonymous says
Onpa ihanat värit tuossa Islan ekassa asussa! Mulla on joku hämärä muistikuva etä meillä olis yhdet merkin housut joskus olleet, mutta en kyllä mene vannomaan.
-Nanna
Anonymous says
Jäi häiritsemään tuo mainitsemasi postaus, kun hämärästi muistelin Epun päällä sellaisen hupparin nähneeni. Löytyskö otsikosta Pikkukarhu ja kaverit? Arviolta noin 11/2012
-Nanna taaas
Anonymous says
Ihanan raikkaan näköisiä vaatteita, ei varmasti tule joka kadunkulmassa vastaan 🙂
Heidi - Eppusen kaapilla says
Nanna: Näissä on kyllä todella kauniit värit! 🙂
Ja onneksi olkoon, voitit ylläripalkinnon, juuri tuota kuvaa etsin, mutta en löytänyt. 🙂 Laitahan meiliä, niin saat palkintosi. 🙂
Vierailija 3: Kyllä, näissä on kyllä ihanat värit, ja ei varmasti tule joka toisella vastaan. 🙂