Vaikka viikonloppu sujahti nopeasti ohi, saimme sentään jotain tehtyä joulutunnelman luomiseksi kotiin. Laitoimme joulukoristeita lisää ja kuusikin saapui lauantaina. Vierailimme myös kotikaupungissa, jossa hoidettiin samaan aikaa kahdet synttärijuhlat, siskon joululahja, kaverikyläily sekä joulukynttilät hautausmaalle. Ja sen lisäksi ehdin vielä nopeasti shoppailemaankin. Tehokasta!
Sunnuntaina kotiin saavuttuamme innostuimme vielä koristelemaan kuusenkin. Vanhojen joulukoristeiden lisäksi kävin tänä vuonna ostamassa uusia kuusenkoristeita Stockmannilta, jossa on kyllä mielettömän hienot joulukoristevalikoimat. Erikoisten koristeiden lisäksi ostin hopeisia Stockmannin Decor- joulupalloja, jotka sopivat hyvin yhteen vähän erikoisempien koristeiden kanssa. Saa nähdä säilyvätkö kaikki lasiset joulukoristeet ehjinä joulun yli.
Joulukuusi on saanut olla yllättävän rauhassa pikkuneidin käsittelyltä (jota vähän pelkäsin), mutta neulasia kuusi on kyllä menettänyt kiitettävästi, kun Eppu heitti kuuseen muutaman kerran itsetekemänsä raketin. Minua kyllä helpotti suunnattomasti tieto siitä, että se oli oikea avaruusraketti ja sen kuului lentää kuuseen. Nuo kuusenneulaset ovat aika ärsyttäviä, koska ne leviävät salaman nopeasti koirien sekä lasten jaloissa ympäri taloa. Poika myös auttoi minua koristelussa liimaamalla keittiön ikkunoihin vähän omia koristeitaan. 😉
Ison kuusen lisäksi innostuin koristelemaan vielä lahjaksi saamani pikkuisen valkokuusen. Tarkoitus olisi saada tuo pieni kuusi säilymään hengissä kevääseen asti, jotta sen voisi sitten istuttaa omalle pihalle. Saa nähdä kuinka käy.
Nyt on kaikki lahjatkin ostettu, joten seuraavat päivät aion keskittyä siivoukseen ja jouluruokiin. Eilen tänne pääkaupunkiseudullekin satoi lunta, joten tunnelma on senkin takia mukavan jouluinen. Aiomme lasten kanssa soittaa joululauluja ja keksiä jotain kivaa tekemistä, että nämä seuraavat kaksi päivää menisivät mahdollisimman nopeasti. Odottavan aika on nimittäin pitkä. 🙂
Epun takki Mini A Ture / Ratkiriemu (saatu blogin kautta)
Ihanaa joulua koko perheelle! <3
Sini
Ihania koristeita! Meillä isompi pojista teki eilen lastenhuoneessa jo joulusiivouksen. Tunki siis kaiken mahdollisen lattialta sängyn alle ja ylimenevät kantoi reiluna siskonsa peiton alle. Pienin taas kaivoi kaurapussiin ison reiän ja levitteli kauranjyvät pitkin eteistä. Jännityksellä odotan mitä kaksikko vielä keksiikään! Mukavia jännityspäiviä!
-Nanna
Sini, samoin teille ihanaa ja iloista joulua! <3
Nanna: Kiitos, nyt on runsaasti koristeita! 😀 Ihana siivoustaktiikka, sinne vaan siskon peiton alle. 😀 Haha, kunnon hulivilit! 😀