Olimme tässä jokunen päivä sitten ostoksilla yhdessä Epun kanssa, ja kävimme samalla vilkaisemassa, olisiki H&M:n Unicef -mallistosta enää mitään jäljellä.
Olihan siellä, ja poika ihastui isoon valkoiseen karhulakkiin (muuten todella käytännöllinen hattu ;), jonka sitten ostimme pojalle leikkeihin. Namiaisasustahan tuo käy, ja nyt pieni karhu onkin jahdannut meitä kotona iltaisin. Huih!
![]() |
Koiraakin pelottaa 😉 |
H&M myy myös paljon Cars vaatteita, ja eräät sukat olikin laitettu sopivasti alahyllylle niin, että tuollainen vaahtosammutin ne sieltä bongasi heti. Taitavaa markkinointia. Poika ihastui niin kovasti Cars sukkiin, että ostin sitten nekin vielä pojalle. Aika hurjathan nuo ovat, mutta ainakin niissä on hyvät jarrut pohjissa. Kotona tulikin sitten valinnanvaikeus minkä parin sitä laittaisi jalkaan, ja lopulta poika ratkaisi sen niin, että halusi laittaa Salaman toiseen jalkaan ja Martin toiseen. Ihastuttavaa. 😉
PS. Noita karhusettejä ainakin oli vielä nyt aamulla H&M:n verkkokaupassa jos joku tuosta setistä innostui, tai jos naamiaiset ovat tulossa, tai jos haluatte ilahduttaa päiväkodin tätejä..;)
Siis toihan on aivan ihana naamiaissetti =) Muuten kyllä erittäin epäkäytännöllinen.
Voi pientä ihanaa karhua, tassutkin ja kaikki! <3
Vähänkö suloinen pelottava karhu! Ja ei voi kuin ihaila tuota lasten luovuutta! Kuka aikuinen ratkaisisi pukeutumisongelman noin helposti? Kaupan sijoittelu kyllä ottaa toisinaan päähän kun osaavat juuri nuo lasten mielestä pakko saada-jutut laittaa niin että varmasti vanhemmilta kinutaan ja kauppa täyttyy huutoon.
Hurja karhu:D
Pitkästä aikaan MOI! *hahaa* mikä pieni valloittava karhu teillä riehuukaan. Aikasta hauska setti teille kotiutui. Mä olen vain kuvista tuon malliston vaatteita ja huvituksia katsellut. -Tiina
Koiraakin pelottaa xD Ihanat! <3
Todellakin, nyt vielä puuttuu ne naamiaiset!:D
Toi setti on kyllä tosi hauska!:)
Joo, nä oli todella taitavasti sijoiteltu. 😀 En sitten raaskinut olla ostamatta kun poika niitä niin ihasteli.. 🙂
Ja tosi pelottava!;-D
Moikkamoi!:)))) Kyllä mä jotain ihan asiallistakin tuosta mallistosta tilaisin, mutta niistä myöhemmin lisää.:D
Suakin pelottais jos näkisit livenä!;-D
<3
Ihana karhuhattu!