“Eiii. Ehei. Ei oo yhtään mun juttu!” Nämä taisivat olla ekat sanani kun Riikka pyysi minua mukaan lapsenkanto-kurssille, joka pidetään ensi torstaina Sugarilla. Lupasin kuitenkin harkita asiaa yön yli ja käydä edes lukemassa aiheesta Kantaen.fi -nettisivuilla.
Meillä kyllä on yksi kantoreppu, mutta sitä käyttää pääsääntöisesti mies, enkä minä. Minusta jo tuon kantorepun säätäminen omille “asetuksille” on sen verran hankalaa, että olen jättänyt sen homman kokonaan lasten isälle. Jotenkin se on vaan ihan liian hankalaa. Tai sitten en vaan osaa. Voin tuosta miehen käyttämästä repusta myös kertoa joskus, mutta se ei ole sellainen varsinainen ergonominen reppu. Innostuin kuitenkin lukemaan noita kantaen sivuja, ja koko juttu alkoi vaikuttaa aika kiinnostavalta. Voisinkohan minäkin oppia? Ehkä jos joku kädestä pitäen näyttäisi.
“Lapsi kantovälineen kyydissä voi tehdä ruokaa, juoda kupillisen kahvia, viedä koiran lenkille tai kiivetä kauppakassien kanssa kerrostalon neljänteen kerrokseen. Toisinaan on mukavaa vaihtelua liikkua kaupungin vilinässä jonottamatta hissiin ja tehdä neuvolareissu huolehtimatta, mahtuvatko vaunut bussin kyytiin.” Näin Kantaen -sivuilla kerrotaan. Erityisesti yksi juttu tekstissä pisti silmiin. Minua alkoi todella houkuttaa ajatus siitä, että voisin ulkoiluttaa koirat ilman sitä sekoilua vaunujen ja hihnojen kanssa. Lenkitän nimittäin aika usein koirat niin, että vauva on mukana vaunuissa, ja se tempominen edestakaisin vaunujen ja koirien kanssa on välillä aika ärsyttävää. Samoin olisi hauska kokeilla kauppareissu kantaen. Meidän tyttö viihtyy sylissä paljon enemmän kuin veljensä aikoinaan, ja on varsinainen sylivauva, joten ehkä hän voisi tykätä tuosta. Kantaminen alkoi siis kuitenkin kiinnostaa “totaalikieltäytyjää”. 😉
Nyt sitten kysynkin, löytyisikö teistä blogin lukijoista kurssille mukaan kahta kantamisesta kiinnostunutta? Saan nimittäin ottaa mukaan kaksi lukijaa. Kurssi pidetään Sugarin tiloissa Kiseleffin talon kakkoskerroksessa torstaina 8.5. klo 10–11. Tunnin kestävällä kurssilla kerrotaan kantamisesta ja erilaisista siihen tarkoitetuista ratkaisuista (kuten reput, erilaiset liinat, rengasliinat) ja pääsee tietenkin kysymään kiperiä kysymyksiä kantamisen asiantuntijalta. Esittelyssä käydään läpi lapsen kantamisen perusjutut:
– Miten kantaminen onnistuu mukavasti niin lapsen kuin kantajan kannalta.
– Millaisia erilaisia kantovälineitä on markkinoilla ja miten ne eroavat toisistaan
– Miten kantamisen kanssa pääsee alkuun mahdollisimman helposti (tämän minä todellakin haluan tietää!) 🙂
Lopuksi vielä kaikkien kurssille osallistujien kesken arvotaan vapaavalintaisesti joko kudottu kantoliina / trikooliina / rengasliina kantotarkoitukseen tai yksilöohjaus / babyshowerpaketti. Riikan blogissa on menossa sama “arvonta”. Jos nyt kiinnostuneita on tässä enemmäN kuin kaksi, arvon osallistujat halukkaiden kesken.
Eli jos olisit halukas lähtemään mukaani lapsenkantokurssille, kommentoi tähän alle miksi haluaisit mukaan. Oman lapsen saa ottaa sinne mukaan, mutta paikan päältä löytyy myös kantoliina-nukkeja. Ja kun noita paikkoja on vain kaksi, toivon, että ne, jotka osallistuvat tähän, olisivat todella tulossa mukaan kurssille, jos arpaonni käy myötä (ettei mene hukkaan jonkun halukkaan paikka). Osallistua/kommentoida ehtii maanantai-iltaan 5.5 klo 23.59 asti. Toivottavasti löytyy nyt edes nuo kaksi kantamisesta kiinnostunutta. 🙂
Yhteistyössä kantaen.fi
Edit: jättäkää nimimerkki, niin tunnistatte itsenne helpommin sitten kun laitan tänne mukaanlähtevät kaksi! 🙂 Jos sitä ei ole, laitan vain kommenttinumerolla x/x.. jne. 🙂 Pääasia vain siis että muistatte itse käydä tarkistamassa tuliko torstaille menoa. 🙂
Anonymous says
Olisin kovasti kiinnostunut saamaan lisää tietoa kantamisesta ja kantovälineistä. Kotoa löytyy kyllä liina ja reppu, mutta niiden käyttö on jäänyt vielä vähäiseksi.
Anonymous says
Meillä on Manduca, joka ei ollut toimiva esikon kanssa, eikä nyt toisenkaan. Itsekin ajattelin jo luovuttaa kantovälineiden kanssa. MUTTA, kesäisillä venereissuilla olisi niin kiva saada joku toimiva vaunujen korvike… Siispä tulen kurssille jos onni suosii 🙂
Anonymous says
Hei, minulla on 6-viikkoinen tyttönen. Perheeseemme kuuluu myös paljon ulkoilua vaativa iso 3-vuotias koira. Haluaisin päästä ulkoilemaan näiden molempien kanssa, mutta toistaiseksi vaunujen ja koiran yhdistäminen on ollut vaikeaa… Edellisellä kerralla jäi laukku avaimineen kotiin kun oli liikaa liikkuvia osia (väsynyt mamma, vaunun runko, koppa ja tyttö, koira, hoitolaukku…) Olen ajatellut että kantorepun hankinta voisi ratkaista tilanteen ja pääsisimme myös metsään kävelylle.
Anonymous says
Edellisen kommentin (4.5. klo 22.19) kirjoitti siis “vierailija” Jetta P. 🙂
Anonymous says
Hei, minulla on 7kk poika ja suunnittelemme etelän matkaa tälle kesälle. Olisi mahtavaa oppia kantamaan ja saada reissunpäälle helpotusta sitäkautta 🙂 Terkuin, Tiina N
Anonymous says
Skäägs, näin tämän nyt vasta!! Mulla on uutuuttaan hohtava, maailman ihanin kantoreppu Pikkolo, johon olen aivan totaalisen rakastunut. Kannan sillä joka päivä pitkiäkin matkoja ja olisin mielelläni tullut kurssille opettelemaan lapsen selkään laittoa mutta ei voi mitään. Mattimyöhäinen on mattimyöhäinen. Hyvää kurssia teille, jotka menette 🙂