Meillä on nyt jo muutamana syksynä ollut oikea kaverisynttäreiden suma. Ja sehän on vaan hauskaa, poikahan rakastaa synttärikutsuja. Hän jännittää jo paljon etukäteen, koska kutsuille pääsee, ja kuinka monta yötä on vielä nukuttava, että juhlat alkavat. Jos vain mahdollista, emme kerro tulevista synttärikutsuista kovin paljon etukäteen, koska muuten sitä synttärijankutusta saa kuunnella viikkotolkulla joka päivä.
Vanhemmille lasten kaverisynttärit saattavat tuottaa pientä päänvaivaa. Pitääkö kutsuille mennä mukaan vai voiko lapsi jäädä yksin? Millainen lahjan pitäisi olla ja kuka sen hankkii ja koska? Mitä synttäreille päälle?
Erityisesti tuo lahja tuottaa päänvaivaa, jos kyseessä on joku uusi kaveri, jonka luona ei olla ennen kyläilty. Itse en pistäisi pahaksi vaikka lastenkutsuille olisi jokin lahjalista, josta voisi vaan valita valmiista listasta jonkun. Joku muu taas voisi pahoittaa sellaisesta listasta mielensä, mutta itse haluan päästä mahdollisimman helpolla ja löytää silti kivan kaverilahjan, joka on mukava antaa ja saada.
Joskus on myös vaikea tietää, minkä hintaisen lahjan voi viedä. Itse tykkään kyllä ostaa lahjoja, mutta silti ei voi lähteä keulimaan niiden kanssa. Myöskään liian halpaa lahjaa ei kai ole sopiva viedä? Toiset vanhemmat ovat taas tosi tarkkoja, ettei kukaan tuo liian kallista lahjaa. Jo se, että antaa vieraille jonkun vinkin, esim. että tuokaa max. 5 euron lahja, helpottaa jo vähän vieraiden vanhempien pähkäilyjä.
Ja sitten ne itse lahjat. Mikä on hyvä kaverilahja? Vanhemmat toivovat usein lapsille jotain kehittävää, kuten kirjoja, mutta lapset eivät ole aina niin innoissaan niitä viemässä tai edes saamassa. Toisaalta lasten mielestä on usein parasta ihan vaan se lahjojen avaaminen, ei niinkään se sisältö. Olimme juuri yksillä kutsuilla, jossa lahjojen avaaminen oli yksi “ohjelmanumero”. Siinä sankari pyöritti aina pulloa, ja se, kenen kohdalle pullo osui, antoi lahjan ja se avattiin. Tuo oli tosi hauska leikki, koska kaikki odottivat ihan jännittyneinä, koska tulee sen oman lahjan vuoro, ja tietysti myös oli jännä seurata mitä kenenkin paketista avautui. Tämä siis myös pienenä vinkkinä, jos joku pohtii ohjelmaa kaverisynttäreille.
Ja kuka sen lahjan sitten hankkii? Meillä ostamme aika vuorotellen miehen kanssa kaverilahjoja (kuka nyt ehtii hakea), mutta pakkaamisen hoidan yleensä minä. Olen aika tarkka siitä, että paketti näyttää kivalta. Ollessani pieni, muistan kuinka oma isäni pakkasi erään kaverilahjan, ja voi kuinka minua hävetti viedä se, koska paketti oli niin ruma. Isä kyllä kehui, että osaa tehdä hyviä paketteja, koska oli nuorena poikana lihakaupassa töissä. Mutta tässä kohtaa se ei ehkä ollut paras meriitti, kun synttäripaketti näytti ihan jauhelihapaketilta suoraan tiskistä. Yritän siis, että ainakaan omien lasten ei tarvitse hävetä rumia paketteja. Kaikkia lahjajuttuja tärkeämpäähän lapsille niissä synttäreissä on varmaan se, että pääsee leikkimään yhdessä kavereiden kanssa.
Ja jos ei edes mennä tarjoiluissa kaikkiin mahdollisiin erikoisruokavalioihin asti, voi kutsuilla syöminen aiheuttaa pientä päänvaivaa. Itse olemme pyrkineet estämään sokeriöverit niin, että poika syö kotona ruoan aina ennen lastenkutsuja. Tällöin herkut juhlissa tulevat vähän kuin jälkkärinä ja lapsi ei vedä kaksin käsin herkkuja, kuin ehkä kävisi jos juhliin mentäisiin tyhjin vatsoin.
Tähän asti Epun kaverisynttärit ovat olleet hyvin poikapainotteisia yksiä juhlia lukuunottamatta. Olenkin tässä jo vähän alkanut oppimaan, mitä pienille pojille voi hankkia synttärilahjaksi kaverisynttäreille, tai mitkä ovat niitä hittijuttuja tällä hetkellä. Mutta nuo tyttöjen kaverisynttärit ovat kyllä vielä ihan uutta minulle. Saa nähdä, miten tyttösynttäreistä tulevaisuudessa selvitään. Mitä ihmettä pienille tytöille sitten pitää ostaa synttärilahjaksi?
Olisi muuten kiva kuulla, onko teillä jotain vinkkejä kaverisynttäreille? Millä perusteella valitsette lahjat ja onko teillä jotain “sääntöjä” esimerkiksi lahjojen suhteen? Mikä on hauska kaverilahja, joka on persoonallinen, mutta ei liian kallis? Nyt kaikki vinkit jakoon! (Alla kuvissa me ollaan lähdössä synttäreille).
Voihan kaverisynttärit! Niin kivoja lapsille, mutta niin tuskastuttavia vanhemmille etenkin jos saa olla 2-3 kertaa viikossa juhlimassa.
Tytön luokalla juhliin näköjään kutsutaan kaikki luokalta. Toiset tuovat lahjaksi vain karkkipussin, mutta osa taas noin 20€:n lahjan. Lisäksi tietysti kaikkea siltä väliltä. Tyttöjen legot, puuhakirjat (isommille top modelit, pienemmillehän löytyy paljon kivoja), hiusjutut ja muut korut yms. on olleet jo useampana vuotena lahjoissa hittejä.
Kerhoiässä olevat lapset taas eivät täällä järjestä kaverisynttäreitä vaan niille kutsutaan oman lähipiirin lapset. En tosin tiedä miten on päiväkodissa eli jääkö meidän lapset jostain paitsi? Pienemmilläkin lapsilla kuitenkin lapsi osaa antaa vinkkiä mistä kaveri pitää ja lahjan ostaja voi sitten ostaa joko lelua tai kehittävää. Itse suosin muovailuvahoja, pelejä yms. puuhaa ennemmin kuin leluja mutta jos lelut on toiveessa niin legoa, junarataa tms. sankarille mieleistä ei heti hajoavaa. Yleisesti täällä myös vaatteita viedään kaverisynttäreille paljon. Meilläkin poika sai lahjaksi housut, jotka menee ehkä vuoden tai kahden päästä.
-Nanna
Meillä poja synttäreillä käy pääasiassa poikia, mutta aina muutama tyttökin. Ekat juhlat 2v oli vanhemmatkin mukana, sen jälkeen lapsivieraat ovat olleet ilman vanhempiaan. Lastenkutsuissa päiväkotikavereita ja oman lähialueen muita lapsia. Samoin lapsi saa kutsuja näiden päiväkoti-/koulukavereiden ja muiden läheisten lasten synttäreille.
Vinkki pienimpien juhliin: normaalin 2 tunnin sijasta puoli tuntia lyhyempi aika riittää hyvin.
Lahjat: suosimme eniten legoja, myös tytöille (lego friends). Tytöille lisäksi erilaisia askartelutarvikkeita (puuhakirjat, hamahelmet jne. iästä riippuen). Varastoon ostan alesta ja vain läheisimpien kavereiden osalta kysyn enemmän lapsenkin mielipidettä ja voi nyt 7v valitakin jo itse sen lahjan.
Moni haluaa esitellä omia lelujaan ja omaa kotiaan, mutta aina välillä voi ulkoistaakin juhlat.
Ääääh, kirjotin pitkän viestin, mutta katosi johonkin. :DDD
Noooh, pikaseen jos yrittäisin uusiksi rustata. Meillä poika vietti omat ekat kaverisynttärinsä kun täytti 4v. Kutsutut 6 lasta olivat pojan itsensä valitsemia ja sekä tyttöjä ja poikia, mikä oli musta tosi kiva. 🙂
Poika on itse käynyt kaksilla kaverisynttäreillä ja molemmille on vienyt lahjaksi legoja, sekä tytöllle että pojalle. Varsinkin poikien (omankin) keskuudessa tuntuvat olevan hitti.
Kutsuja on poika saanut juhliin enemmänkin, mutta itse kun oon ollut töissä ja yksiin ei vaan halunnut mennä, niin kahdet vai kolmet juhlat on jäänyt väliin. Mutta josko tässä jossain vaiheessa kutsua taas jonkun juhliin tulisi. 🙂 Ne on itsellekin mukava hengähdyshetki kun poika menee muiden kanssa touhuilemaan!
Itse kun merkitsin kutsuun, että kyseessä on KAVERIsynttärit, niin ainakin oletin, että kaikki ymmärtävät, että kutsut ovat vain lapsille. Niin ne ymmärskin. :))
Lahjan arvo on myös vähän hankala! Parille kutsuille, joille on lahjat ostettu on lahjan arvo ollut n. 15€, mikä musta on aika jees. Alle 20€ nyt ainakin. Ei saisi sanoa, mutta vähän tuntui halvalta kun sisaruspari toi pojalle lahjaksi katuliidut (siis joiden arvo on ehkä 4€). Tuntui melko pieneltä…
Nooh, kaikenkaikkiaan kaverisynttärit on ainakin toistaiseksi ollut tosi jees. 🙂
Itse en ikinä miettisi tai lähtisi arvioimaan kenenkään antaman lahjan arvoa. Tärkeintä on aina ajatus!
Meillä on ollut kaverisynttärit pojalle 3, 4 ja 5-vuotiaana ja kestoiltaan 90 minuuttia. Se on hyvä aika, jos juhlat ovat kotona ja sisätiloissa. Ohjelmassa on ollut arteenetsintää ja ongintaa.
Ostan itse lahjat periaatteella max 10€. Sillä saa pienen Lego-paketin, muutaman pikkuauton, puuhakirjan ja tussit, hiekkaleluja yms. Vastaanottajan näkökulmasta parhaita lahjoja ovat juurikin Legot ja puuhakirjat. Kaikki krääsä on ihan turhaa…mielummin yksi kunnollinen pikkuauto (3-4 €) kun joku iso pakkaus muovikrääsää, joka hajoaa helposti ja jolla ei tee mitään (esim. joku lasten golf-bägi).
Asia erikseen onkin sitten lastenjuhlat, jonne kutsutaan koko perhe. Näitä harrastetaan etenkin mieheni työporukan kanssa ja silloin kyse on lähes illallistarjoilusta. Tällöin lahjaan voi mielestäni hieman enemmänkin panostaa.
Nanna: Mä olen yrittänyt udella pojalta lahjavinkkejä, mutta ne ovat kyllä vielä nin sekavia, että ei voi oikein luottaa, tai sitten vastaus kysymykseen onko sillä jo tämä lelu voi olla tyyliin: “Joo, ei, joo, ei oo.” 😀
Mun kokemuksen mukaan päiväkodissakin on kavereiden kesken paljon synttärikutsuja ja sitten meillä on tässä pihapiirissä, koska lapset ovat yhdessä joka päivä. Vaatteita ei ole meilläpäin tapana viedä lahjaksi, tai ainakaan itse en ole siihen törmännyt.
Vierailija 2/4: Meillä oli vielä 3-vuotis synttäreillä aikuiset mukana, mutta se johtui ehkä siitä, että ne aikuiset oli meidän kavereita ja pääsin samalla itse höpöttämään tuttujen äitien kanssa. Mutta nykyään on kyllä mukavaa, kun poika on jo niin iso, että voi mennä itse synttäreille ja pärjää siellä.
Hyvä toi aikavinkki! Meillä oli ekat kaverisynttärit 3 tuntia ja se oli kyllä ihan liian pitkä aika. Nyt oli seuraavat 2 tuntia ja se kyllä riitti, ehkä lyhempikin riittäisi hyvin. 🙂 Ja tosiaan, Lego Friends! Tämä pitää muistaa!
Vierailia 3/4: Voi ei, toivottavasti nämä kommentointiongelmat saadaan jossain vaiheessa kuntoon! 😛 Asian kyllä pitäisi olla hoidossa piakkoin.
Meilläkin on kutsuttu muutama tyttökaveri aina, ja se on hauskaa, varmasti kutsutaan jatkossakin. 🙂 Ja todellakin, se on mukavaa kun lapsen voi jo itsenäisesti jättää juhlimaan. 🙂 Tuossa on sitten ollut vähän vaihtelua, että toivotaanko vanhempien kans jäävän kutsuille. Toisaalta, enpä ole kyllä koskaan kieltäytynyt jos on äidillekin kakkua ja kahvia tarjolla. ;-D Mä olen kans yleensä ostanut 10-20 euron lahjat, se taitaa olla aika vakia (?) 🙂
Vierailija 4/4: Legot ja puuhakirjat on kyllä aika hyvä ja varma lahja. Mutta nyt mä alan epäillä, että asutko sä meidän naapurissa, koska juuri tänään me heitettiin roskiin hajonnut lasten golf-bägi, heh. ;-D No mutta onneksi se sentään kesti pari vuotta, ennen kuin meni totaalisesti rikki. 😀 Mutta siis siksi mäkin olen enemmän Legojen yms. kannalla. 🙂
Mä olen kans sitten kavereiden lapsille uskaltautunut ostamaan vähän jotain isompaa, tai siis silloin ehkä uskaltaa enemmän “revitellä” sen lahjan kanssa. 🙂
hmm.. my little ponyt tuntuu olevan 4v tyttöjen keskuudessa mahdoton hitti 😀 / kippuralla
Kippuralla: Ei taas ponit! 😀 Tai siis ne oi myös silloin iso hitti, kun mä olin pieni. Heh. 😀 No ei vaan, söppöjän ne on, ja kiitos vinkistä, mä koitan muistaa tän, koska pitää taas tässä kohta ostella noita tyttöjen lahjoja. 🙂
ne on hiukan erinäköisiä kun ennen kasvoiltaan, mutta 3-7v on niitä toivonut lahjaksi, omat ja vieraat tytöt / kippuralla
Kippuralla: No on kyllä erinäköisiä kun silloin. 🙂
Meillä 5v poika on käynyt tyttöjen synttäreillä ja yhdelle vietiin Pet Shoppeja, toiselle puuhakirja ja hyppynaru. Aika paljon ollut lego-lahjoja, mutta ne kyllä toimii aina. Naapuruston lasten synttäreille on ostettu kimppalahja, joten sillä tavalla saa kalliimman lego-paketin.
Itse olen yrittänyt pitää 10 € rajana. Sillä kuitenkin saa kaikenlaista, kun yhdistelee: Puuha/tarrakirjat, petsshopit, pelikortit, pompulat, palapeli, soittimet, soittorasia, kunnon muovailuvahapurkit. Naapurin poika lähti synttäreille 2 jättimäisen ChupaChups tikkarin kanssa 🙂 Kerran nauratti synttäreillä, kun yksi lapsi kertoi käyneensä isin kanssa lahjaostoksilla. Olivat ostaneet melkein 30 € Turtles-setin ja se oli minusta aika kallis päiväkotikaverin lahjaksi, toki meillä on kyseisen isin kanssa aivan eri tulotaso.
Lahjalista ei tietyllä tavalla olisi hassumpi idea, jos sen saisi vaikka nettiin, kuten häälistat 🙂 Jollainhan voi olla jo autot ihan out eli ei sitten suotta saisi jotain turhaa. Yksissä juhlissa sankari sai 5 legopakettia, mutta onneksi kaikki oli erilaisia. Nyt ostin Kodin1 aulan kirjamyynnistä 2 € puuhakirjoja pari jemmaan ja BR-lelujen -25% alepäiviltä pari peruslegopakettia myös.
Mä pohdin tätä aihetta vielä viime yön unettomina tunteina tai lähinnä sitä kuinkahan moni opettaa lapsille ettei synttäreissä se lahja ole tärkein vaan osallistuminen? Onhan nykyään paljon perheitä joille halvankin lahjan ostaminen on taloudellisesti kova ponnistus etenkin vielä jos juhlittavia olisi monta samassa kuussa. Jääkö osalla lapsista juhlat väliin kun ei kehtaa mennä ilman lahjaa tai vain euron parin arvoisen lahjan kanssa?
-Nanna
Nanna: Tätä mä pohdin itsekin, kun tein tätä postausta. Mä luulen, että me aikuiset asetetaan itse itsellemme näitä paineita. Ainakaan nämä pienet lapset ei vielä ymmärrä mitä mikäkin maksaa. Ja mä toivon, että kukaan ei jätä menemättä synttäreille sen lahjan takia.
Meillä ei vielä kaverisynttäreitä juhlita, mutta 90-luvulta muistelen lämmöllä omiani! Tää vaan herätti sellasen ihanan nostalgian että on nyt pakko kertoa.
Asuttiin siis lähiössä kerrostalossa, äitini oli pienituloinen yh. Sai kuitenkin pienellä rahalla aina järjestettyä maailman ihanimmat synttärit! Kavereita kutsuttiin ehkä 10, lahjojen arvo olis euroiksi muutettuna varmaan 10 euron luokkaa.. Tarjoilut oikeen peruskamaa itse tehtyine täytekakkuineen, sipseineen ja karkkeineen. Parasta oli kun sain ite osallistua kakun tekemiseen.
Se mikä on kaikista eniten jääny mieleen on kun ohjelmassa oli ongintaa parvekkeelta, ja saaliina pieniä karkkipusseja. Asuttiin 3.kerroksessa ja tarkotus oli, että täti meni tuttavan luo ykköskerrokseen ja laittoi sieltä saaliin onkeen. Kakkoskerroksessa asuva mukava mutta yksinäinen naapuri humalassa näki tilaisuuden ja nappasi ongesta kiinni, pisti siihen vispilöitä ja mitä millonkin romua, ja meilläpä oli kivaa! Tokalla kerralla sai sitten “oikean” saaliin. Kyseisenkin herran kanssa tätä on jälkeenpäin lämmöllä muisteltu.
Toivottavasti itse osaan joku päivä antaa omille lapselleni niin ihania synttärimuistoja kun itsellä oli.
Oma operaatio on sitten sekin, että mitä laitetaan pinjaltaan / aarteenetsintään / ongintaan vai saako lahjapussin. Tai onko mitään tuollaista lainkaan?
Lahja”pusseissakin” on jo välillä lähtenyt jollain mopo käsistä pahemman kerran ja on tilattu esim ihan teeman mukaisia metallisalkkuja. Tarrat, tikkarit, (cars tms) nenäliinapaketit, ilmapallot yms pieni on ok. sen olen jo oppinut, että pillit on vihoviimeinen juttu niissä pusseissa 🙂
Princesagigi: Kiitos kun jaoit ihanan tarinan lapsuudesta! Nämä ovat parhaita, ja niin ihania muistoja! 🙂
Meillä ongittiin nyt Epun synttäreillä yläkerrasta alakertaan, ja sekin oli jo aika hitti, mutta tuollainen kunnon onginta ylhäältä alas on lapsista varmasti super hauskaa. 🙂
Vierailija 14/14: Totta! Ja samaa mieltä olen pilleistä. Meillä oli nimittäin nyt ongintapalkinnoissa sellaisia paperisia juhlapillejä, ja ne hajosivat ennen kuin juhlat edes loppuivat, eli ihan surkeita. Toisaalta en sitten tiedä kumpi on pahempaa, se että ne hajoavat vai se että ne eivät hajoa ja toimivat äänekkäästi. ;-D joka tapauksessa, en suosittele kenellekään! 😀
Meillä lapset ovat viettäneet kaverisynttäreitä toistaiseksi sillä lailla, että saavat ihanan perhepäivähoitajan luona juhlia kavereiden kanssa, me vanhemmat viemme sinne sitten tarjoiltavaksi herkkuja ja vaikka ilmapalloja tai jotain askartelua ohjelmaksi. Olen kirjakaupassa töissä, joten lahjat joita olen hankkinut ovat ymmärrettävästi olleet vaikka muistipeli, puuhakirjoja, joku kiva satukirja tai tarroja 😉 Meillä aina huomaa hyvin kaupassa jos on kaverisynttäreitä ilmassa (pikkukaupungissa kun asutaan) ja lahjaksi tytöt hakevat mielellään kivoja kyniä, kumeja, tusseja ja just näitä Top Model-juttuja. Pojillekin haetaan puuhakirjoja, ja Top Modelin tekijällä on jätkille ihan oma auto-aiheinen sarjakin. Meidän poika sai kaverilta lahjaksi pakkauksen jossa oli suihkusappua, hammastahna ja sampoo, ja tämä oli minun mielestä kiva lahja, lapsetkin voivat ihan tykätä vaikka muumiaiheisesta sampoosta 🙂
Vierailija 16/16: Sulla on kyllä hyvä työpaikka, jossa näet parhaat lahjavinkit. 🙂 Mä en tiennytkään tuosta Top Modelin poikien autosarjasta. Pitää ehkä katsastaa se, koska näitä pienten poikien lahjajuttuja nyt tässä taitaa olla aika lailla tulevaisuudessakin. 🙂
Ja tuo on kyllä totta! Meillä on ainakin pojalle tosi tärkeät hänen omat Cars- shampoo sekä Bamse-hammastahna. 🙂 Tää täytyy ehkä muistaa myös joulun alla!
Asun etelä-Saksassa ja olen jo vähän aikaa ihaillut yhtä paiksllista (?!) ideaa. Siellä on lelukaupoissa “synttärikoreja”. Eli koreja joihin pieni päivänsankari voi valita lahjoja kaupasta. Tästä korista sitten voivat vieraat käydä ostamassa haluamansa tavaran lahjaksi.
Älyttömän hyvä idea, tämä kans Suomeen kiitos! Meillä oli tässä neljät kaverisynttärit parin viikon sisällä, ja oli kyllä aika pähkäileminen taas, mitä ihmettä sitä keksisi kenellekin lahjaksi. Olisi ollut ihanan helppoa vaan mennä sinne lelukauppaan ja valita joku muutamasta valmiista vaihtoehdosta tietäen, että tulee kerralla hitti eikä huti. Ja ilman että pitää pähkäillä onko sankarillä jo tämä/tykkääkö kuka mistäkin ja sitten vielä muistaa kuka mistäkin tykkäsi jne. . 🙂
Parasta täällä Ranskassa on se, että koulussa juhlitaan jokaisen lapsen synttäreitä erikseen. Opettajilta tuli tärkeät ohjeet, mitä kouluun saa viedä: yksi kakku ja yksi pussillinen karkkia. Ei enempää! No, näiden koulusynttäreiden lisäksi meillä juhlittiin kaverisynttäreitäkin, mikä ei ole mitenkään älyttömän yleistä täällä vielä tässä kolmen vuoden iässä. Esimerkiksi ranskalaisen ystäväni perheessä lastenjuhlia aletaan järkätä vasta neljästä ikävuodesta eteenpäin. Miksi? Koska lapsi on kuulemma vielä niin kovin pieni. Lisää näistä kulttuurien kohtaamisista blogissa: http://www.chezhelena.com
Hei Helena, anteeksi on vastaus viipyi, tämä oli jäänyt jotenkin huomaamatta. 🙂 Hauska kuulla, miten Ranskassa toimitaan. Ja kiva blogi sulla! 🙂