Voi masennus! Ei sitä kesää sitten vieläkään tullut. Täällä sitä istutaan kotona läppäri sylissä ukkosta pelkäävät koirat kainalossa ja katsellaan ulkona piiskaavaa sadetta. Eilen ja sunnuntaina oli sentään ihanan aurinkoista ja käväisimme myös sukulaisen rippijuhlissa heti matkalta palattuamme. Isla sai lämpimän päivän kunniaksi laittaa ihanan Pompin Emerald -mekon päälleen. Epulle oli farkut ja valkoinen pusero. Juhlien välissä kävimme kokeilemassa nopeasti myös läheistä leikkipuistoa sillä aikaa kun päivänsankaria kuvattiin ulkosalla. Siellä sain napattua muutaman kuvan Epustakin.
Nyt ei ole ollut mekoille kauheasti tarvetta, kun koko ajan vaan sataa. Tämäkin Pompin mekko ansaitsisi tulla käytetyksi paljon useammin, mutta minkäs teet. Islalla tästä mekosta on koko 86cm ja onnistuin nappaamaan samanvärisen neuletakinkin, kun niitä tuli lisää Pompin verkkokauppaan. Tuona päivänä sitäkään ei tarvittu, kun oli niin lämmin. Toivotaan nyt parempia kesäilmoja, että saadaan mekkotytön ihanat kesämekot kunnolla käyttöön. 🙂
Oi mikä suloinen prinsessa ♥ Eppukin näyttää jo niin kovin isolle. Missä vaiheessa meidän pienet pojat kasvoivat jo noin isoiksi?
-nanna
Voi kiitos Nanna! ♥ 🙂 Mä en tiedä, Eppu on jotenkin yhtäkkiä venähtänyt! 🙂
Kannattaa säästää mekot ensi kesäksi. Meillä iso osa 86 cm mekoista menee vielä vaikka muuten onkin jo 92/98 koko käytössä. Ainakin pompin ovat sen verran “leveämmän” mallisia ja pitkiä että viime kesän mekot mahtuivat hyvin.
Vierailija 3: Kiitos hyvästä vinkistä, totta puhut! 🙂 Tuosta persikastakin Pompin mekosta (pari postausta uudempi) katsoin juuri, että on aika leveä, vaikka muuten tuo koko 86 onkin ihan hyvä. Eli mahtuu varmasti vielä ensi kesänäkin. 🙂