Tuleva muutto pakottaa karsimaan turhaa tavaraa ja käymään läpi kaiken roinan. Siispä miehen ollessa matkoilla, pakkasin muun perheen autoon ja päätin lähteä käymään kirppiksellä.
Minulla oli myyntipöytä Pallokala Poksissa Tilkankadulla. Toivoin, että saisin vähän myytyä pois meidän rojuja. Tarkoitus oli myös kertoa täällä, että meillä on kirppispöytä. Kun kävin katsomassa pöytää, niin eipä siellä ollut enää paljon myytävää, joten mitäpä sitä tyhjää pöytää mainostamaan. Mutta tämä oli kyllä ihan loistava juttu muutonkin kannalta. Muutenkin olen tällä hetkellä vähän kyllästynyt eri Facebook-kirppareihin ja vaatteiden mittailuun, kuvaamiseen ja postittamiseen, joten taidan jatkossakin suosia ihan oikeita kirppareita. On vaan niin helppoa, kun tavarat voi jättää sinne ja ostaja tehdä päätöksen näkemänsä perusteella.
Kirpparilla käydessäni tein meillekin taas pari löytöä, ettei nyt pääse kaapit ihan liikaa tyhjenemään. Tällä kertaa pojalle löytyi ihana mustavalkoinen Marimekon pallopaita sekä Bang bangin swetari, ja tyttö sai Marimekon vaaleanpunaiset karhulakanat. Tuolla Pallokalassa on paljon merkkituotteita myynnissä, joten jos niistä tykkää tai haluaa omistaan eroon, suosittelen! Toki myynnissä on myös paljon ketjuliikkeiden vaatteita, mutta tuolta löytyy aina niitä “herkkujakin”. Pallokala poks ei petä. 🙂
Leave a Reply