Eikö olekin syksyinen valo näissa kuvissa, joita otin viime sunnuntaina meidän lähirannalla. Tarkoitus oli lähteä koko perheen voimin vähän ulkoilemaan ennen seuraavan viikon rutistusta ja päädyimme sitten vaan tuohon Tirsbækin rannalle, johon ei meiltä ole kovin pitkä matka. Olen monta kertaa ennenkin kuvannut tuolla samaisella rannalla, mutta nyt oikeastaan huomasi eron auringon valossa ja kaikissa väreissä. Hevonenkin oli tutussa paikassaan laitumella ja koirat uskaltautuivat vielä hetkeksi veteen kastamaan tassujaan. Silti tuuli oli nyt jo kylmempi ja ilmassa oli selvästi syksyn tuntua. Lapsilla oli päällään softshell-takit, jotka tuntuivat sopivan juuri tähän keliin. Minä aina vaan tykkään lapsilla softshelleistä. Ehkä paras takkikeksintö ikinä! Isla tosin “kuumakallena” heitti jossain vaiheessa takin ja pipon pois, mutta ei täällä enää mitkään helteet ole.
Itse olen taas pitkästä aikaa potenut jonkinlaista koti-ikävää ja koittanut helpottaa sitä keittämällä riisipuuroa, syömällä suomalaista purkkihernekeittoa ja lukemalla Kodin Kuvalehteä, jonka olen tilannut itselleni tänne Tanskaan. Varsinkin, kun töissä on kiirettä, ei jaksaisi enää pitkän päivän jälkeen yhtään hankalaa tanskan sanaa, joten suomalaiset nettiradiot ovat olleet autossa kovassa kuuntelussa. Töissä olen tykännyt olla, mutta joskus se yksinäisyyden tunne iskee sielläkin, kun oma äidinkieli uupuu. Joskus on myös tosi ikävä muutamaa vanhaa työkaveria Suomesta, joiden kanssa on voinut keskustella työasioista syvemmin. Välillä tuntuu siltä, että on aina “se erilainen”, muut ja sitten minä. Ehkä vieraassa maassa ne vastoinkäymiset jotenkin korostuvat erilailla kuin kotimaassa.
Tuolla rannalla kävellessä Eppu yllätti meidät yhtäkkiä alkamalla laulaa jotain tanskankielistä laulua. Hänellähän alkoi nyt koulussa heti ekalla myös tanskan opiskelut, mutta olin jotenkin ajatellut, että sieltä ei ole välttämättä jäänyt kauheasti vielä muistiin. Siinä hän sitten laulaa loilotti jotain tanskalaista lastenlaulua. Hauska juttu, miten nuo laulut tarttuvat. Islakin nimittäin alkoi antaa ensimerkkejä uudesta kielestä juuri laulujen muodossa. Tuntuu myös jotenkin hassulta ajatukselta, että ehkä jo vuoden päästä meidän pieni poika osaa puhua enemmän tai vähemmän kolmea kieltä. On se hyvä, kun lapset oppivat niin me vanhemmat voidaan sitten jatkossa pyytää tulkkausta heiltä. 😉
Ihania kuvia♥ Tuo onkin jänää miten lapset oppivat kieliä niin helpon oloisesti juuri laulujen avulla! Tsemppiä ikävän keskelle♥
Hei ja kiitos! <3
Kyllä tämä taas tästä, kun viikonloppu koitti ja sain kaverin kaupunkireissulle. :))))
Ihania kuvia ja tiedän miltä susta tuntuu. Erityisesti nyt kesäisen pitkän Suomen-matkan jälkeen kaipuu kotimaahan ja sellaista sanatonta ymmärtämistä kohtaan on voimistunut. Englantihan nyt on sellain helppo ja tuttu kieli, mutta kyllä mullakin välillä tulee mitta täyteen väsyneenä, etten tahdo suustani saada oikeaa sanaa tai edes ymmärrä mistään mitään. Tänään autovakuutustarjousta soittanut mies oli tuolta pohjoisen co. Donegalista kotoisin ja aksentti sen verran hurja, että en vain voinut asioida hänen kanssaan. Vaikka ko. firmasta saisi varmaan edullisimman tarjouksen. Suututti ihan miten ei tajunnut ja miten typerä olo tuli, kun piti miljoona kertaa kysellä “excuse me, pardon?”
Meilläkin pojat hoilottelevat Iirin-kielellä koulussa opettuja lauluja. Aluksi luulin, että puhuvat siansaksaa ja pölisevät vain. Kunnes Liam siis informoi, että molemmat itseasiassa laulavat Iiriksi. Siinä on kyllä sellainen salakieli, mitä en satavarmana tule ikinä tajuamaan.
Tsemppiä ja haleja muru ja tiedät mistä tavoittaa, jos kaipaat vertalaistukea <3
Joo, varsinkin noi “huonot” päivät, jolloin ei vaan jaksa keskittyä siihen kuullun ymmärtämiseen on sellaisia. Ja sitten tosiaan se ulkopuolisuus, joka siitä johtuu. 😛 mutta kaipa tää tästä, opiskelut jatkuu. 😀 Saatanpa heittää viestillä sua tässä joskus niin voidaan jakaa suomeksi. 😀
Kaunis valo tosiaan ja kauniita kuvia!
Kieli on tärkeä osa sopeutumista, varsinkin työelämässä.
Olen tuntenut itseni usein ulkopuoliseksi niin Suomessa kuin ulkomailla, mutta vuosien saatossa olen tottunut siihen. Olen se erilainen ulkomaalainen ja varsinkin se täällä maalla pikkukylässä Espanjassa korostuu. Viihdyn hyvin, koen elämän täällä vähän kuin kuuluisin osana yhteisöön, mutta voin seurata sitä silti turvallisesti ulkopuolelta. Vaikea selittää. Vuosien ulkomailla (2 eri maata) asumisen jälkeen haikeus ja kaipuu on helpottanut. En oikeastaan usein enää ikävöi Suomeen, enemmän se on läheisten ikävöimistä tai kesäillan ikävöimistä järven rannalla. Olen asuttunut tänne hyvin enkä enää kaipaa maan vaihtoa toiseen maahan, mitä joskus aikaisemmin kaipasin.
Meillä muuten lapset oppivat Espanjaan muuttaessa katalaanin ja espanjan kielen ja toimivat sitten alkuun pitkäänkin meille tulkkina monissa tilanteissa. On se vaan ihmeellistä miten kieli tarttuu lapsille!
Tsemppiä tuntemusten kanssa, ne kuuluvat ulkosuomalaisen elämään!
Hei, ihan ekana kiitos tsemppaavasta kommentista! <3 Ihana lukea, että en ole ihan yksin näiden ajatusten kanssa, ja että siihen ulkopuolisuuteenkin voi tottua. 🙂
Hauska, että teilläkin lapset on toimineet tulkkeina. Musta tuntuu, että meillä tulee vielä käymään samoin. mieskään ei ole ehtinyt tanskankursseille työn takia. Mä nyt ymmänn jotenkuten, mutta voi sitä puhumista. 😀 Noh, ehkä se vielä siitä. Kuitenkin viihdytään täällä muuten kaikin puolin tosi hyvin, niin eiköhän nämä tuntemuksetkin jossain vaiheessa helpota tai ainakin jos tottuu (?) 🙂
Niin tuttu tunne tuo muut ja sitten minä. Aina kun minut esitellään olen Niina Suomesta. Töissä jään usein juttujen ulkopuolelle koska joko en tajua kielen vuoksi tai en vaan tiedä kyseisiä juttuja. Pienet asiat korostuvat isoiksi ja tunnen itseni välillä todella hölmöksi sen vuoksi. Kun puhutaan mitä lastenohjelmia katsottiin lapsina niin muut katsovat suu auki kun puhun tao taosta jne.
Onneksi nykyään tämän kahden vuoden jälkeen alkaa jo olemaan töissä ihmisiä joille avautua ja puhua muustakin kun säästä.
No aivan juurikin tämä! Heidi ja Suomesta, ei puhu tanskaa. 😀 Se on ehkä juuri tuo pienten asioiden korostuminen välillä, koska muuten tosiaan tykätään kaupungista, kodista ja koko maasta. Ja multa kans puuttuu juuri tuo “läheinen henkilö” töissä, jonka kanssa voisi jakaa työasioita. Onneksi mies on kans suunnittelija, niin ymmärtää vähän, mistä mä puhun. Mutta olis kyllä tosiaan ihana löytää myös sellainen läheinen kaveri töistä. Sitä siis odotellessa. 🙂