Mitkä ovat teidän lasten lempileluja? Olen täällä kertonut meidän leluista monta kertaa. Kuten on jo todettu, se mikä on milloinkin suosituin kyllä vaihtelee iän myötä. Rakentelu, junarata, autot sekä erilaiset eläinhahmot ovat olleet pojan suosikkeja niin pitkään kun vaan muistan. Nyt näiden rinnalle on tullut myös näitä vähän isompia autoja, dinosauruksia sekä supersankarijuttuja.
Jossain vaiheessa pojan ollessa vielä aika pieni aloin kerätä hänelle Schleichin eläinhahmoja. Ensin ne asustivat pienessä salkussa pojan huoneessa, ja sitten kun niitä kertyi enemmän, ostin niille Ferm Livingiltä puisen seinälokerikon. Pikkusiskokin saa leikkiä näillä eläimillä joskus, koska niistä ei pahemmin irtoa mitään osia. Sitten kun meillä alkoi tämä “dinosaurusvaihe” ostimme muutamia isoja Schleichin dinoja sekä krokotiilin. Noita dinosauruksia on vilahdellut täällä blogissakin vähän väliä ja niillä on kyllä leikitty myös ulkona (ovat kestäneet jopa kylvettämistä). Eräs ystäväni harrastaa matkailua, ja hän on aina välillä tuonut reissuiltaan noita eläimiä Epulle tuliaisiksi.
Vähän aika sitten saimme pr-toimistolta lisää näitä Schleichin eläimiä. Eppu sai leikkeihinsä Afrikan eläimiä ja Isla maatilan eläimiä. Näiden eläinlelujen avulla lapset oppivat helposti tuntemaan maatilan ja savannin elämää. Myös eri dinosaurusten nimet ovat tulleet tutuiksi. Schleich onkin valmistanut näitä pieniä eläinhahmoja jo vuodesta 1935 lähtien. Kaikki eläimet maalataan käsin ja ne vastaavat oikeita esikuviaan todella tarkasti. Noilla isommilla dinosauruksilla, jotka olemme ostaneet jo aiemmin, on jopa liikkuvat leuat. Schleichin eläimet ovat myös tosi kauniita, joten niitä on kiva pitää myös esillä. Meillä eläimet ovat myös matkustaneet repussa milloin minnekin. Tässä kuvia meidän Schleich -kokoelmista. Ovatko nämä eläimet teille tuttuja?
*Osa viidakon- ja maatilan eläimistä saatu blogin kautta.
Nämä on lempileluja meilläkin. Viidessä vuodessa niitä kertynyt jo melkoinen korillinen, mutta aina vain ne ovat leikeissä mukana, niin kuusivuotiaalla kuin kaksivuotiaallakin ja kovasti tuntuvat jo kiinnostavan vauvaakin.
Oi, teillä on sitten aika mahtava kokoelma! 🙂 Mä olen nyt ajatellut alkaa kerätä näitä tytöllekin, ehkä sitten vähän eri eläimiä, kun meillä on valmiiksi jo noita pojan suosikkeja (dinoja yms) aika monta. 🙂
Meillä on noita kerätty tytölle ja lapset saavat niillä aikaan mukavia leikkejä 🙂 Selvästi kyllä huomaa tytön tykästyvän kaikkiin suloisiin eläimiin ja pojan vähän rajumpiin yksilöihin.
-Nanna
Joo, meillä on ehkä eniten kyllä poika leikkinyt dinosauruksilla. Mutta siinäpä sitten oppii samalla. 🙂
Eläimet on kivoja 🙂 Ihana tuo leijonataulu! Olen etsinyt samaa värimaailmaa. Mistä kuva mahtaa olla?
Hei, Juliste on Ingela Arrheniuksen, niitä löytyy mm. täältä: http://www.konglomerat.fi/tuotteet.html?id=15/100 🙂
Mä aloin kerätä meille Schleicin eläimiä esikoisen yksivuotisjouluna. Laitoin niitä aina hänelle joulukalenteriin. Siitäon aikaa pian 13 vuotta. Välissä oli vähän hiljaisempia vuosia. Toinen poika kiinnostui dinosauruksista ja kolmas koirista. Koiria onkin tullut hankittua melkoinen kokoelma. Meillä oli siihen aikaan ns.koiralaukku, jossa koirat kulkivat mukana milloin missäkin 😉 Pikkupojat ovat vieneet kavereilleen synttärilahjoiksi jonkun kirjan ja kirjassa esiintyvän eläinhahmon Schleicin eläimenä.
Viime viikonloppuna ohikulkumatkallaTampereen Sokokselta löytyi huippujuttuja. Sellaisia vanerista koottavia rakennuksia, kuten koirankoppi, hevostalli, kanala, traktoritalli ja autotalli. Olivat “testimyynnissä” pienen ajan Sokoksella. Valmistaja oli muistaakseni Geppetto Kangasalta. Juuri nuo yllämainitut rakennukset oli koottuina malliksi ja niihin oli laitettu asukkaiksi Schleicin eläimiä. Meidän 2v 9kk poika leikki niillä aivan haltioissaan. Ostettiinkin rakennukset jemmaan. Ensin ajattelin, että annetaan ne jouluna, mutta sitten sainkin ajatuksen järjestää syksyllä 3v-synttärit maatilateemalla. Rakennuksissa riittää puuhaa isommallekin lapselle, sillä ne voi halutessaan esim. maalata.
Täti Ruskea
Oih, teillä on jo sitten aika upea kokoelma noita! 🙂 Saa nähdä mistä tuo tyttö innostuu, mutta nyt ainakin poika on taas toivonut synttärilahjaksi noita dinosauruksia lisää. Ne ovat kyllä nyt toimineet ulkoleluinakin. 😀
Nuo eläimet ovat kyllä myös loistava synttärilahjaidea ja ovat aika pitkäikäisiä leluja. 🙂
Tuollainen joku talli noille maatilan eläimille voisikin olla ihana. En ole itse noita nähnyt, joten kiitos vinkistä, pitääpä googlettaa. 🙂 Tai olisikohan täällä Helsingin Sokoksella noita samoja (?) 🙂