Meillä asuu pieni pulisija. Tai oikeastaan kaksi, mutta kerrotaan tällä kertaa tästä pienemmästä. Islan puhe on kehittynyt tässä kesän aikana niin paljon, että voimme käydä kaksin jo ihan hauskoja keskusteluja. Kolme- ja neljäsanaisia lauseita tulee jo paljon, tosin joskus sanajärjestys on vielä hieman hukassa ja tuntuu kuin puhuisin Yodan kanssa. Onneksi osa menee kuitenkin oikein. Isla selittää tarkasti leikkiessään mitä touhuaa, vaikka sitten koiralle jos vieressä ei satu olemaan muita kuuntelijoita. Epun kaveritkin pääsevät osaksi hauskoista jutuista ja tyttö käy aina selvittämässä heille leluistaan ja huutelee heitä katsomaan milloin mitäkin. Puhelimessakin tyttö tykkää höpistä ja usein hän haluaakin sanoa omat terveiset isovanhemmille ja sukulaisille.
Islalle on kehittynyt myös oma huumorintaju ja käymme välillä vähän hassujakin keskusteluja. Tytöllä on siis tapana opetella uusia sanoja ja heittää toisinaan niitä mihin sattuu. Hän kuuntelee aina hyvin tarkkaan mitä isoveli puhuu kavereiden kanssa ja alkaa sitten toistella niitä juttuja.
– Pesee mansikoita äiti!
– Joo, äiti pesee Islalle mansikoita.
– Äiti ilkeä!
– Apua Isla, ei äiti ole ilkeä vaan hidas. Täytyy putsata nämä mansikat ennen kuin ne voi syödä.
– Anteessi. Isla on hassu! vastasi Isla ja alkoi räkättää hassua taaperon nauruaan.
Onko teillä siellä hassuja pieniä pulisijoita? Minusta nämä taaperoiden jutut ovat ihan parhaita. Olisi kiva kuulla, mitä teidän pienet jutustelevat.
Ihana Isla!
Meillä pienin on kova tekemään hommia, jopa siis puheessa. Menee hommii, älä komenna! Saan vastaukseksi jos pyydän siivoamaan leluja tms. Välillä hommat vaihtuu kone- tai petehommiin, mutta komentaa ei saa. Kilttinä poikana kuitenkin siivoaa heti kunhan hommat on tehty 🙂 Toisinaan taas poika tulee aivan naamaan kiinni ja huutaa nauraen tinkii. Hänellä siis käytössä haisuli-yöpuku, josta tyttö antoi hänelle lempinimen tilanteisiin jolloin tavarat onkin potan sijaan tullut vaippaan ja pienestähän se oli hurjan hauska juttu.
-nanna
Voi ihana <3
Meidän esikoinen oli kova auttamaan kotitöissä ja niistä syntyi juttua. Vauvakirjaan on tallennettu: Nyt siivoon! Äiti imuu, Kaakko vie tomppelit eteiseen!” (tomppelit=tohvelit, eli jostain syystä kaikki hänen kenkänsä). Kolmonen puhui ihan omia sanojaan, joita oli välillvaikea tulkita, esim. huuto käsien pesulla: “Impo pupaa impo pupaa!” tarkoitti enemmän saippuaa ja ämpi oli mikä tahansa pieni.
t. Sari mtyylistä
Huippu! Ja tuo anteessi on niin tuttua! Meidän tyttö tiputtaa usein tahallaan jotain lattialle ja sanoo perään, “anteessi!”.
Ja aamulla on välillä tälläiset keskustelut:
-Jaksaisitko Emma herätä?
-En! Emma nukkuu. (tai öitä!)Ja tyttö kääntää kylkensä ja vetää peiton tiukemmin päällensä.
Ihana kun taaperoilla tulee koko ajan lisää uusia sanoja ja lauseita ja huumorintajuakin löytyy. 🙂
Voi Isla-söpöliini ❤️❤️❤️
Elsillä tulee tietty puhe kahden kielen takia vielä hitaammin, mutta on silti kehittynyt hurjasti. Tietyt sanat sanoo aina suomeksi ja tietyt englanniksi. Esim. “sukka gone”, “auto gone” tai “vauva gone” jne. jos jokin on hukassa. Ei välttämättä osaa ilmaista aina itseänsä, mutta kun jutun juonesta pääsee käsiksi ja osaa esittää oikean kysymyksen eli riemastu JOO! Iloisesti moikkailee kaikille ohikulkijoille “hello” 🙂 Fionn ja James on yhteisnimikkeellä “Tonn” ja äiti ei suostu sanomaan vaan “mmmamiii” tai “mamaa”. Jos esitän etten ymmärrä, Elsi saattaa ehkä joskus sanoa äiti eli “ängi” 😀 ainut lause on “hauaajuu?”
On ihanaa keskustella kun pieni kertoo jo asioita, meidän Hupu sanoo muumi sanan miimu, pieru on pilu, raejuusto ikku, sitä ihmetellään, että miksi ikku muttei olla keksitty syytä. Pappa ruuvaa tai iskä ruuvaa ovat nyt jatkuvasti puheessa, lapset ovat ihania ja kyllä täytyy sanoa, että pakko on joskus kieltää ja olla lujanakin jostain asiasta ettei aivan villiksi meno ylly. Mansikoita Hupu ei halua syödä mutta tänään menemme poimimaan mustikoita, jospa hän niitä söisi. Ihanaa päivää teille toivoo Mummikki
Meidän saman ikåinen puhuu myös paljon. Höpöttää koko ajan ja jonkunhan on kuuunneltava! Ja äiti kuuntelee, tietysti <3
Eniten puhuu päivän tai eilen tapahtumista ja siitä mitä haluaa tehdä uudestaan. Kaikkien tuttujen nimet myös luetellaan monta kertaa päivässä.
Nanna:
Hahaa, ihana pieni poika! <3 Noi isosisarusten antamat lempinimet on ihan parhaita. 😀 Ihana lukea näitä juttuja, taaperot on niin suloisia. 🙂
Sari: Näitä pitäisikin kirjottaa ylös etteivät unohdu. olen yrittänyt kyllä kirjottaa muistiin, mutta välillä se unohtuu. Noita on niin ihana sitten lukea myöhemmin. 🙂 Ihana äidin pieni apuri teillä ollut. <3
Vierailija 3: Hän on kyllä hyvin kohtelias puheissaan, kiitos ja anteessi tulee usein. 😀 Ihana taapero teillä! 🙂
Sara: Ihana! 🙂 Mä olenkin joskus miettinyt, että miten kaksikielisillä lapsilla tuo menee, mutta hyvin kuulostaa siis sujuvan molmmat kielet. mistä toi isoveljien nimitys tulee? 😀
Mummikki: Ihanaa, että Hupu on keksinyt oman lempinimen mummolle. <3 Joskus nuo mummojenkin nimet säilyvät isoksi asti.
Mustikat ne onkin herkkua, mutta voi niin sotkevia kun joutuvat lattialle! 😀
Vierailija 6: Ja niitä juttuja kuunteleekin mielellään! <3 Oi että, meillä on ihan sama tuo nimien luottelu! Isla kans aina huutelee Epun kavereiden nimiä täällä, vaikka niitä ei näkyisi mailla halmeilla. 😀