Tässä tulee vihdoin ja viimein toivepostaus meidän vaunuista. Ostimme siis Islalle uudet vaunut kesällä, ja ne ovatkin vilahdelleet monesti täällä blogissa. Meillähän oli siis aiemmin Bugaboo Cameleonit, jotka hankimme jo Epulle, mutta käytimmekin koko viime syksyn, talven sekä kevään Stokken Scoot -rattaita, koska pärjäsimme niillä ihan hyvin. En kuitenkaan voi luottaa, että tämäkin talvi olisi lumeton, joten voi olla, että isommille renkaille tulee vielä käyttöä. Olin vilkuillut Stokken Crusi -vaunuja sekä Lastenturvassa että Stokkalla jo monesti ja ne alkoivat houkuttaa vielä enemmän, kun kuulin, että niiden runkoa voi käyttää yhdessä Scootin istuimen kanssa tuplarattaina. Vaikka meillä poika ei ole enää pariin vuoteen juuri rattaissa istunut, joskus voi tulla eteen tilanteita esim. reissuilla, että molemmat lapset on hyvä saada kyytiin. Minulla olikin kesällä täällä blogissa kuvia, kun vaunut olivat meillä tuplina.
Bugaboot palvelivat kyllä todella hyvin, mutta niissä oli muutamia asioita, jotka alkoivat lopulta ärsyttää vähän liikaa. Yksi näistä oli surkea tavarakori ja toinen kääntymättömät eturenkaat talvella. Samaan aikaan Crusien ulkonäkö houkutteli, ja kun kävin niitä muutaman kerran testailemassa, saivat Bugaboot lopulta lähteä ja ostimme Stokken Crusit tilalle. Nämä meidän Crusit ostettiin Lastenturvasta. Scoot -rattaat kulkevat edelleen meillä autonperässä, ja nämä Crusit sitten seisovat kotona lähtövalmiina, kun mennään vaunuilla ilman autoa. Olen nyt muutenkin yrittänyt, että liikkuisin enemmän vaunuilla paikasta toiseen, enkä aina istuisi auton rattiin. Tykkään kävellä tosi paljon, joten on aika tärkeää, että vaunuilla pystyy kuljettamaan hyvin myös tavaraa, vaikka ostoskasseja.
Muun merkkisiä vaunuja meillä ei olekaan sitten ollut, joten voin verrata vain näitä meillä olleita vaunuja keskenään. Bugaboothan ovat aika matalat vaunut verrattuna moniin muihin merkkeihin, joten ensimmäinen suurin ero, jonka huomasin näissä oli tasapainopisteen oleminen ihan eri korkeudella. Crusissa vauva on aika korkealla ja siis hyvin lähellä äitiä. Tämä on aika mukavaa, koska kaikki hoitotoimenpiteet ovat tällöin hyvin helppoja. Toinen iso ero on pyörien koossa, eli Crusiin ei vaihdeta erikseen talvipyöriä kuten Cameleoneihin. Etupyörät ovat kuitenkin kääntyvät, ja tarpeeksi suuret, joten luulen niiden riittävän hyvin ainakin Etelä-Suomen talvessa. Toki etupyörät saa lukittua tarvittaessa. Crusit ovat aika kapeat, ja olenkin päässyt liikkumaan hyvin julkisilla. Nämä vaunut mahtuvat hyvin ahtaisiinkin koloihin. Mikään ei ole nimittäin ärsyttävämpää kuin se, että ei mahdu bussiin. Näillä vaunuilla kulku on hyvin tasaista ja eräs ystäväni sanoi, että jopa liian tasaista. Itse kyllä tykkään siitä, että vaunut kulkevat tasaisesti tiellä.
Alla oleva tavarakori on mahtava. Se on suuri ja tavaroihin pääsee helposti käsiksi. Niinpä olenkin alkanut tehdä paljon kauppareissuja myös vaunuilla, kun ennen tuli aina lähdettyä autolla. Muutenkin kaupoissa pyöriessä sinne mahtuvat kaikki tavarat ja ostokset, ja joskus kaverinkin ostokset. Heittoaisaa Crusista ei löydy, mutta sitä en kyllä käyttänyt juuri koskaan Cameleoneissakaan, eli minulle tuo toiminto ei ole tärkeä. Istuimen tietysti saa käännettyä molempiin suuntiin ja penkin kallistus toimii ihan makuuasentoon asti. Myös jalkatuki on säädettävä. Penkin kallistus tapahtuu vaunujen sivussa olevasta napista painamalla ja se toimii tosi helposti. Ja koska tuo Crusin tavaratila on todella suuri, sen paikalle tulee sitten se mahdollinen sisaristuin. Sisaristuimeen tarvitaan adapterit, ja kun sisaristuin on paikallaan, tavaroiden säilytykselle ei jää paljoakaan tilaa. Lapset ovat vaunuissa päällekkäin, mutta molemmilla on silti ihan hyvin tilaa.
Vaunujen kuomussa on lippa, sekä vetoketjulla avattavia tuuletusaukkoja, joita käytimmekin kesällä koko ajan. Kuomu on hyvin suojaava, kun se on kokonaan auki, ja halutessaan sen voi irrottaa kokonaan vetoketjun avulla.
Turvavyöt ovat aika yksinkertaiset ja etukaari helposti irrotettava. Työntöaisan korkeuden säätövara on suuri ja sitä muutetaan työntöaisan sivulla olevilla napeilla. Myös lapsen jalkatukea voi säädellä helposti ylös ja alas. Työntöaisaan saa myös erillisen mukitelineen, joka on ainakin minusta ihan ehdoton. Sama mukiteline käy myös Stokken muihin rattaisiin. Stokkessa tykkäänkin juuri siitä, että eri osat (istuimet, mukitelineet jne.) sopivat hyvin päikseen eri malleihin. En tiedä miten on Bugaboolla nykyään, mutta ainakin noissa vanhoissa mitä meillä oli (Cameleon & Bee) ne eivät käyneet ristiin vaan matkarattaisiin piti ostaa omat varusteet.
Crusi -vaunuihin on tietysti saatavilla myös vaunukoppa, mutta sitä en meille enää ostanut. Minusta tuo on myös mukavaa, että osat ostetaan erikseen. Tällöin ei tarvitse ostaa esim. juuri turhaa vaunukoppaa jos ei halua. Tämä oli myös yksi syy, miksi meillä päädyttiin Stokkeen, koska esim. Bugiksen Buffaloita (jotka olivat toinen vaihtoehto) ei saanut pelkällä ratasosalla.
Nyt kun vaunut ovat olleet jo useamman kuukauden käytössä, voin sanoa, että olen ollut näihin tosi tyytyväinen ja pois en vaihtaisi. Toivottavasti renkaat myös kestävät Etelä-Suomen talven ja pyörivät hyvin lumessakin. Ainakin eräs äiti minulle vakuutteli, että ne toimivat myös talvella hyvin, mutta saa nähdä mitä tuleman pitää.
Tässä vielä lopuksi plussat ja miinukset listattuna:
+ Tyylikäs ja moderni ulkonäkö. Vielä vähän harvinaisemmat kaupungilla.
+ Käyttömukavuus huippuluokkaa.
+ Tasainen ja todella kevyt työntää.
+ Kepeä ja mukava ohjattavuus.
+ Kääntyvät etupyörät, jotka saa tarvittaessa lukittua helposti.
+ Ketterät myös pienissä ja ahtaissa tiloissa.
+ Helposti käytettävä jalkajarru.
+ Istuinosan kaltevuuden säätö helppoa ja istuimen saa makuuasentoon.
+ Kevyet nostaa.
+ Voidaan muuntaa helspoti sisarrattaiksi.
+ Lisäosat sopivat keskenään yhteen muiden Stokken vaunujen kanssa.
+ Mahtava tavarakori, jonne mahtuu isokin ruokakassi.
+ Istuimen kallistus helppoa.
+ Hyvin suojaava kuomu.
* Portaittain toimiva säätö työntöaisassa, runsas säätövara.
* Kääntyvät etupyörät saa lukittua helposti.
* Kaukalon saa runkoon adaptereilla kiinni.
* Sisaristuimen suuntaa tai kaltevuutta ei voi vaihtaa.
– Heittoaisaa ei ole.
– Turvanarua työntöasiassa ei ole.
– Vaihtokankaita vielä aika vähän saatavilla.
– Eri värisiä (esim. all black) runkoja ei ole saatavilla (ainakaan vielä) tähän malliin.
– Myydään vielä aika harvoissa paikoissa.
– Kun sisaristuin paikallaan, istuimien kaltevuutta ei voi muuttaa.
– Mietityttää, miten työntöaisan pehmuste kestää aikaa? (Tosin näihin pehmeisiin työntöaisoihin on ilmeisesti nykyään tilattavissa eri merkeille sopivia nahkaisia suojia.)
Ps. Ethän kopioi tai lainaa tekemiäni vaunuarvosteluja tai tekstiä luvatta! Kiitos!
Jos haluat lukea Stokke Scoot -rattaista, postaus niistä löytyy TÄÄLTÄ.
Tuo väri on tosi upean näköinen ja varmaan helppo pitää puhtaana! Meillä on tuplarattaat (Mountain buggy Duet) vaikka esikoinen on jo kohta neljä, koska kävelemme noin 20-30 kilometriä joka viikkoa vaunujen kanssa. Renkaat on pitänyt kerran vaihtaa kun kuluivat puhki 🙂
Vierailija: tuo väri on kyllä tosi armollinen! 🙂 Oho, te kävelette kyllä tosi paljon! 🙂 Jos me ei lähdetä kauhean pitkälle, poika voi lähteä myös pyörällä tai potkulaudalla, mutta esim. tuollainen pitkä matka tai koko päivä kävellen liikkeellä vaatii jo kyllä tuplat. Ja ainakin kesäreissuilla toimi noin tosi hyvin!
Noita Mountain buggyja olen kuullut kehuttavan. Ei ihme jos renkaat kuluu, kun kävelette noin pitkiä matkoja. 🙂
Siis hetkinen, eikä Bugaboo Cameleoneissa ole nimenomaan kääntyvät etupyörät? Vai puhutko nyt jostain talvipyöristä? Myös tavarakoria olen kuullut kehuttavan kun siinä on joku pussisysteemi (?) niin että tavarat eivät tipu pois vaikka sitä olisi paljon. On tämä vaunumaailma aikmoinen viidakko!
Vierailija 3/3: “Kääntymättömät etupyörät talvella” eli juuri ne talvirenkaat. Sanoin ehkä vähän epäselvästi, mutta juu niitä talvirenkaita juuri tarkoitin. Ne pikkupyöräthän pyörii tosi hyvin, mutta ne talvirenkaat ei. Ja Cameleonejen tavarakorista; minusta se jää tosi hankalasti sinne alle, eli sinne ei pääse kovin hyvin käsiksi, eikä sinne mahdu paljoakaan tavaraa. pussi pysyy kyllä ihan hyvin kiinni ja suojaa, mutta ei ole kovinkaan tilava. Bee-rattaissakin on minusta parempi tavarakori kuin Cameissa. Tietysti nämä ovat makuasioita, mutta kyllä näihin Cruseihin saa lastattua huomattavasti enemmän tavaraa mukaan, siis kunnon kauppakassit mahtuu hyvin. 🙂
Nämä on kyllä mielestäni tosi hyvän näköiset rattaat mutta meille silti liian pienet eturenkaat talveksi maalle, varmaan kaupungissa asuessamme olisin voinut näitä tai Brio Go Nextejä harkita mutta tänne maalle molemmat ovat ehdoton no no… 🙂
Buffalot ovat olleet ihan täydellinen valinta meille, menee kivikossa ja loskassa maallakin hiekkateillä ja Buffaloissa on tosi hyvä tavarakorikin, ihan toisenlainen kuin Cameissa on, Bee+:ssa on myös tosi hyvä tuo tavarakori kun mahtuu hyvin kauppakassikin. Beet ovatkin meillä olleet tavarakorinsa puolesta kaupoilla paljon käytössä, meillä ei valitettavasti isompia vaunuja tule kaupoilla käytettyä, täällä kun on pakko istua auton rattiin jos meinaa mihinkään pidemmälle kuin vaunulenkille lähteä.
Buffaloissa tosin arveluttaa makuutilan pienuus, Islalla on jo nyt pää ihan selkänojan päädyssä, joten saa nähdä kuinka tuossa mahtuu kasvamaan ja mahtuuko nukkumaan päiväuniaan pitkään, kamalaa jos joudun noista luopumaan, pääosin kun Buffalot tällä hetkellä meillä ovat päiväunilla käytössä niin minun painajainen on, että joudun Buffaloista luopumaan ja hankkimaan tilalle jotkut jättisuuret Emmaljungan hyökkäysvaunut… 🙂
-Meeri / Murulit blogi
Meeri: Joo, katsotaan nyt kun meillä on nämä, niin ensi talvena tulee varmaan neljä metsiä lunta. 😀 Ei mutta kyllä nämä renkaat on huomattavasti isommat kuin Cameissa, että luulen pärjääväni, jos on normaali talvi. Mutta itseasiassa kaverilleni, jonka tiedän lenkkeilevän metsässä ja vaikeassa maastossa suosittelin kyllä noita Buffaloita. 🙂 Eikös ne ole muutenkin kooltaan isommat kuin Camit?
Beet on huippu hyvät rattaat, varsinkin juuri autoreissuille. Me käytettiin niitä paljon enemmän kuin Cameja. Mutta kyllä mä olen nyt tykästynyt näihin sekä Scooteihin. 🙂
Toivottavasti sun ei tarvitse vaihtaa, ne teidän vaunut on tosi hienot! Nyt sanot pikku neidille että ei saa kasvaa liikaa. 😉
Mä oon useaan kertaan täällä ihastellut noita teidän kulkepelejä! Kerrassaan hurmaavat! Ihan rataskuume meinaa iskea, mutta lähes umpihangessa ei kovin moni ihana menopeli taitaisi kulkea.
-Nanna
^^ emmaljungan kuppimallisissa penkeissä on se 104cm tms makuutila, niihin mahtuu 😉 niissä hyökkäysvaunuissa jotain 92cm.. toiset pitkän lapset rattaat on phil&tedsit, niitähän saa aika halvallakin vaikka nukkumisrattaiksi, jos kankaiden haalistuneisuus ei haittaa 😀
kahden ekan kanssa painin tämän asian kanssa, mutta tää kolmas on aika mini. niin mini, että on kasvanut vuodessa noin 3cm. niin mini, että meillä on turhaan vibet, koska viimevuonna ei ollut tappolumisateita eikä laps kasvanut 😀
Nanna: Voi kiitos, mä tykkään näistä ihan hirmu paljon! 🙂 Mutta eivät taida umpihangessa olla se paras vaihtoehto. :-/ Mutta nyt kun tuli puheeksi, niin rehellisesti sanottuna, mua ei haittaisi yhtään, vaikka tämäkin talvi olisi yhtä lumeton kuin viime talvi. Ainoastaan lasten vuoksi toivon vähän lunta. 🙂
Vierailija 8/9 Meerille mittoja yllä ^^:)
Meillä on nämä punaisena ja on kyllä luksusta kävellä lenkkejä niillä. Meillä vaunuina nyt, kun lapsi vasta 6vkoa.On ihanan korkeatkin. Pari huonoa puolta on, että sadesuoja on iso ja kömpelö ja ottaa kadusta pienetkin töyssyt aika kovaa. Koko vauva hypähtää välillä kopassa. Myös vaikea mennä kynnyksistä, mutta menkööt. On kuitenkin aivan sairaan ihanat <3
Oi wow, punaiset on kyllä tosi hienot! 🙂 Mun täytyy nyt tunnustaa, että en ole käyttänyt äiden omaa sadesuojaa ikinä, koska ostin heti näihin tuon Elodie Detailsin ihanan kukallisen sadesuojan (tuo turkoosi pinkki pussi tuossa aisan vasemmalla sivulla kiinni) ja ollaan käytetty aina sitä. Se kun on ihanan pieni kuljettaa mukana, ja helppo laittaa paikalleen. Suosittelen siis kaikille vaunuilijoille! 🙂 Yleensä noiden vaunujen omat sadesuojat on aika kökköjä, sama oli Bugaboossa.
Tuota töyssähtämistä en ole meillä huomannut ollenkaan. Mutta meillä ei ole kyllä tuota vaunukoppaa vaan tuo ratasosa ainoastaan ja on kyllä isompi kyytiläinenkin. En tiedä voiko se vaikuttaa? 🙂
Kiitos sadesuoja vinkistä, painuin heti tilamaan ja toivon, että mahtuu tuon vaununkopan kanssa, koska se on niin iso..
Vierailija 13/13: Eipä kestä! 🙂 Uskoisin, että se mahtuu, koska tuo Elodien sadesuoja on tosi iso. Minusta ainakin se on tosi helppo laittaa ja myös kulkee kivasti vaunujen mukana. Noita myydää ainakin Stokkalla ja Lastenturvassa, joten niissä pääsee myös sovittamaan. 🙂
En tiedä, joko olet lumille ehtinyt, mutta meillä meinasi ainakin matka tyssätä kokonaan kun lumi pakkautuu eturenkaiden ja “lokarin” väliin ja renkaat jumittuu. Kyllä otti päähän, mutta toivotaan vähälumista talvea 🙂
Oh my! Oliko ihan kunnon lunta vai loskaa? Mä en ole vielä lumille päässyt, saa nähdä kuinka käy. 😀 Viime talvi vedettiin pienillä Stokken Scooteilla kun lunta ei juurikaan ollut. Huh, jännityksellä odotan. 🙂
Se oli vähän kumpaakin, juuri tullut taivaalta ja kun ilma oli melkein plussalla niin alkoi vähän pakkautumaan ja loskastumaankin. Tänään mietin, et mahtaisiko ne lokarit saada irti..? Sit ei olis ongelmaa.
Hei! Meneekö toi näiden vaunujen ratasosa kiinni scooteihin runkoon? 🙂
Hei, kirjoitit että kaukalon saa runkoon kiinni adaptereilla, tarkoititko turvakaukaloa ja mitä merkkiä? Kun itse olen katsellut että saisinko meidän maxi cosin kiinni runkoon niin jostain syystä myynnissä on adaptereita jotka eivät sovellu crusin runkoon? 🙁
Hei, runkoon voi tietojeni mukaan liittää Stokke iZi Go tai Stokke iZi Sleep turvakaukalon. Tuo on käsittääkseni BeSafen valmistama kaukalo, mutta Stokken kankailla. 🙂
Hei!
Huonosti on kokemuksia netissä näistä tuplista, olisinkin kysellyt miten toimi talvella? Saiko lokarit mahdollisesti irti? Onko näistä sellaisiksi vaisuiksi joiden kanssa lenkki lasten ja koiran kanssa onnistuu talvellakin? Olisi niin näppärät nämä kyllä ja meillä scooteilla(uusi paremmilla renkailla versio) menty edeltävä talvi ja ne toimi tosi hyvin vaikka oli vähän enemmänkin lunta. Kuinkakohan paljon pienemmät on crusien renkaat.. Ja nuo lokasuojat pelottaa että miten pakkautuu lumi niihin..