Kävimme viikonloppuna päivän päätteeksi katsomassa suurta maailmanpyörää Katajanokalla. Eppu halusi nähdä sen ihan läheltä. Aurinko oli juuri laskemassa ja rannassa tuuli tosi kylmästi, joten emme viipyneet kauan. Olimme autolla liikenteessä, joten molemmilla lapsilla oli jo Mini Rodinin kevyttä ulkoilua päällä (toki fleecen kanssa). Epulle ostin mustan Pico -takin ja Islalle persikan Pico -haalarin kevään uudesta mallistosta. Ohuitahan ne vielä ovat, mutta kauppareissuilla menevät oikein hyvin. Nyt sitten odotellaan lämmintä kevättä, että saadaan persikka haalari ja musta takki kunnolla käyttöön. Tällä kaudella tuon Pico -haalarin mitoitus oli aika jättimäinen ja kun syksyinen 80/86 haalari alkoi olla nafti, saikin ostaa uuden samankokoisen (mutta huomattavasti isomman tilalle, heh). Takkien mitoitus oli aika sama kuin syksylläkin, Epulla nyt siis käytössä koko 104/110. Ihanaa kun nyt tuli musta Pico! Uskon nimittäin, että tuota takkia tulee meillä käytettyä paljon.
Tämä tuleva viikko on meille aika jännää aikaa. Kerron sitten myöhemmin, mitä kaikkea meille tapahtui. Perjantaina sitten vielä viikon päätteeksi minä ja monta muuta bloggaria suuntaamme Ping -tapahtumaan, jossa sisällöntuottajat ja yritykset kohtaavat. Sunnuntaina lähdemme koko perhe Tukholmaan, joten laivalla tulee nyt sitten oltua normaalia enemmän. Mutta näistäkin reissuista kerron lisää myöhemmin, me suunnataan nyt ulos ihanaan auringonpaisteeseen. Aurinkoista tiistaita kaikille!
Ihan just picoja mietin 🙂 Minille on musta 92/98, tekisi mieli ostaa se pienempikin mutta kun se mahtuu vaan hetken keväällä. Tuo isompi kuitenkin alkaa näyttää nyt vähän liian isolle mun makuun.
-titti
Titti: Se 92/98 koko on kyllä aika hyvä, koska se koko menee yleensä aika pitkään. 🙂 Siksi mäkin ostin jo sen 92/98 takin Islalle vaikka se ei ole vielä ihan käytettävä, kun se 80/86 takki on niin lyhytikäinen. 🙂 Pidetään sitten sitä kesällä, ensi syksynä ja ensi keväänä. 🙂
Se on kyllä totta! Nyt tuntuu että eteenkin pienin on välikoossa vähän joka merkin ulkovaatteissa 🙂
-titti
Kyselisin mistä nuo tytön musta ja valkoinen pipo on? IHANAT
Titti: Sama juttu! 🙂 ja ihan hirveästi ei viitsisi tuota 80/86 kokoa enää ostaa kun se menee niin lyhyen aikaa. 🙂
Vierailija 4: Valkoinen pipo on Silverjunglen ja löytyy Ratkiriemusta. Musta rusettipipo on Papun ja niitä myydään Punavuorenpeikossa ainakin. 🙂
Täytyyhän noin mahtava laite läheltä nähdäkin 🙂 Mä odottelen yhä meidän tytön uutta Picoa ja olen menettänyt jo mielessäni toivon että sellainen vielä oikeasti olisi tulossa.
-Nanna
Meille tuli molemmille ne beiget, vaikka ei se ihan mun lemppariväri ollutkaan. On kyllä hassua tuo haalarien mitoitus, puolivuotiaalle se 68/74 on aikas jätti, mutta nopsaahan tuo tietty kasvaa 🙂
Annika/Karkkipurkki
Nanna: Etkö sä ole vieläkään saanut sitä? 🙁 Kannattaa laittaa viestiä sinne, aika pitkään on kestänyt. 😛
Annika: Varsinkin tuo niska-haara -mitta on valtava ja punteissakin on pituutta aika reippaasti. Olivathan ne aiemmin vähän pientä kokoa, mutta ehkä vähän pienempi kokomuutos olisi riittänyt. 😀 Mutta onneksi lapset kasvaa. 🙂