Kuten viime viikolla kerroinkin, pääsin muutaman lukijan kanssa katsastamaan Mini Rodinin uusia kevätvaatteita Punavuoren peikkoon heti kun ne ilmestyivät. Pienten purtavien lisäksi tarjolla oli myös drinkkejä ja muita herkkuja, mutta eniten minua kiinnostivat uudet kesävaatteet. Mini Rodinin kevätmalliston nimi on Mini Zoologist ja mallistossa onkin paljon printtejä, joista pikku eläintieteilijät tykkäävät. Tarkoituksenani oli ostaa pojalle uusia t-paitoja kesää varten ja niitä tuosta mallistosta löytyikin monia kivoja. Kaikki viime kesäiset t-paidat paria lukuunottamatta olivat auttamattoman pieniä ja kärräsinkin ne kaikki kirpparille. Halusin ostaa vauvallekin muutaman keväisen bodyn seuraavassa koossa ja uusista Rodinin kuoseista meille löytyikin muutamia kivoja kevät- ja kesävaatteita. Pojalle löysin nyt niitä uusia t-paitoja ja tytölle pari bodya sekä ihanan frillauikkarin, ja molemmille lapsille kevätpipot. Kyllä nyt kelpaa! Pojan oma suosikki oli ehdottomasi liskoprintti, mikä ei ole yllätys. Muutenkin nämä eläinkuviot ovat tuon 3-vuotiaan suosiossa. 🙂
Samalla reissulla hypistelin myös Bobo Choses -merkin uutuuksia, ja huomasin, että ne ovat tänä vuonna erityisen pieniä mitoiltaan. Muutaman t-paidan olin jo Bobon mallistosta tilannut meille ja osasinkin jo vähän ennakoida niiden mittoja. Mutta nyt kun hypistelin useampia bodeja, ne vasta pieniä olivatkin. Tuolle meidän 65cm pitkälle tytölle sopiva koko olisi 12-18 months, ehkä jopa seuraava kokokin menisi jo. Joten tämä vinkkinä jos joku on uusia Boboja vielä ostamassa vauvalle tai lapsille.
Tässä vielä muutamia kuvia tuolta Punavuoren peikosta. Kiitos teille lukijoille, jotka pääsivät myös paikalle! 🙂 Toivottavasti voin järjestää tällaisia juttuja joskus toistekin taas! 🙂
Anonymous says
Noi on kyllä niiiiiin ihania 😀 Mä vaan jännityksellä (kauhulla) odotan et onko ne tukaani ja lisko teepparit miten pientä kokoa kun meille tilasin pojalle koossa 104/110. Toivottavasti ei olis pieniä! Mitä kokoa otit Epulle ja paljonko hän on pitkä? Meillä poika n. 103cm. Minille tekis mieli ostaa jotain bodya, mutten vielä osannut päättää millainen ja missä koossa. Oliko nämä bodyt mielestäsi reiluja?
-Titti / Tittin elämää
Anonymous says
Okei, kiitti mukava tietää 🙂 Eli kesäksi voisin minille haaveilla 68/74 varmaan tosi hyvin vaikka on pitkä selkäinen. Meillä myös isompi aika hoikka, nyt vähän tullut painoa lisää mutta silti sellainen luuviulu eli leveitä voi sit olla mutta pääasia ettei ole liian lyhkäisiä 🙂 Innolla odotan kyllä jo postia 😀 Ja just se minttu värinä aivan ihana!
-Titti
Anonymous says
Meinasinkin kysellä tuota koko asiaa, mutta nyt uskallan siis meillekin tilata samaisen koon 🙂 Onko bodyt saaneet leveyttä lisää vai vieläkö istuvat hyvin sirolle vauvalle?
-Nanna
Anonymous says
Mihin nämä uutuudet on hävinneet
punavuoren Peikon nettikaupasta?