Meidän perheellämme on joka kesä tapana matkata mummolaan ja niin teimme nytkin. Siellä on hyvä rentoutua ja nauttia kesälomasta yhdessä, unohtamatta tietenkään hyviä ruokia. Kevät ja alkukesä oli kiireinen ja kieltämättä aika rankka, joten todellista nollausta tarvitaan ennen töihin ja arkeen paluuta.
Mummolareissulta poika odotti ehkä eniten sitä, että pääsisi papan kanssa kalaan, ja se toteutuikin. Ja ihan pienen ralliautofanimme iloksi kävimme katsomassa myös jokkiskisoja, jotka sattuivat olemaan juuri vierailumme aikaan paikkakunnalla. Mahtavinta varmaan oli kun viimeisen lähdön voitti myrkynvihreä ralliauto. Sehän oli tietysti Jasu Juntti, kertoi Eppunen. No niinpä tietenkin!
Olisi kiva kertoa, että kävin hillasuolla keräämässä marjoja, mutta täytyy tunnustaa, että sinne en jaksanut lähteä masun kanssa vaappumaan. Niinpä mies hoitikin meidän perheelle hillat. Mustikkametsään uskalsin kuitenkin lähteä kyykkimään ja pyllistelemään, sillä seurauksella, että selkä jumahti hetkeksi ja molemmat jalat ovat nyt kuin haulikolla ammutut. Ja asialla olivat siis inhat verenimijät, jotka näköjään osuvat kohteeseen paksujen collarihousujenkin läpi. Hyttyset vs. minä 100-0.
Sääskihyökkäyksestä huolimatta pohjoisessa on kuitenkin ollut jotenkin mukavampi olla kuin kotona, koska ei ole koko ajan niin kuuma vaikka aurinko onkin paistanut. Nyt tämä pallomaha on nimittäin alkanut jo lämmittää niin, että välillä kotona helteessä oli ihan tukala olo. Kohta sitä pääsee vielä hetkeksi viileään toimistoon, mutta sittenkin on välillä kiva palata näihin lomatunnelmiin ja kuviin.
PS. Tuosta viimeisen kuvan t-paidasta pitää vielä sanoa, että se löytyi nyt kesäalesta. Minusta se on Marimekon t-paita, pojan mielestä rallipaita ja miehen mielestä Kroatian pelipaita. Joka tapauksessa, Marimekolta niitä löytyy. 😉
jdhhjf
XXX
Hyvälle näyttää,ja ihana maha <3 terkkuja samanlaisista touhuista ja lapinmaisemista. 🙂
Anna
Oi mitä ihania kuvia! Ja sun masu <3
Sini
Oi mitä kuvia, herkkuja ja kuinka ihana maha sulla onkaan!
Terkuin vaappuva valas, jota kai Nannaksikin kutsutaan
Ihania kuvia, varsinkin tuo sun kuva! 🙂
Ja huh mitä eläimiä… Kerran metsässä näin hirven melko läheltä ja täytyy sanoa etten ehkä halua uudestaan kokea samaa. 😀
– MrsAgatha
Onpas kauniita maisemia ja mahtava masu;)
Minua ei nykyään enää saa vanhempieni mökille pohjoiseen kesällä ollenkaan juuri noiden kamalien sääskien takia, ne voittaa mun miljoona-0 🙂
*riikka*
Jo kolmatta viikkoa täällä pohjoisessa rakentamassa jotain uutta ja omaa 😉
No kotimatka alkaa pian,ihanaa sekin. Mulla alkoi just hoitovapaa että jos sitten vaikka kun kiireet sulla hellittää eli mamiloma <3 alkaa ? !
Anna 🙂