Päivän paras juttu on se kun voi mennä hakemaan poikaa päiväkodista.
On vaan niin ihanaa kun joka kerta äidin tullessa pieni mies ilahtuu ja huutaa “Äiti, äiti!” ja sitten halitaan. Sitten mennään suoraan kotiin, päästetään koirat pihalle, tehdään ruokaa, katsotaan Pikku Kakkosta tai Myyrää, lenkitetään koirat, leikitään, piirretään ja luetaan, joskus vielä vähän ulkoillaan lisää. On ihan mukava käydä töissä, ja ihana nähdä työkavereita, mutta joskus illat tuntuvat aika lyhyiltä. Yleensä minulla tulee töissä ikävä poikaa iltapäivällä juuri vähän ennen kuin olen lähdössä hakemaan häntä hoidosta. Silloin aina toivon, että olisin jo perillä.
Minusta on mukavaa, että päiväkodista saa joka kerta lapun, jossa kerrotaan mitä lapsi on päivän aikana tehnyt ja touhunnut, onko hän nukkunut ja syönyt, ja kuinka paljon. Eihän se nyt tietenkään ole sama asia kuin että olisi itse koko päivän lapsen kanssa, mutta ainakin pääsee ihan vähän “mukaan” siihen lapsen päivään. Minulle nämä pienet lappuset ovat jotenkin tosi tärkeitä, ja olen säästänyt joka ainoan. Sitä paitsi niissä on joskus hauskoja juttuja, joita on kiva muistella. Eilen pojan lapussa luki: “Eppu on ollut iloinen, touhukas ja reipas. Kävimme kävelyretkellä ja leikkimässä ***n pihalla. Ruokana oli lihakeittoa ja Eppu otti ruokaa lisää parikin kertaa 🙂 (äidin välikommentti: Hyvä Eppu!)Välipalalla ei syönyt marjapuuroa. Nukkui 1,5 tunnin päiväunet. On ollut myös todella puhelias ja halaillut kavereita. 🙂“
Meillä on kyllä aivan ihanat päiväkodin tädit, ei voi muuta sanoa. Ja kyllä poika tuntuukin viihtyvän hyvin päiväkodissa.
Ja onneksi on nämä perjantait, jolloin saan olla kotona ja viikonloppukin on vähän pidempi. Tänään me lähdetään pitkästä aikaa Hoploppiin, jossa tavataan ystäviä ja leikitään ja riehutaan.
Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua teille kaikille ihanille lukijoille! 🙂
(Sweater & leggins: Mini Rodini)
“Miks toi on aina niin ylipirtee!?” |
anna says
Ihania kuvia! =) Tuollainen lappusysteemihän on kiva. Olispa meilläkin aina perjantaivapaa (huoh).
Sari - MrsAgatha says
Meilläkin aluksi poika juoksi innoissaan vastaan halaamaan ja huusi äiti, äiti! Sitten tuli vaihe kun juoksi karkuun, “En mä vielä halua lähteä kotiin!!!!”. Se oli vähän ikävämpi vaihe näin äidin näkökulmasta… 😀 No, onneksi sekin meni ohi ja nyt lähdetään taas kiltisti mukaan.
Meidän päikyssä ei kirjoiteta lappua mutta aina hoitajat kertoo miten on mennyt ja mitä on touhuttu, onko syönyt hyvin, onko nukkunut yms. Silloin kun poika aloitti hoitouransa perhepäivähoidossa niin se hoitaja kirjoitti vihkoon aina sivun verran päivän touhuista alkaen siitä kun äiti lähti aamulla. Se oli tosi kiva juttu kun sitä kuitenkin tuli koko ajan mietittyä että miten se poika siellä pärjää yms… Mulla on ne vihkot (niitä täyttyi pari) säästössä ja poika saa ne sitten isona itselleen. =)
Mekin vietetään pojan kanssa perjantai-vapaata! Ja molemmat huudahdettiin aamulla kun huomattiin että on satanut lunta. Toinen ilosta (se pienempi) ja toinen järkytyksestä (minä). 😉
Anna says
Perjantaivapaat ja tarha laput on huippuja meilläkin kokemusta molemmista 🙂 Ainoa vaan että meidän tarha lopetti ne nyt syksyllä egologisista syistä (ja ehkäpä vähän resurssienkin takia) nuo ihanat lappuset 🙁
Nanna says
Ihania kuvia! Ja hienosti teidän Eppu jo piirtää! Meillä Pikkutäryä ei vois vähempää kiinnostaa. Paitsi ehkä seinän sotkeminen. Tellu tosin taas on pienestä pitäen saanut kehuja niin värisilmästä kuin piirrustustaidostakin.
Katja says
Oi että, ompa kiva idea tuollaiset lappuset 🙂 Ihania kuvia <3
zirk says
Hauskaa viikonloppua teillekin. Ihana postaus taas. 🙂
Eppusen kaapilla says
Ihana 😀 mä olen kans kuullut, että jossain vaiheessa voi tulla tämä “Miks sä nyt jo tulit?!”:D Toivottavasti ei ihan vielä..:)
Meilläkin kertovat, mutta joskus vuorossa on sellainen, joka on tullut vasta myöhempään niin ei tiedä kaikkea, siksi nuo laput. 🙂
Aika mahtava tuo teidän pph, noi vihkoset on ihana muisto!<3
Mäkin järkytyin, ja päivän suunnitelmat meni vähän uusiksi..:D
Eppusen kaapilla says
Ne on!<3 Onhan siinä tietysti myös aika paljon hommaan kirjottaa monelle lapselle nuo laput. Mutta toivottavasti nyt jatkavat.:)
Eppusen kaapilla says
Joo, Eppu tykkää kyllä piirtää, ja on tosi tarkka. Mutta on seinän sotkeminenki taidetta!:D Luinkin sun uuden postauksen Tellun ammattihaaveista, hyvä Tellu!:)
Eppusen kaapilla says
Noi on kyllä aivan mahtava juttu! Ja kiitos!<3
Eppusen kaapilla says
Kiitos, kiitos! <3 :)))))
jenninho says
Meillä on päiväkodissa käytössä reissuvihko jossa on samantyylisiä ihania viestejä jokapäivältä 🙂