Pitkästä aikaa tällainen pojan päivän asu postaus. Kuvassa siis meidän 4-vuotias juuri parturista saapuneena. Päällä on pojan omia lempparivaatteita. Sininen dinopaita on muutaman sesongin takainen Bobo Chosesin ohut pitkähihainen paita. Kaikki dinosaurusjutut ovat tällä hetkellä iso hitti, joten siksi tämänkin paita valikoituu usein kaapista päälle. (Tietty myös kaikki alusvaatteet ja sukat ovat dinosauruskuvioituja). Paita on meille tullut käytettynä ystäväni pojalta, joka on sopivasti Eppua vähän vanhempi, ja jonka äidillä on loistava vaatemaku. Toinen pojan suosikkipaita on nyt syksyllä ilmestynyt Bobon superpähkinäpaita.
Jalkaan valikoituvat usein nuo Nextin pehmeät farkut. Ne ovat mukavat ja helppo pukea ja riisua itse. Noista farkuista olenkin täällä kertonut aiemmin. Jalassa Epulla on Hummelin pitkävartiset tarralenkkarit, joka ostin tätä syksyä varten. Ne ovat kuulemma myös hyvin mieleiset, ja varmaan osaksi myös siksi, että ne saa itse helposti jalkaan ja pois. Nauhallisia tennareita meillä ei olekaan nyt hetkeen ollut, koska lapsi pukee itse.
Kaulassa oleva huivi on myös Bobon, ja sekin on jostain vanhasta mallistosta. Tänä syksynä tuli uutena tuo vihreä ruutuhuivi, ja sellaisen meille jo tilasinkin syksyksi. Kuvasta puuttuu vielä Epun lempilippis, musta MiMan lippis, joka on melkein aina päässä.
Tummansinisen Mini Rodinin takin ostin jo viime keväänä, mutta tänä syksynä tuo takki oli uudestaan mallistossa. Noita Mini Rodinin Picoja meillä on ollut useampana vuotena, ja aina vaan me niistä tykätään. 🙂
Missä välissä Epustakin on tullut jo noin ison oloinen? Tai onhan nää pojat jo isoja, mutta en vaan jotenkaan osaa sisäistää ajan kulua.
-Nanna
Kiva päivän asu -postaus. Tyylikäs poika 🙂 Meidän pian 3v kuopus on tarkka vaatteistaan. Kalsareista lähtien pitää saada aamulla valita. Toisinaan äiti kyllä määrää muissa vaatteissa, mutta onneksi ainakin kalsarit voi aina valita itse 😉 ja toki usein myös muut vaatteet. Se on jännä, millä perusteella lapselle valikoituu ne lempivaatteet. Hyvinkin pieni osaa jo esimerkiksi ilmoittaa lempivärinsä. Mäkin tilasin meille kesällä kolmelle pojalle Picot. Tykkäsin mallista, mutta väri ei vastannut odotuksia, joten jouduin palauttamaan. Ehkäpä vielä saadaan joku kerta toivotun väriset. Tuo tummansininen käy kyllä oikeastaan kaiken kanssa.
t. Täti Ruskea
Nanna: Mä en ymmärrä! Yhtäkkiä kesän jälkeen vaan kaikki housut olivat lyhyitä ja poika jotenkin venähtänyt ja muutenkin muuttunut. Juuri katsoin vuoden takaisia kuvia ja niissä jo iso ero. 🙂
Täti Ruskea: Kiitos! Täytyy ehkä tehdä näitä taas useammin. Meilläkin poika saa valita itse tai ainakin vaihtoehdoista. Viimeksi kauppareissulla hän näki hienoja Cars-sukkia jotka sitten ostettiin yhteistuumin. 🙂
Tuosta tummansinisestä Picosta ollaan kans tykätty koska sopii hyvin kaikkien kanssa ja on sellainen takki, että menee kyllä pihallakin hyvin. Ihan kestosuosikki! Noita tummansinisiä varmaan kyllä löytyy alesta sesongin lopussa, kun nyt niitä tuli jo toisen kerran. Tai ainakin veikkaan. Ja sitten tulee taas keväällä uudet värit. 🙂