Huhheijaa! Meillä on takana tosi rankka viikko, mutta nyt meidän muutto on ohi vihdoin ja viimein. Muutto ei ole ikinä ollut mitään lempipuuhaa, ja pikku vauvan sekä leikki-ikäisen kanssa se ei ainakaan ole yhtään helpompaa kuin ennen. Tavaroiden purkaminen on vielä pahasti kesken, mutta sen aiomme tehdä ihan rauhassa, vaikka siihen menisi vuosi. Ärsyttävää vaan on se, että tällä hetkellä kaikki tavarat tuntuvat olevan hukassa. Samalle viikolle muuton kanssa osuivat vielä vauvan ristiäiset, joten nyt voisin sanoa, että äiti on vähän väsynyt. Ristiäisistä kerron sitten lisää myöhemmin kun saan kuvat purettua, mutta tässä nyt muutamia kuvia väsymysteemaan sopien, heh.
Pojalle on tosi tärkeä, että pyjamat ovat kivoja ja olenkin ostanut usein ihan Henkkamaukan Cars-aiheisia yöpukuja, jotka ovat varma suosikki. Näitä ovat kaikki varmasti nähneet, joten tässä pari muuta meidän lempparia. Raketit ja avaruusaiheiset jutut ovat tällä hetkellä hittijuttu, joten Popupshopin kuu-pyjama on tällä hetkellä yksi pojan suosikeista. Alesta tilasin myös samaisen merkin astronauttilakanat, joten nukkumaan on hauska pujahtaa avaruusjuttuja pohtien.
Erilaiset eläimet, kuten karhut, pantterit, leijonat ja muut hurjat toimivat myös aika varmasti. Toinen yöpukusuosikki onkin Hatleyn karhupyjama. Näitä Hatleyn yöpukuja olen tilannut usein englantilaisista nettikaupoista, mutta nyt ennen joulua huomasin, että Hatleyn pyjamia saa nykyään myös Stockmannilta. Tuolta tilasin sitten tytöllekin Hatleyn pöllöpyjaman.
Onkos teillä jotain tiettyjä yöpukusuosikkeja? Kertokaa? 🙂 Väsynyt äiti jatkaa muuttolaatikoiden keskeltä. 🙂
Anonymous says
Meidänkin pojan suosikki on samainen Popupshopin kuupyjama, aina haluaa sen päälle jos vain on puhtaana. 🙂 Pitäisikin hommata siitä isompi koko kun nykyinen alkaa pikkuhiljaa jäämään pieneksi. Pojalla on muutes myös tuo Hatleyn karhupyjama joten ovat samiksia Eppusen kanssa. 😉
– Sari
Anonymous says
Meidän 4v pojalla on pitkään ollut hitti Lindexin luurankopyjama, löytyy monessa koossa ja useampia samaa kokoa. Poika tosin lopetti pyjaman käytön sinä päivänä, kun tajusi, ettei isikään käytä Ehkä kerran kuussa laittaa pyjaman/hihattoman/t-paidan. On alkanut puhumaan, että on liian kuuma yökkäri päällä eli taitaa tulla isäänsä. 3v tyttö taas on kuin äitinsä eli pitää olla pyjama ja unisukat.
Anonymous says
Meillä ei suostuta käyttämään pyjamaa, Jumbosta ihan käytiin pojan kaa ITSE valitsemassa paloauto yökkärit jos alkaisi pitämään, mutta ei. T-paita ja pikkarit vain kelpaa myös talvella.. 🙂 Iloa ja pirteyttä uuteen kotiin 🙂 ! uudet kodit on ihania!mäki haluun 🙂 Anna M.
Anonymous says
Meillä reilu 4v poika viihtyy mieluiten Lindexin yöhaalarissa, jota koristaa Salaman ja Martin kuva. Myös yksi H&M:n Salama-aiheinen pyjama oli pitkään käytössä mutta piti nyt laittaa pois kun oli kertakaikkiaan liian pieni. Joulupukki toi uudenkin yöppärin ja onhan niitä joitain perusyöpukuja siellä kaapissakin mutta Salama-haalari on paras ja pitää saada päälle aina kun vain on puhtaana!
Tuo unihaalari on kyllä valloittavan ihanan näköinen mutta onhan se vähän epäkäytännöllinen vessajuttujen kannalta 🙂
Anonymous says
Meillä parhaat pyjamat ovat löytyneet Tutalta ja Marks and Spenceriltä. Tutan peruspyjamat, ne joissa on jalkaterät ja vetskari, ne ovat mun mielestä täysin aliarvostettuja. Parempaa laatua en ole löytänyt mistään ja kuviot ja värit ovat tosi kivoja. Toinen löytö on M&S:n kolmen paketeissa tulevat yöhaalarit. Nyt käytössä on auto- ja tähtipyjama ja erityisesti auto on hitti :).
Anonymous says
Ahaa hei kiitti muuttovinkistä, mä katos kun luin siitä niin aattelin et jonnekin hiiirmu pitkälle lähette..:) ois kivaa kyllä, ja kaivataan seuraa 🙂 laitetaanpa viestiä.Anna M