Poika on ollut todella innostunut kaikenlaisesta rakentelusta jo ihan pienestä pitäen. Rakentelu alkoi pojan ollessa 1-vuotias ensin puisilla palikoilla, josta sitten on siirrytty Duplojen kautta pieniin Legoihin. Saimme jokin aika sitten Fiksumuksulta testattavaksi ihan uudenlaisia rakennuspalikoita, jollaisia ainakaan meidän perheessä ei ole aiemmin nähty. Toiset palikat olivat pieniä tiiliä, joista saa laastin avulla rakennettua talon. Toiset palikat olivat maissista muovailtavia rakennuspalikoita.
Mennään ensin tiilirakennussarjaan. Paketista paljastui siis minikokoisia tiiliä, jotka valmistetaan kuin oikeat tiilet hiekasta ja savesta. Sitten ne muurataan yhteen maissipohjaisella laastilla. Ja jos rakennuksen haluaa purkaa, sekin onnistuu, nimittäin laittamalla palaset kylmään veteen. Laastia voi ostaa myös lisää, jos se pääsee loppumaan.
Ensireaktioni nähtyäni pikkuiset tiilet oli “Apua!” ja kuvittelin jo mielessäni tiiliä ja laastia joka paikassa. Poika taas oli tosi innoissaan. Mutta sitten kun ryhdyimme tuumasta toimeen, innostuin itsekin rakentelusta pojan kanssa (ehkä näitä pitäisi valmistaa myös aikuisille). Hauskinta tuossa oli varmaan se oikeiden materiaalien tuntu ja rakentaminen “oikeasti”. Näitä tiilirakennuksia on olemassa useita erilaisia settejä ja meillä näistä on tuo poliisi- ja paloasema. Kun rakennelma on valmis, sillä voi tietysti leikkiä. Suositusikä tällaiselle tiilirakennussarjalle on 5-12 vuotta, mutta ainakin meidän 4-vuotias osasi yllättävän hyvin rakentaa taloja laastin kanssa. Eikä sitä sotkuakaan ollut sitten oikein missään. Laastin teossa poika tarvitsi apua, joten ehkä siksi tuo ikäsuositus on näille aika hyvä.
Toiset uudet rakennuspalikat olivat sitten maissipalikoita. Täysin myrkyttömät ja biohajoavat maissipalikat on valmistettu maissista, vedestä ja elintarvikeväreistä. Kun palikoita kostuttaa, ne liimaantuvat yhteen ja niitä pystyy myös muovailemaan, koska ne ovat aika pehmeitä ja elastisia. Maissipalikoista onkin ollut pojalle kovasti hupia, koska näitä hän pystyy itsekin tekemään ilman aikuisten apua. Maissipalikat ovat minusta myös hauska synttärilahjavinkki. Maissipalikat ovat myös aika edullisia. 300 palikan paketti maksaa 11,90€ ja 1000 palikan laatikko 19,90€. Värikkäät palikat voi säilyttää vaikka nätissä lasipurkissa hyllyllä, koska ne ovat myös hauskan näköisiä. Eräs hassu juttu näistä täytyy kuitenkin kertoa. Toinen koiramme menee aina ihan villiksi näistä ja yrittää aina varastaa pojalta maissipalikoita. Ilmeisesti koira luulee, että ne ovat jotain herkkuja. Joten ei suositella käytettäväksi ahneiden koirien ulottuvilla. 😉
(Rakennuspalikat saatu) Rakennuspalikoita myy Fiksumuksu.
Nuo rakennustiilet voisikin olla hyvä joululahjaidea meidän poitsulle! Kovasti kun haluaisi ihan oikeastikin rakentaa. Noihin maissipalikoihin mulla taasen on tullut jo kammo. Joskus Tellulle niitä ostin ja niitä löytyy joka ikinen siivouskerta ties mistä vaikkei palikoita ole ollut rasiassa jäljellä enää pitkään aikaan. No oli ne lapsista kyllä tosi kivoja!
-Nanna
Nanna: Niitä kannattaa kokeilla, ainakin meidän poika tykkäsi. Meillä ei ole tuota ongelmaa maissipalikoiden kanssa, koska jos yksikin unohtuu lattialle (tai mihinkään ulottuville) valkoinen ekoimuri korjaa sen varmaan talteen. ;-D