Eppu sanoi eräänä iltana:
– Äiti, mä haluaisin, että Isla olis poika eikä tyttö.
– Ai, no mutta onhan tytötkin kivoja.
– Jaa, mutta mä haluaisin pikkuveljen.
– Vai niin.
– Sitten kun Isla on iso, niin voidaanko me muuttaa sen nimi?
– Ai miksi? No mikä Islan nimi sitten pitäisi olla? (Odotin jotain kunnon prinsessanimeä)
– Matias!
– Matias?! Kuule Eppu, Isla ei muutu pikkuveljeksi, vaikka nimi muutettaisiin. 😀
Tässä ovat sisarukset kokkaamassa yhdessä. Missä Eppu, siellä myös Isla. Tuolille ei oikein mahdu kahta, mutta kyllä siinä pysyy jos roikkuu oikein tiukasti isoveljen lahkeessa. Onneksi sisko kelpaa kuitenkin mukaan leikkeihin. Ja onhan se selvästi rakas, vaikka ei olekaan pikkuveli. Tällaista täällä. Mukavaa viikonloppua! 🙂
PS. Muistuttelen vielä huomisesta PUR -hyvinvointikaupan Leikkilauantaista, jossa on bOblesit mukana. 🙂
Voi Eppua 😀 Meidän pojista isompi taas haikeana kyselee pikkusiskon perään. Pikkusisko olisi kuulemma niin paljon kivempi. Vaikka pikkuveikka meilläkin on muka väärää sukupuolta, on se silti maailman rakkain. Poika totesikin yksi ilta ensin mulle: Äiti, mä suojelen Veikkaa kaikelta pahalta ja sitten veljelleen: Kyllä mä sua saan komentaa ja opettaa, kun se on vaan sun parhaaksi.
-Nanna
Nanna: OI, ihana suojeleva isoveli! <3 🙂
Sisko on sisko vaikka hirsimökkiin laittaisi tai kakkaan
Vierailija 3: Hei, ei saa siskoa kakkaan laittaa!
Onkohan sisarrukset lettuja paistamassa kuvassa? Isla näyttää olevan lämmönsäätäjä, se onkin tarkkaa ettei liian kuumalla tai haalealla Eppu paista. Meidän Hupukin oli tässä äskettäin paistanut äitinsä kanssa, itse olen nyt laiskistunut ja en ole tehnyt edes munkkeja mutta huomenna saa hyviä rinkelimunkkeja torilta ja valmista simaa kaupasta, vappupallot puhalletaan huomenna Hupulle, ostin metallinhohtoisia, hän tulee hoitoon klo 11. Oikein hyvää ja kaunista vappua teidän perheelle ja syödään niitä munkkeja nyt oikein monta ja simaa juodaan tietty, Hupu juo vaan vettä tai mammaa.
5: Anteeksi myöhästynyt vastaus. 🙂 Aivan oikein!!! Mistä arvasit? Lettutaikina on tuossa valmistumassa. Isla on vähän liian kiinnostunut hellasta, pitää hekä laittaa tuohon joku suoja vielä. Ja kiitos, meidän vappu meni oikein ihanasti! Toivottavasti teillä oli mukava ja aurinkoinen vappu! 🙂