* Postaus yhteistyössä lekmer.fi lelukaupan kanssa.
Sain jokin aika sitten yhteydenoton Lekmeriltä, ja minua pyydettiin kurkistamaan heidän valioimaansa ja nimeämään omia suosikkituotteitani. Säilytystilaa ei tunnu ikinä olevan riittävästi ja nytkin olemme yrittäneet lisätä sitä karsimalla turhia tavaroita ja uusimalla säilytysratkaisuja. Minusta lastenhuoneessa kaiken tavaran ei tarvitsekaan olla piilossa vaan huoneesta saa näkyä, että siellä asuu lapsia. Duplot, Brion junaradan osat ja muut pikkutavarat eivät kuitenkaan voi olla levällään koko ajan, joten niitä meillä säilytetään sisustuslaatikoissa. Kun tavaroille on omat paikkansa ne löytyvätkin helpommin. Legoille on olemassa myös omia sisustuslaatikoita, jotka ovat kuin isoja Legoja. Legolaatikoita voi myös pinota päällekkäin ja niihin mahtuu aika paljon palikoita sisään. Nyt meidän pitäisi hankkia näitä erilaisia säilytyslaatikoita lisää ja ehkä jopa joku isompi säilytyslaatikko Duploille. Hauskoissa sisustuslaatikoissa tavarat ovat helposti käden ulottuvilla, mutta poissa lattioilta ja etenkin äidin jaloista. Se nimittäin sattuu inhottavasti kun astuu pienen Legon päälle vahingossa.
Tarkoituksena olisi myös hankkia pojan huoneeseen pieni naulakko tai ripustuskoukkuja, joihin voi ripustaa vaikka jokusen vaatteen. Ripustuskoukkuihin voi myös ommella itse pieniä pussukoita, joissa voi säilyttää pientä tavaraa. Ja jos haluaa, naulakkoon voi ripustaa vaikka pienet tennarit ihan vaan sisustuselementiksi.
Säilytysratkaisujen lisäksi meidän pitäisi hankkia lastenhuoneeseen myös uusi valaisin. Tämä onkin osoittautunut yllättävän haasteelliseksi. Huoneessa on kokeiltu nyt vaikka minkälaisia lamppuja, mutta missään ei tunnu riittävän valo, tai sitten se kohdistuu niin, että valo ei leviä joka paikkaan. Mietimme jo ihan perinteisen spottivalaisimen hankkimista, mutta haluaisin vielä yrittää etsiä ihan lastenhuoneeseen sopivaa lamppua, joka myös valaisisi tarpeeksi. Jos jollain on hihassa hyvä vinkki siitä, miten olette ratkaisseet lastenhuoneen hyvän valaistuksen tai joku muu hyvä valaisinvinkki, jakakaa täällä se. Epätoivoinen lampun etsintä on edelleen käynnissä. 🙂
Tässä alla vielä omat suosikkini Lekmer.fi verkkokaupan lasten sisustustuotteista:
1. Jabadabodo säilytysrasiat
2. Lego säilytyslaatikko
3. Silly U sisustuskoukku
4. Silly U säkkituoli
5. Färg & Form kattovalaisin
6.Pumpkin pöllölamppu
Anonymous says
Meillä pitäisi myös laittaa lastenhuone uusiksi. Kohta pitää vaihtaa nimittäin pikkusiskolle isojen tyttöjen sänky,joka aiheuttaa pakosti muitakin muutoksia. Hyviä vinkkejä siis! 🙂
Tällä hetkellä katossa roikkuu Muumi-lamppu, oliskohan Muurlan valmistama, sellainen ison hehkulampun näköinen. Mielestäni ihan hyvä valaisin lastenhuoneeseen,valo leviää hyvin joka puolelle.
Sari, pieces of my life -blogista