Tässä pieni sneak peek Polarn O. Pyret syksyyn eli aw15. Ensi syksyyn lähdetään aiempaa kirkkaimmissa väreissä. Mallistosta löytyy fuchsian ja tummansinisen lisäksi kaunista korallia ja petroolia. Printtikuoseissa seikkailee autoja ja metsäneläimiä, ja hauskat kettuprintit löytyvät jopa sukkahousujen polvista. Raitatrikoot löytyvät syksyllä kolmessa värissä; korallin punaisena, petroolin sinisenä ja meleerattuna harmaana. Kukkamekoissa hallitsevat libertytyyliset pikkukukat. Vauvojen vaatteissa oli aika samanlainen värimaailma kuin leikki-ikäisilläkin, mutta yhdistettynä valkoiseen. Pääväreinä oli mm. vaalea turkoosi ja keltainen.
Ulkovaatteet ovat myös ensi talvena yksivärisiä, tosin osa on varustettuna mustilla yksityiskohdilla. Kirkas keltainen välikausitakki oli kyllä tosi ihana, mutta kysyin koska on tulossa kuoseja myös ulkovaatteisiin. Niitä on kuulemma toivottu tosi paljon myös Ruotsissa, joten toivotaan, että niitäkin saadaan vielä joskus. Haikeudella muistelen Epulla pienenä olleita ihania Popin ruutuhaalareita. Hauska karhukuosi löytyi kuitenkin mustavalkoisesta fleecetakista, ja uskonkin, että se tulemaan olemaan ihan hittituote. Myös pipossa ja kaulurituubissa oleva irvaileva sarjakuvatyyppi ihastutti. Tuo asustesetti pitää varmaan hankkia pojalle. 🙂 Mitäs tykkäätte Popin ensi syksystä?
Anonymous says
Tykkäisin myös, jos ulkovaatteissa olisi jotain kuvioita. Olen kuitenkin todella helpottunut, että tulevan syksyn ulkovaatteissa (myös haalareissa) on pirteitä värejä. Pikkasen otti aivoon viime syksynä ostaa se vkhaalari täydellä hinnalla kun värivaihtoehdot tylsät t.sininen ja t.punanen. Kysyin jopa erikseen, että tuleeko muita niin ei, ne oli viime syksyn vaihtoehdot. Sit ostit talvihaalarin niin taas todella tummat värit. Joten ihanaa kun tulee keltaista ja muita pirteitä värejä.
Fleece oli oikein ihanan näköinen, mutta en usko ostavani sitä meidän pojille (aika arka väri tuo valkoinen ulkovaatteessa).
Anonymous says
Valitettavasti PoP menee joka vuosi kauheampaan suuntaan… 🙁 Ennen se oli klassinen ja kaunis – nyt on vain kuoseja ja murrettuja värejä. Tästä on myös moni antanut palautetta. Sääli juttu.
Itse haluan juuri sen tummansinen ja peruspunaisen. Kaikki nuo keltaiset yms vaaleat värit ovat yhdellä ulkoilulla aivan kaamean näköisiä.
Anonymous says
Mä oon täällä odottanut koska pienimmälle mahtuu pojan vanhat ruutukamppeet, mutta vielä joudutaan odottelemaan.
Tuo keltainen on kyllä ihanan pirteä ja pienin tykkääkin väristä paljon. Mitään suurta rakastumista nämä kuvat ei nyt aiheuttaneet, mutta muutamaa juttua voisi kyllä vakavasti harkitakin.
-Nanna
Anonymous says
Mua niin harmitti, kun en tonne pressiin pääse koskaan – kiva kun laitoit kuvia 🙂 Aivan ihania, tykkään! Meillä tykätään hurjasti PO.pin vaatteista, nyt en oo raaskinut uutena hankkia tänä keväänä sisävaatteita (vielä) kun ei ole niin tarvetta ollut eikä mitään “must have” juttuja. Ihan hyvä silläkin, että taidanpa säästää rahat aleen ja syksyyn, aivan ihania noi metsäneläimet 🙂
Po.pin ja Rodinin toppavaatteet kiinnostaa jo ensi talven osalta näin keväällä 😀 Tämä postaus helpottikin päätöstä siitä, jemmaanko yhden puvun – en jemmaa! Jos vaan mitoitus natsaa niin isommalle tulee varmaan keltainen toppahaalari ensi talveen ja pienemmälle sininen tai punainen 🙂 Takit ei niin natsaa, vai oliko niissä joku yksivärisempi malli? Ehkä 116 takki menis isommalla vielä ensi talvenkin hyvällä tuurilla, po.pin toppakin osoittautui kyllä niin huipuks 🙂
-Titti / Tittin elämää
Anonymous says
Nuo kettu sukkikset jotka on kiedottu mallinuken kaulaan ovat kivat! Ensisilmäyksellä katsoin että olisi trikoopaita kyseessä.
Olen aikalailla samaa mieltä kuin vastaaja 2. Pop:in pitäisi pysyä hillittynä ja hallittuna. Juuri niitä “tavallisia” ja “rauhallisia” kuoseja. Kuitenkin markkinoilla on paljon kikertävää ja kukertavaa muilla merkeillä. No, kaikkia ei voi miellyttää. Onneksi tuttuja raitoja ja tummansinistä sekä punaistakin näkyy.
Anonymous says
Vielä ei ole edes kevät kunnolla käynnissä ja suunnitellaan jo syksyn vaatekaappia… Huoh
Heidi - Eppusen kaapilla says
Vierailija 1 : Mäkin kyllä kaipaan pirteitä värejä punaisen ja sinisen rinnalle. Meillä on se edellinen keltainen vk-takki, ja taidanpa vielä ostaa uuden keltaisen. 🙂 Myös vanhoja ruutukuoseja kaipailen kovasti. 🙂
Vierailija 2: Myös perus sininen ja punainen on tulossa noiden lisäksi, joten äläpä huoli! 🙂
Titti: Pööh, onpa tylsää! Toivottavasti pääset vielä tulemaan! 🙂 Mä luulen että meidänkin pitää ottaa jo se 116cm. Nyt menee vielä tuo 110cm takki, mutta tuskinpa enää syksyllä. 🙂
Vierailija 5: Mäkin ihastelin noita kettusukkiksia! 🙂 Onhan siellä onneksi vielä ne siniset ja punaiset perusraidat, ja tietys perustuotteet, jotka kuuluu aina Popin mallistoon. Ja oli ulkoiluunkin tulossa vielä ne perus sininen ja punainen. En nyt muista oliko ne vk vai toppaa vaiko molemmat, tuolla vaan ei ollut niistä samppeleita. 🙂
Vierailija 6: Meinaatko, että valmistajat suunnittelee vai kuluttajat? Mallistot tehdään ainakin vuoden etuajassa ihan tuotannollisista ja toimituksellisista syistä. Tästä on ihan henkilökohtaista kokemusta oman työn takia.
Ja monet kuluttajat sitten taas suunnittelevat etukäteen, koska voivat esim. alesta tarvittaessa ostaa lapsille talvivaatteita ja kenkiä jo ensi talveksi, mikä on sekin mun mielestä ihan järkevää, koska siinä voi säästää pitkän pennin. 🙂
Anonymous says
Kaipaan POP:n perusvärisiä, mutta pirteitä kuoseja. Ne ruutukuosit aikinaan vk vaatteissa ( sini-ruskea ja punasävyissä oli ihanat ) Samoin kaikkien aikojen lempparini oli valkoinen raitatakki , mustilla vetskareilla ja punaisten vk housujen kanssa ( puna,sini vihreä-keltaraitaisena ) vaikka olikin arka väri. Myös perus sininen ja punainen esim. mustilla ja sininen punaisilla tai valkoisilla vetskareilla on ihania. Näitä ei ole juuri näkynyt. Myös kuorihousut isommissa koossa punaisena tai tummansinisenä on toivelistalla.
Anonymous says
Täysin samaa mieltä