Facebookissa on jo jonkin aikaa kiertänyt arkihaaste, jossa pitää kuvata omia arjen askareita. Yksi oma kuvani voisi olla läjä parittomia sukkia ja epätoivoinen äiti itkemässä kasan äärellä. 😉 Onkohan kellään muulla tätä ongelmaa?
Nyt kun meitä on neljä niin tehtävä ei ainakaan ole helpottonut. Olen aika varma, että pesukoneemme toimii syömällä niitä sukkia, mutta vauvan sukat häviävät jo aikaisemmassa vaiheessa. Onneksi koirat ovat aika ahkeria noukkimaan vauvalta putoavia tavaroita (ja ruokaa), mutta vaatteiden ja sukkien kanssa käy välillä niin kuin siinä sidostesukkien mainoksessa, jos muistatte. Ja sitten niitä vauvan sukkia putoaa ja häviää sinne tänne muuten vaan, koska tuo pikkuihminen on nyt aika kova heiluttelemaan noita jalkojaan.
Kaveri vihjaisi pyykinpesun yhteydessä jostain sukkanipsuista, mutta vauvan putoileviin sukkiin saatiin apua, kun Sock Ons lähetti meille tuotteitaan testattavaksi. En ollut ikinä kuullutkaan moisista ja ihmettelin, että mitä nämä sukattimet oikein ovat.
Sock Onsit ovat “sukattimet” tai enemminkin sukanpitimet, jotka pitävät vauvan ja taaperon sukat jalassa. Ja oikeasti, ne toimivat! Mieskin kommentoi näitä, että onpa kätevät! Nämä pikkuiset sukattimet siis vetäistään sukkien päälle ja siinä ne sukat sitten pysyvät jalassa, eivätkä lennä mihinkään.
Sock Onsit ovat voittaneet monia erilaisia palkintoja (mm. Winner of Innovation Award at Kind Und Jugend International Baby Show) ja Englannissa ne ovat “Must buy for baby” ja “Baby essentials” -listoilla. En ihmettele! Sock Ons –tuotteet on kehittänyt Kezi Levin, viiden pojan äiti ja graafinen suunnittelija, joka kyllästyi poispotkittujen sukkien metsästämiseen ja kehitti pantentoidun sukat vauvan jalkaan “lukitsevan” tuotteen. Tästä innovaatiostaan Kezi sai myös Winner of British Female Inventor Award -palkinnon.
Sock Ons on tehnyt näiden sukanpitimien lisäksi myös konttaussuojia liukuesteillä, kuolalappuja sekä ihania mokkasiineja, jotka ovat ns. sukkatossuja. Noita vauvan mokkasiineja olemme nyt kevään tullen pitäneet ihan ulkona vaunuissa, koska tyttö ei osaa vielä kävellä, mutta jalkaan on kuitenkin hyvä laittaa jotain muuta kuin pelkät sukat. Nuo mokkasiinit on tosi helppo vetäistä jalkaan, näyttävät söpöiltä ja pysyvät tietysti todella hyvin jalassa.
Sukattimet ovat minusta kuitenkin tässä sarjassa kaikkein mielenkiintoisimmat ja ainakin minulle ihan uusi tuttavuus. Niitä on saatavilla monia eri värejä ja lisäksi myös lahjapakkauksia. Tämä on myös ihan hauska vauvalahja ja niitä saa myös valmiissa lahjapakkauksessa, joka on samalla onnittelukortti. Meillä olisi ollut kyllä hyötyä näille jo esikoisen aikana, koska uutena äitinä minulle ainakin tuli yllätyksenä se, että sukat ei oikein pysy vauvan jalassa. Sock Ons -tuotteita myyvät mm. Ozbaby, Lastentarvike Mama sekä VauvaPOP. Yhden parin hinta on 6,90.
Ovatko nämä Sock Onsit teille tuttu juttu? Mitähän sitä keksisi sitten noille pyykissä katoaville sukille..? 😉 Alla vielä hauska video, jonka löysin noista sukattimista.
* Kuvissa olevat Sock Onsit saatu blogin kautta
Meillä on kaksi korillista parittomia sukkia ja hoitopöytä täynnä vauvan parittomia. Lapset kulkevat usein siis eripareissa. Pitäisi varmasti ostaa tukkupakkaus vaan tylsästi samanlaisia sukkia, mutta toisaalta lapsista tuntuu olevan vaan hauskaa.
Nuorimmainen tosiaan on mestari kadottamaan sukkiaan sillä vihaa niitä yli kaiken. Jo sukan jalkaan laitto on vaikeaa jalan viuhuessa tuhatta ja sataa karkuun ja heti silmän välttäessä sukat ovat tiessään. Ehkä vauvalle sitten tukkupakkaus sukattimia jos oikeasti ovat hyviä?
-Nanna
test
Minä pesen sukat monesti vetoketjulla suljettavassa pesupussissa. Sukat voi lajitella siihen jo valmiiksi, etteivät ne seilaa vapaasti pyykkikorin pohjalla. Pyykkipussista sukat ripustetaan pareittain lajiteltuina pyykinkuivaustelineeseen, josta roikkuu nipsut. Ei mene parit hukkaan. 🙂
Meillä käytetään muovisia Supi-sukkapidikkeitä, on käytetty jo monta vuotta. Näin ainakin aikuisten sukat eivät mene sekaisin. Sukat pois, kiinni sukkapidikkeellä ja vasta sitten pyykkikoriin. Muistaakseni 15 kpl maksaa noin 6 euroa. Sukat voi myös ripustaa pidikkeessään kuivumaan, mikä nopeuttaa koneen tyhjentämistä.
Meillä käytetään marketista ostettuja sukkanipsuja http://www.help-tuote.fi/supi/ . Ne on hyvä kiinnittää sukkiin jo ennen pesukoneeseen heittämistä, jotta sukat on helppo laittaa sen jälkeen kuivumaan pyykkitelineeseen. Tarvittaessa voi valita oman värin jokaiselle perheenjäsenelle. Ei ole vuosikausiin tarvinnut lajitella sukkia! 🙂
Minulla on jokaisen perheenjäsenen sukkakorissa pieni pussi, johon pesun jälkeen löytyneet parittomat sukat laitetaan. Muutaman viikon välein käyn pussukkaa läpi ja kas kummaa, lähes kaikille on ilmestynyt sinne pari! 🙂 Selkiyttää kummasti sukkalaatikkoa, kun parittomat eivät pyöri siellä seassa.