Ihan ensiksi haluan kiittää ihanista 2-vuotis onnitteluista, ja kiitos myös sukulaisille ja ystäville muistamisesta.
Aika kuluu kauhean nopeasti. Juurihan poika syntyi ja on nyt jo 2-vuotias. Tuntuuko kenestäkään muusta samalta?
Toiseksi, pahoittelen tylsiä roikotuskuvia vaatteista, mutta minusta ei ole reilua pukea pojalle kuumia syksyvaatteita edes kuvia varten, jos ulkona on 24 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. 🙂
Mutta sitten itse aiheeseen, eli syksyvaatteisiin. Tässä on muutamia juttuja, joita olen hankkinut syksyä ajatellen, sieltä sun täältä.
Viimeisin löytö näistä on vihreät slim-fit malliset sammarit Åhlesilta. Hypistelin niitä pitkään, ja koska malli näytti sopivan slimmiltä, piti ne ostaa. Plussana mainittakoon myös mukavan edullinen hinta.
Mini Rodinin pupupaidat tilasin OII -nettikaupasta, josta tilasin myös muita uusia Mini Rodinin syksyjuttuja. Takki on ostettu jo hieman aiemmin COSsilta ja huivi Oulun Polarn O. Pyretiltä, jossa oli ihan pakko poiketa läpikulkumatkalla. Sieltä ostin myös kivat syksyfarkut, mutta niistä vähän myöhemmin lisää.
Ralph Laurenin tennarit ostin jo aiemmin Nykin matkaltani ja Zaran tennarit ovat taas alelöytö kesän alennusmyynneistä. Tämmöisiä juttuja siis tällä kertaa, myöhemmin sitten lisää meidän syksyjuttuja.
PS. Millaisia kenkiä te suosittelette syksyksi päiväkotiin? Näissä kuvissa olevat kengät soveltuvat ehkä paremmin kaupunkikäyttöön, joten hyviä kenkävinkkejä otetaan vastaan. Kumisaappaat on jo syksyksi hankittu, mutta mitä muuta tarvitaan? 🙂
Minä suosittelisin kumpparien lisäksi hyviä goretex kenkiä, esim. Superfitin tai viikingit tarralenkkarit vähän korkeammilla varsilla
Meillä on jo 4 vuotias ja edelleen tuntuu siltä että aika menee tosi äkkiä! Vastahan tuo oli kurttuinen pieni vauva! Mutta ei ole kyllä sinänsä vauva-aikaa ikävä, välillä pahimman kiukuttelun keskellä vain. 😉
Kivoja juttuja teillä syksyksi, varsinkin tuo takki! =) Mä en oikein tykännyt noista pupuista (enkä kissoista tai tiikereistäkään) joten vielä ei ole kuin yksi juttu MR:n syksystä (tänään blogissa ;D).
Ja kengistä saat varmaan parempiakin vinkkejä mutta meillä on ollut pk:ssa jotkut gore-lenkkarit tarroilla. Kätevät kun poika saa ne ite jalkaan. PikkuJaloista joskus tilasin. Tälle syksylle ei ole kenkiä vielä ollenkaan. Kun ei millään viitsisi syys-juttuja ajatellakaan…
To COSsin takki on magee!Hih, mä ostin tuon saman huvin popilta Eeville kesällä ja arvaas kenen käytössä se on eniten ollut?No MUN!Pakko ostaa varmaan itselle ihan oma 😉
Aivan ihania vaatteita syksyksi!!
Itse en ole vielä ehtinyt näpytellä MR-tilausta Oii:lle, mutta olin ajatellut tilata jotain tiikerijuttuja. Sait nuo puput näyttämään niin houkuttelevilta, että täytyyköhän vaihtaa kuosia!? 😉
Kiitos vinkistä, minä noita Vikingin tarralenkkareita tiirailinkin muistaakseni Elloksen kuvastossa. Sieltä kai saisi jollain koodilla -20 mutta en tiedä käykö se noihin kenkiin. (?) ne näyttivät kyllä tosi näppäriltä. 🙂
Joskus tulee haikea olo kun katsoo vauvakuvia, mutta tämä juuri nyt on kyllä niin ihana ikä, kun pieni oppii koko ajan jotain uutta. 🙂 Mutta ei voi kuin ihmetellä ajan juoksua..:)
Takki on myös oma lemppari, tykkään siitä tosi paljon. Ja muhun taas juuri nuo puput sekä tiikerit iski, siksi piti tilata pupua vielä molemmissa väreissä.:D
Mun mielestä gorelenkkarit kuulostaa oikein hyviltä, tuossa yllä Jennies myös niistä vinkkasi.:)
Kiitos, ja se on kyllä tosi monikäyttöinen.:)
Hmm..tuota..täytyy tunnustaa että ehkä tuota on tullut vähän itsekin soviteltua..;-D
ihana tuo COSin takki! ja monkee genesin farkut <3
Ihania ostoksia syksyksi! Noita pupu paitoja olen haaveillut meidänkin lapsille. Kengistä meillä on ainakin ollut syksyllä eniten käytössä goret, mutta en sitten tiedä millaiset päiväkodissa on hyvät.
Tosi kivan näköisiä vaatteita. 🙂
Luulisin, että päiväkotikäyttöön kätevimpiä ovat kaikki sellaiset vaatteet, mitkä lapsi itse saa päälleen laitettua eli kengistä tarralliset mallit tai pikalukkosysteemillä varustetut nauhalliset kengät. Vedenpitävät kengät on varmaan parhaimmat, kun keli saattaa päivän aikana vaihdella aika paljon. Toki sadesäällä kumpparit sitten laittavat. Meillä on usein varalta muksulla toisetkin kengät mukana päiväkodissa alku- ja loppukesästä kun aamulla saattaa olla viileää ja päivällä hellelukemat.
eeei en kestä:D hypistelin juuri housuja mutta koot olivat loppu, siis nuo sammarit!!!! NeEeeJjjjj 😀
Kiitos, ne ovat myös omat suosikit!:)
Kiitos, noi pupuset kolahti heti mullekin. 🙂 Mulla ei ole hajuakaan mitä sinne tarvitaan, mutta varmaan siis jotkut goret. 🙂
Kiitos, kiitos!:)))
No juuri tuota mietin, että miten on kun sää vaihtelee juuri noin kun kuvailit. 🙂 Olisikohan nuo Tretornin tennarit hyvät? Niissä olisi tarrat ja pitävät vettä.
Juu, sorry, ne on loppu kun mä ostin ne kaikki!;-D
No vitsi vitsi, ei nyt sentään, mutta mä voin tarjota näitä sitten teille kun jäävät pieniksi. 🙂
Ihanat setit olet koonnut taas kerran. Mä tykkäsin kanssa tosta vaaleanvihreästä pupupaidasta.
Vai alkaa teillä päiväkotiarki. Meillä tytöillä oli syksyllä (varrelliset) gorenilkkurit päiväkotikäytössä kumppareiden lisäksi. Stockkalla on tässä kuussa joku vikingin gorekenkämalli kantisalessa.
Voi kiitos!:))) Pupunen on ihan mun suosikkikuosi noista uusista.
Juu, näin se alkaa, tosin ei vielä elokuussa mutta ihan pian..pitää taas palata sorvin ääreen..;)
Mulla on lomaillessa mennyt kaikki tollaiset hyvät tarjoukset ohi, pitääpäs kaivaa se kuvasto esiin heti ja kurkata, kiitos kun vinkkasit. 🙂
Onpas Eppusella tyylikäs syksy! Onnea suloiselle 2-vuotiaalle! 🙂
Voi kiitos!=)
Mun täytyy tunnustaa että itlasin vähän jotain tiikeriäkin.. 😉
Mutta voin kyllä suositella myös pupua, tuo on aivan ihana kuosi!:)
Hiplasin samaa COSin takkia juuri tovi sitten myymälässä. Harmitti vietävästi, kun sovittaessani sitä poikani päälle eivät hupun nepparit menneet millään ilveellä kiinni. Joko meidän poika on jotenkin oudon muotoinen 🙂 tai sitten takin leikkaus/kaavoitus on ihan pielessä. Meneekö teillä?
Hei, takkia ollaan jo ehditty käyttämään, mutta huppua ei olla vielä pidetty, mutta voin testata huomenna miten käy. 🙂 Ainakin tuo kuvailemasi juttu vähän kielii jostain mitoitusvirheestä, mutta hyvä kun sanoit, menenpäs tutkailemaan takkia ja palaan vielä asiaan.:)
Kävin nopsaan katsastamassa ja voisin jo ihan silmämääräisesti veikata, että ne napit ei nahdu menemään kiinni kun huppu on päässä, sen verran pieneltä se silloin näyttää. Mutta kokeilen sitä huomenna vielä päälle.
Tuo voisi olla jo varmaan reklamaation aihekin jos hupussa on mittavihre ts. ei mene kiinni, mutta mä luulen että jos noin on, me ei raaskita tuosta kuitenkaan luopua kun tuossa takissa ei tuota huppua juurikaan käytetä. 🙂
Hyvä kun vinkkasit, en ollut edes huomannut kun ei olla tuota huppua käytetty.:)