Vertaillaanko vähän talvihaalareita? Aika monet äidit innostuvat Suomessa lasten talvihaalareista jo ennen kuin kesän viimeiset helteet ovat ohi.
Eri brändit julkistavat uudet talvimallistonsa, ja suosituimmat haalarit pitää ostaa jo heti niiden ilmestyttyä, muuten voi jäädä ilman, kun joku suosittu malli tai väri loppuu kesken. Toiset taas eivät niinkään välitä kauden “IN” haalarista, vaan haluavat ostaa mahdollisimman hyvän, mutta edullisen haalarin talveksi. Joku toinen taas haluaa panostaa laatuun, ja on valmis maksamaan haalaristaan suolaisenkin hinnan. Joku haluaa haalarin kestävän sisarukselta toiselle, toinen taas haluaa ostaa uuden haalarin joka kausi. Joku ehkä alajttelee vaatteen kierrätystä ja jälleenmyyntiarvoa. Joku taas etsii jotain menneen kauden kuosia tai mallia, ja joku haluaa ostaa haalarin käytettynä. Jonkun lapsi tarvitsee useamman haalarin. Joku hankkii haalarit edelliskauden alesta. Ja sitten joidenkin lapset eivät suostu käyttämään haalaria ollenkaan. Mihin ryhmään sinä kuulut? Aiotteko hankkia haalarin, vai ehkä kaksi? Oletko kenties jo kurkkinut uusia mallistoja ja suunnitellut, minkälaisen talviasun ostaisit täksi vuodeksi? Vai löytyykö kaapista jo talviasu jos toinenkin? 😉
Keräsin tähän nyt monelta suositulta merkiltä erilaisia haalareita. Joillain merkeillä vaihtoehtoja oli niin paljon, että jouduin valitsemaan vain joitain malleja tai värejä tähän. Toisilla merkeillä oli vain muutama eri vaihtoehto, tai vain yksi malli monessa eri värissä. Joitain merkkejä saattoi nyt jäädä tästä pois, mutta eiköhän suurin osa suosikeista ole mukana.
Hinnat vaihtelivat noin 29,95? – 170? välimaastossa. Kaikkein halvin oli H&M:n vauvahaalari, seuraavaksi tuli Lindex 69,95? ja sitten Kappahl 79,95?. Kalleimpia taisivat olla mm. Molo kids, Polarn O. Pyret, Ticket Outdoor, Mini Rodini sekä Mini A Ture. Ver De Terren uusimmista haalareista en löytänyt vielä kuvia, mutta luulen, että nekin sijoittuvat sinne kalliimpaan päähän. Niin, ja jos haluaa oikein luxusta, viime talvena ainakin Stockmann taisi myydä Canada Goosen haalareita lapsille.
Jos taas haluaa jonkun vähän erilaisemman haalarin, voi valita jostain nettikaupasta vaikka Timberlandin tai Gantin talvihaalarin pikkuiselleen. Halvempia merkkejä taas löytyy monien markettien, tavaratalojen sekä lastenvaateliikkeiden omilta merkeiltä. Ihan kaikkia merkkejä en nyt saanut tähän mahdutettua.
Haalarit näyttäisivät ainakin näiden alla olevien kuvien mukaan olevan tällä kaudella hyvin yksivärisiä, ja värit hyvin puhtaita ja kirkkaita pääasiassa. Toki mukaan mahtuu myös murrettuja sävyjä, sekä supermuodikkaita neonvärejä. Kuoseja on tarjolla aika vähän, mutta eniten kuosillisia vaihtoehtoja taisi löytyä Reimalta sekä Ticketiltä. Yksi erikoisimmista haalareista taitaa olla Mini Rodinin pandahaalari, joka päällään lapsi voi näyttää ihan pieneltä pandakarhulta. Näitä erilaisia vaihtoehtoja kannattaa käydä tutkailemassa merkkien omissa nettikaupoissa.
Itse kaipailen vielä lisää kuosillisia haalareita, ja muistelen kaiholla ihania Popin ruutuhaalareita, joita ei ole nyt näkynyt muutamaaan kauteen. Onneksi Ticketiltä saa sentään vielä tähtikuosia, ja se taitaakin myös olla yksi kestosuosikki Molo kidsin sateenkaaren värisen raitahaalarin kanssa.
Tässä alla siis eri valmistajien talvihaalareita. Löytyykö näistä se oma suosikki vai vieläkö mietityttää? Onko teillä joku oma luottomerkki? Millä perusteella te valitsette talvihaalarin vai onko haalarin käyttö jo teidän lapsillanne loppunut? Mikä on oma suosikkinne, entä inhokki? Millä perusteella valitsette talvihaalarin?
Marianne says
Juuri eilen tilasin Molo kidsin rainbow -haalarin. Miehen lemppari ja oma pienoinen pakkomielle;D olen varma, että tuo jäisi joka talvelle kummittelemaan kunnes sen olen saanut.. Toinen ehdoton lemppari on Ticketin babybaggie värinä cinder, luulen vaan että on malliltaan huono pitkäjalkaiselle hoikkikselle. Ehkä tuota pitää kuitenkin käydä sovittamassa..
Osaatkos vinkata mitä muuta me tarvitaan talveen (toinen setti, villahaalari, monet kengät, hanskat, kauppatakki yms), mikä olisi sellainen sopiva perusmäärä ei päiväkodissa olevalle taaperolle (ulkoilua kahdesti päivässä). Olisi ihana saada aiheesta postaus!!!
Lara says
Itse haaveilen molon farkusta tai jostain ticketistä, mutta niissä hinta on sellainen että haaveeksi jää :/ meille ostettiin toppatakki viimevuoden alesta (ekaa kertaa osasin hyödyntää) ja haalari stadiumilta missä olikin hyviä ja hienoja haalareita 🙂
Galaxy says
Ihanuuksia taas löytyy tuolta! Olen ostanut molemmille lapsille tän talven vaatteet viime talven alennuksista. Paitsi että tuo Mini Rodinin Panda oli pakko saada. 🙂
Mulle kelpais lisäksi Ticketin, Racoonin ja Mini a turen koko rivit, joten onpahan ensi talven alemyynnin vaateostokset myös aika helppoja. Eiköhän noista joku löydy alesta.
Niin ja nimenomaan mielestäni tän talven haalarimalleista on löytynyt erityisen mageita yksilöitä pojille.
Miima says
Meillä on haalarit hankittu yleensä alesta, joten ensi talven haalarit siis on kaapissa pienille. Toisella on 2 haalaria, toisella yksi, joka on kirkas oranssi, joten voi olla, että joku tummempi haalari tulee hankittua jos vaikka ei lunta tulekaan… Tai sitten saa mennä mustilla toppahousuilla alkutalven.
Tämän kauden Molon haalareissa miellyttää monikin – pitää vielä livenä nähdä, mutta enköhän ale-aikaan löydä jonkun mieluisen niistä 🙂 Molon haalari istuu parhaiten meidän hoikille ja pitkäjalkaisille, joten muita merkkejä en juuri harkitse!
Hippuli says
Olipa kiva postaus, kiitos siitä! Itse tunnustan 1 v 2 kk pojan äitinä potevani jonkinlaista haalarihulluutta, joka iski jo vuosi sitten.. Nuo talvihaalarit vaan ovat NIIN söpöjä ja valikoimaan tosiaan nykyään riittää. Hulluuksissani olen jo heinäkuun helteillä kyttäillyt netistä näitä uusia haalareita ja iltakaudet miettinyt valintaa, asusteita yms. “tärkeää”.. Haalarivalinnassa itselle tärkeää on omaa silmää miellyttävä ulkonäkö ja sitten myös helppo puettavuus sekä riittävät tekniset ominaisuudet. Tulevaksi talveksi kaapista löytyy jo kaksi haalaria. Toinen on kevään alesta ostettu Lennen viime talvinen kuosi ruskea/vedenvihreä. Se on ihan kiva, mutta ei erityisen sykähdyttävä. Lisäksi on aika paksu ja tönkkö. Harkitsenkin, että se lähtisi huutikseen kiertoon. Kaverini suositteli Molo Kidsin haalaria ja paljon hyvää niistä olen lukenut blogeistakin. Siksipä sellainen kotiutui meille eilen fb:n Molo Kids kirppikseltä ostettuna. Malli pyxis, väri saddle eli tummanruskea viime vuodelta. Haalari aivan kuin uusi, priimakuntoinen. Alunperin olin ajatellut, että ulkovaatteita en koskaan osta käytettynä, mutta tuon nyt ostin vähän hetken mielijohteesta, eikä kaduta laisinkaan. Nythän voin ehkä sallia itselleni vielä toisen haalarin oston… No, eilen menin ja ostin netistä hyvällä alekoodilla Racoonin tähtitoppatakin ns. kauppatakiksi. Kysymys kuuluu, pitäisikö siihen ostaa kuitenkin myös toppahousut kaveriksi.
Itseäni miellyttäisi tuo Ticketin multicolor, cinder tai sitten hawaiji, joka oli luonnossa todella kaunis. Myös tähdet on ihkuja, mutta ehkä vähän kyllästyttää jo ne. Minymon turkoosiraidallinen haalari oli kanssa kaupassa nähtynä oikein nätti. POPin värit eivät tänä vuonna kolahda yhtään ja värivalikoima onkin tosi suppea, kumma kyllä. Harmi, ettei heillä ole niitä ruudullisia haalareita, joita olen blogien kuvissa nähnyt.
Haalarien suhteen aina huvittaa, kun nämä merkit yms. herättävät niin valtavia intohimoja äideissä. Omia valintoja puolustellaan ja muiden haukutaan aika helposti. En ymmärrä. Luulen, että kaikki nuo sinunkin kollaasissa olevat ovat aivan laadukkaita haalareita. On sitten makuasaia, mistä ominaisuuksista kukin tykkää tai pitää tärkeänä. Ja laspsetkin ovat erilaisia, kaikille ei vaan sovi samat mallit. Itse ajattelen, että testailen ennakkoluulottomasti vähän eri merkkejä, jotta löydän meille hyvin toimivat mallit.
Kuten Marianne ylhäällä kommentissaan, toivoisin myös postausta jossa sinun näkemyksesi siitä, mikä on sopiva talvivaatemäärä pikkutaaperolle. Sorry, tuli aika pitkä sepustus..
jarna says
Juu kuulun oikeastaan moneenkin osastoon eli mieluusti ostan edullisen käytetyn tai edelliskautisen, mutta haluan myös uutta. Meidän lapsilla pitää olla kahdet vehkeet vähintään. Poika on jälleen tänä vuonna ilmoittanut, ettei halua ollenkaan haalaria!
Meidän uusien mallistojen haalari tulee Ticketiltä. Eilen meinasin tilata Racoonin, mutta sitten muistin viime talven laatuhankaluudet ja reklaamaatioiden ongelmat. Jätin tilauksen kesken. Tuo pinkki olisi vaan ollut niin ihana ja raikas.
Maria says
Meille tulee Rodinin haalarit tänä talvena, aiemmin ollut Molot. Haluan hyvännäköiset, mutta laadukkaat haalarit. Onpa hieno myös tuo Reimatecin musta! Ticketin baby baggie oli Patrikilla pienenä ja se oli aivan älyttömän laadukas! Lindexin punainenkin näyttää hyvältä. Ja kyllä tuollasta Kappahlin haalariakin mielellään lapsille pukisi. Oikeastaan kaikki menisi paitsi nuo Racoonin ja Miniaturen hempeät sekä Henkkamaukan vauvahaalarit.
Maria says
Jaahas. Mun pitkä kommentti hävisi. Mutta siis, arvostan haalareissa laatua sekä kivaa ulkonäköä. Tänä vuonna tulee molemmille Rodinin haalarit, aiemmin oli Molot. Mutta noista kelpaisi oikeastaan mikä vaan paitsi nuo hempeän sävyiset. Tosi kiva tuo Lindexin punainen ja Kappahlin musta.
Lastenpuotikupla says
Meillä ei ole yhdellekään lapselle neljästä vielä talven pukuja. Noista sinun kollaasesiat tykkään eniten Rodinista ja Mini A Turesta, myös Ticketin tähti on ihana ja tiksulta tulee myös tösi hyvän näköinen pallokuosi vielä. Meille tulee ainankin kahdelle Mini Rodinin puvut, tilasin oman kaupan kuorman mukana mutta kahden puvuista en vielä tiedä. Mini A Ture on aika vahvoilla ainankin yhdelle, tiksun pukua meillä ei ole koskaan talveen ollut mutta ehkäpä voisi testata. Molon farkku on hieno mutta viime ja edellisenä vuonna kaikilla oli molon puvut joten nyt skipataan ne kokonaan. Meillä ostetaan aina “merkkipuku” niinkuin kaikki muutkin vaatteet, ketjuista ja marketeista ei osteta koskaan mitään. Vk vaatteita olen Mini a turelta ostanut joskus käytettynä huutiksesta mutta pääasiassa uutena aina, sisruksillakin kierrätetään osa ja osa myydään heti kauden päätyttyä eteempän- en harrasta säilömistä:) Minun kipuraja menee 150-170? välillä
KaksiKuningasta says
Hei, ensimmäisiä kertoja kommentoin, mutta kauan olen lukenut blogiasi. Tämä oli hieno postaus, kun itselläkin vähän mietityttää lasten talvivaatetus! Liian monta kivaa, mutta ehkäpä Molo on lemppari raikkain värejen takia. 😉
-Tiina
Sari - MrsAgatha says
Meille tulee toivottavasti tuo Mini Rodinin tähti-haalari (tilasin sen silloin kun niitä myytiin ennakkoon mutta eipä sitä ikinä tiedä mitä käy, kun eivät ole edes virallisesti myynnissä vielä…). Mä toivon että se sama haalari menis pari talvea niin ei ensi syksynä tarvi haalarirumbaa miettiä. Ja tuo oli semmonen pakko saada juttu!
Meillä ei varmaan ole enää kuin 2-3 talvihaalarin käyttö-vuotta jäljellä. Varmaan vielä eskari-vuotena voisi olla haalari mutta kun lähtee kouluun niin sitten ei enää osteta. Syys/keväthaalarin ajattelin jättää ostamatta tästä eteenpäin! Syksyksi on keväältä vielä mahtuva haalari mutta uutta en enää osta kun takki + housut on paljon helpompi tuommoisella joka ei vielä oikein osaa suunnitella vessakäyntejään. 😉 Talvella haalari on kätevämpi kun laskee mäkeä yms. Takin alle menee tuon ikäisellä vielä niin helposti lunta.
Tulipa pitkä kommentti! 😀
emmi says
Mä ostin noista jo kevään alesta tuon ruskean Ticketin pojalle ja tytölle ruskean mini a turen. 🙂 Olisin halunnut myös tuon sinisen molon pojalle, mutta livenä en tykännytkään siitä neon vihreästä ollenkaan ja en tiedä millä sitä asustais kun neonvihreää pipoa en ainakaan halua!
Milla says
Vielä ei oo poitsulle talvivaatteita hankittu, piakkoin varmaan pitäisi alkaa tilailemaan. 🙂 Ensiksi odotellaan kuitenkin kunnollista alekoodia johonkin nettikauppaan. Todennäköisesti päädytään Molon haalariin, farkunsiniseen tai tohon keltaiseen. ? Keltainen houkuttaa enemmän, mutta mahdollisena vähälumisena talvena ei paras vaihtoehto.. Siksi vielä pohditaan ja mietitään! Jos loskille sitten pitäisi erikseen hankkia joku toinen setti!
Aikas magee myös tuo Kappahlin värikäs haalari. :p
Nanne says
Ompa kiva kokoelma 🙂 Meille tulossa tuo pinkki Mini Rodini tytölle, rakkautta ensisilmäyksellä 🙂 Eskarilainen ei enään haalariin suostu pukeutumaan. Odotan innolla minkälainen puku Eppusella nähdään talvella 🙂
Popin ruutukuosista minäkin tykkäsin. Kevääksi on kai Tiksulta tulossa jotain samantyylistä ruutukuosia poikien väreissä.
Muuten yksi merkki, jonka ehkä lisäisin tuohon listaan on Didriksons. Ihania ja laadukkaita haalareita (..ja takkeja ja housuja) kohtuuhintaisena. Myy mm. Babyshop 🙂
Anonymous says
Mä niin Moloa haluisin, mutta se malli ei sovi meidän pojalle, joten ticketit olis ihanat.. nyt me vaan ollaan ostettu Minymon toi raidallinne.. mutta haluisin yksivärisen ja karvahupullisen 😉 Muhunkaan ei iske HM eikä, Matin tai Racoonin talvihaalarit.. Racoonit tuntuu olevan joka vuosi samanlaisia!?!
Heini says
Meille tulee varmaan kappahlin, lindexin tai hennesin haalari ihan taloudellisista syistä, ellei sitten joku sukulainen vähän sponssaa 🙂 Kappahlilta meillä on ollut yksi vk-haalari ja se oli ainakin hyvä.
Ticketin haalarit ei mua edes miellytä, poppia tai reimaakin voisi harkita jos hinta ei olisi niin korkea.
Viime talvena pojalla oli Didriksonsin storm system -haalari ja se oli ihan huippu. Sekin on nyt vaihtoehtona vaikka satasen se maksaakin. Sääli ettei viime vuotinen enää mahdu.
Anonymous says
Popin haalarit olivat jo kaupoissa ja vinkkinä pitää sanoa, että kannattaa sovittaa! Meille tuli ainakin yhden koon isompi kuin olin etukäteen ajatellut.
Sini says
Mun suosikki on tuo tiksun beige ja molon blacknavy. Noita ajattelin katsella alesta jemmaan ensi vuodeksi Aatulle, mä olen aleostelija ja ostan melkein kaikki ulkovaatteet jo edelliskauden alesta. Tälle vuodelle molemmille on molon harmaat ja vdt:n beiget haalarit. Eevin haalari saattaa mennä hyvällä säkää ensi talvenakin ja luulen, että hänelle en enää jemmaan ostakaan haalaria. Uskoisin yhden haalarin ja sitten kaksiosaisen piisaavan 😉
Marika says
On tosiaan kiva syksy talvivaatevalikoiman suhteen, ihan varmasti kaikille jotakin. Meillä on kaikki alesta valmiina, tai muuten vaan viime vuoden mallistoista hankittuna, mutta näitä katsellaan taas sitten aleaikaa ensi vuoteen :).
Nanna says
Meillä Tellulle on alesta jo talvivarustus valmiina (paitsi nyt tajusin, että ehkä takki + housut olis ehkä eskariin kuitenkin ostoslistalla). Pojalle haaveilin eka tuota Molon farkkua, mutta eipä taida kassa riittää. Ticketin tähti ois ihana, mutta tähän asti merkin haalarit näyttäneet aivan liian ylileveiltä pojan päällä. Kaksi asua pojalle ostoslistalla eikä siis todellisuudessa hajuakaan mitkä. Hinnalla ei mulle ole niin väliä (paitsi omaisuutta en kyllä pysty maksamaan)kunhan tiedän saavani kunnon kestävän haalarin joka menee meidän ulkoillessa säällä kuin säällä. Käytettyjäkin meille on hyväkuntoisina tullut ja aiempina vuosina juurikin paljon alesta.
Anonymous says
Meidän parivuotiaalle on varastossa ticketin outletista jo viime talvelle tilattu othello (oli vielä viime talven liian iso) ja viime vuonna käytössä ollut KappAhl-haalari. KappAhl on kyllä erittäin hyvälaatuinen ja hoikalle lapselle sopiva. Toisaalta tälle vuodelle haalarien mitoitus oli muuttunut ihan huomattavasti (keskivartalon osa pidentynyt, hihat ja lahkeet lyhentyneet).
Listaamistasi haalareista eniten miellyttää maanläheiset, unisexit värit kuten Rodinin ruskea ja tiksun beige babybaggie. Ja onhan noi kaikkien suosikit Molon keltainen ja farkku myös upeat!
Itse voin maksaa haalarista ihan reilun normihinnan, kunhan tuote on rahoja vastaava, laadukas ja käyttöä kestävä. Tärkeintä on että lapsi saa liikkua ulkona kuivana ja lämpinä ilman turhaa murehtimista.
Ripu says
Kiitos haalarikollaasista! Meillä on kaksi Tiksun Baggie Nordicia ollut, nyt olisin itse (huom! itse :)) halunnut Rodinin pinkin, mutta koot menevät 104/110 tai 116/122 ja meillä on nyt 105cm tyttö, jolle tuo pienempi saattaisi olla JUST sopiva eli ehkä kevättalvella jo pieni??, kun taas tuo isompi koko liian iso. Niin ja se tärkein seikka, että neljävuotias ei halunnut sitä, koska se karva ei irtoa siitä hupusta (tarkistettu Ruotsista Mini Rodinin konttorilta asti). Ajatuksena onkin ehkä mahdollisesti testata Molon haalaria. Ehkä. Hankittu sitä ei vielä ole. Kymppikuiselle on myös haalarin osto edessä ja sitä en ole edes harkinnut vielä. Huoh! Mitähän on tapahtunut sille, että mennään vaan kauppaan ja otetaan sieltä se, mikä rekissä roikkuu? Nyt tuntuu, että jo heinäkuussa aloitin tämän pohdinnan, ei terve! 😉
Eppusen kaapilla says
Se rainbow onkin ihana! Sitä olen myös miettinyt viime vuonna ja nyt taas. Meillä on yksi haalari, mutta toinen pitää vielä hankkia ja en vielä tiedä mikä se tulee olemaan.:) Toivottavasti tuo rainbow vielä jatkuu, että minkäkin saisin joskus meille sellaisen, vaikka sitten välikausihaalarin. 🙂
Meillä itseasiassa oli viime vuonnaonnettoman sattuman takia vain yksi haalari, mutta kotona silläkin pärjättiin. Nyt kun E. menee päiväkotiin, haluan toisen. Meillä oli viime vuonna Reiman villahaalari ja se oli niin ihanan ohut ja pehmeä, että aion hankkia samanlaisen täksi talveksi heti kun niitä Reimalta tulee. Sitten meillä oli pari kauppatakkia (yksikin olisi riittänyt). Kenkinä parhaat olivat Timberlandin talvisaappaat, niitä käytettiin paljon pihalla ja niiden lisäksi talvikumisaappaat sekä ns. kevyemmät kauppakengät. Mutta voin tehdä jonkun postauksen tästä vielä. 🙂
Eppusen kaapilla says
Niiden hinta on kyllä suolainen, sitä ei varmasti kiistä kukaan, ja tänä vuonna haalareiden hinnat ovat vielä nousseet viime vuodesta (Kiinassa hinnat nousseet). 🙁
Mutta Stadiumhan kyllä tekee oikein hyviä ulkovaatteita. Mäkin ostin yhdet vettäpitävät vk-hanskat viime keväänä Stadiumista ja ne kyllä pitää ihan mitä vaan, eli hyvät on eikä ollut hinnalla pilattu. 🙂
Eppusen kaapilla says
Voi, teille tulee tuo ihana panda!:) Tuleeko se pikkumiehelle? 🙂
Mä tykkäsin kans noista Ticketin väreistä, samoin kyllä monesta muustakin. Ei ole helppoa valita tänä syksynä kun noita katsoo. 🙂
Ja kyllä, ihania juttuja myös pojille!!!!:)))))
Eppusen kaapilla says
Se onkin fikua! Taidan koittaa tehdä itsekin niin keväällä.:) Mä haluaisin kans joskus koittaa tuota Molon haalaria, mutta en tiedä otanko sellaista nyt talveksi, kun vaihtoehtoja on niin paljon ja vain yhden voi valita.:)
Eppusen kaapilla says
Oi, se tummanruskea onkin kaunis väri! Sä teitkin loistalöydön ja siihen on helppo löytää vaikka mitä kivoja asusteita, kun sen ruskean kanssa sopii vaikka mikä.
Meillä ei noiden kauppatakkien kanssa ole ollut toppahousuja, jos niitä pitää vaan kauppa ja kaupunkireissuilla, mutta se tietty riippuu miten liikutte. Me kun liikutaan melkein aina autolla, niin olen sen kauppatakin kanssa laittanut vaan muut housut ja kevyemmät kengät, koska poikahan ei missään oikeasti silloin ulkoile vaan menee lämpimään autoon, ja sieltä taas sisälle kauppaan/kauppakeskukseen jne. Mutta jos liikkuu paljon rattailla niin sitten ehkä ne paksummat housut tarvitaan. Niin, ja varmaan sekin vaikuttaa saadaanko me kunnon talvea tänne tänä vuonna..;) Viime vuonnakin taisi vasta joskus joulusta alkaa.:D
Mä en ole nähnyt tuota Ticketin Hawai’ia livenä, olisikin hauska nähdä millainen se väri on. Muutenkin nuo Ticketin värit näyttivät eri kauppojen kuvissa hyvinkin erilaisilta, mutta koska monista pidin, olisi ihana nähdä niitä livenä. Mutta esim. Pikku Minean sivuilla oli kyllä muutamista väreistä ihan “oikeatkin” valokuvat, niin näki sitten vähän miltä ne oikeasti näyttää. Ticketillä oli nyt monta väriä mistä mä tykkäsin, ja olin itse vähän pettynyt Popin suppeaan valikoimaan. 🙁 Tykkään Popin laadusta niin mielellään olisin sellaisen ottanut, mutta voi nyt olla että joku muu tulee.
Mäkin olen ajatellut juuri noin kun sanoit, että haluan testata mahd. monia eri merkkejä, eihän sitä muuten tiedä mitkä on oikeasti hyviä ja mitkä ei. 🙂
Ja vielä tuosta postaustoiveesta..voin kyllä se toteuttaa, ja tosi mielelläni otan näitä toiveita vastaan, kiitos tielle <3 mutta pohdin vaan olenko mä oikea ihminen sellaista tekemään, koska mä harrastan ja työskentelen näiden vaatteiden kanssa, niin mun mielestä ehkä “tarvitaan” enemmän kuin millä ihan OIKEASTI pärjäisi, koska varmasti voisi pärjätä hyvinkin vähällä. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitan. 🙂 Mutta mä voin tehdä sen mun omasta näkökulmasta vaikkapa (?) 🙂
Eppusen kaapilla says
Sama juttu, haluan kans kahdet talvikamat, päiväkotiin toiset ja kotiin toiset. Muistelenkin että joskus olet maininnut ettei teidän poika enää halua haalaria.
Mä kans pohdin Ticketin ja muutaman muun vaihtoehdon välillä.. saas nähdä mihin sitä päätyy. 🙂
Eppusen kaapilla says
Meillä on kans se yksi Mini Rodinin haalari, jonka jemmasin viime vuodelta meille. Toisen haalarin haluan myös, mutta mikä se sitten onkaan..? 🙂
Mä haluaisin kovasti kokeilla Ticketin haalaria, samoin Molon, kun niitä paljon kehutaan. Ja Popin laadun olen jo todennut hyväksi, niin olisi kiva testata nyt jotain ihan uutta, meni syyteen tai saveen. 🙂
Mulle kyllä kelpaisi myös nuo Mini A Turet, jotenkin tykkään noista hempeistä väreistä, mutta ehkä ne ei ole oikein Epun “näköisiä”. 🙂
Eppusen kaapilla says
^Tuo ylempi ainakin tuli perille, mutta hävisikö joku muu? Blogger välillä temppuilee, mulla on nykyään kauhean vaikea päästä vastaaman näihin kommentteihin un blogger ei toimi.. 🙁
Eppusen kaapilla says
Hei, mitä Rodinin haalareita teille tulee myyntiin? Nyt on kyllä monia hyviä vaihtoehtoja eri merkeiltä. Mini A Turea me ei olla koskaan kokeiltu ja vähän harmittaa kun en ostanut sellaista takaa avattavaa anorakkia kun Eppu oli pienempi, nyt ei taida enää koot riittää sellaiseen.(?) 🙁
Mä tykkäsin kans Molon farkusta ja meillä ei sitäkään merkkiä ole ennen ollut, aika Pop ja Ticket painotteista on meidän ulkoilu ollut, mutta nyt ekaa kertaa testissä Mini Rodinin haalari, jonka jemmasin viime vuoden mallistosta. 🙂 Ja sitten joku toinen, mutta mikä, sitä en vielä tiedä. 🙂
Eppusen kaapilla says
Hei Tiina, Mukava kun jätät kommenttia!:) Ja kiitos, tämä on nyt tosi ajankohtainen aihe niin itsestäkin tuntui että tätä oli hauska tehdä. Toivottavasti tästä nyt on jotain hyötyä jollekin päätöksentekoon, kun näkee paljon eri merkeiltä samaan aikaan.:)
Mä olen kans sitä mieltä, että nyt on liian monta kivaa, hirveän hankala päättää. 🙂
Eppusen kaapilla says
Oijoi, mä niin odotan, että näen kuvia siitä teidän pojan päällä, se ON tosi hieno haalari. Ja ihan kiva jos se menee pidempään, koska olisin itsekin voinut käyttää meidän viime vuotista ruutuhaalaria toisenkin kauden jos koko olisi vaan sopinut, tykkäsin siitä niin paljon. 🙂
Teillä on jo iso poika!:) Juu, voi olla että koululaiset ei enää haalaria kelpuuta. Ja juuri mietin, että sen haalarin kanssa ei olekaan ihan helppo käydä vessassa.
Eppusen kaapilla says
onko se se tummanruskea väri? Mä juuri eilen illalla tätä postausta tehdessäni mietin, että se Ticketin tummanruskea on tosi kaunis. Tytölle löytyykin varmasti ihania juttuja Mini A Turelta, ne ovat todella kauniita.
Mulla ei ainakaan tällä hetkellä kauheasti sytytä ostaa noita neonvärisiä vaikka tosi mageita ovatkin. Vähän vielä liian hyvässä muistissa oma neonvärinen haalarini vuodelta…… ;-D
Eppusen kaapilla says
Sitäpä juuri tässä myös minä odottelen, niin ja en oikein ole osannut päätää, että minkä ihmeen haalarin sitä ottaisi päiväkotikäyttöön. 🙂
Näin sen keltaisen ystäväni luona perjantaina, ja se ON kyllä tosi tosi hieno livenä. Itse olisin varmasti kans tilannut sen keltaisen suorilta, ellei mielessä olisi pieni epäilys, että meidän keltainen haalari ei todellakaan ole keltainen hetken käytön jälkeen..ja varsinkin jos talvi on taas sellaista kuralöllöä. 😀
Eppusen kaapilla says
Se pinkki MR onkin aivan ihana! Varmasti ottaisin sen itsekin tytölle, ja mun mielestä toi kuva, jossa se on tuon pikkutytön päällä, on aivan ihana. 🙂
Oi, onko kevääksi tulosta Tiksulta sellaisia? mä niin haluan lisää ruutuhaalareita!:)
Ja hyvä pointti, Didriksons unohtui kokonaan, heillähän on myös tosi laadukkaita ulkovaatteita. 🙂
Elise Vilpas says
Kappahlin värikäs haalari kiinnostais, kun se on hyvänäköinen ja siinä on ominaisuudet kohdaallaan eikä hintakaan ole paha. Niitä vaan ei ole enää kuin muutamia kappaleita jäljellä,vaikka onkin vasta elokuu. Pitää vielä kierrellä. Tosi kiva ja hyödyllinen postaus! Kyllä tää haalariasia pyörii varmaan jkaisen äidin päässä jossain määrin.
Eppusen kaapilla says
Meillä ei ole tuota Molon haalaria koskaan ollut niin olisi joskus hauska sitäkin testata. Ja olen samaa mieltä, että karvahuppu pitää olla!:)
Juu, ja Racoonilla taitaakin olla hyvin omanlaisensa tyyli, josta ovat pitäneet kiinni, uusilla väreillä sitten uusittu, mutta nuo sydän ja tähtilogot on pysyneet aika samanlaisina. 🙂
Eppusen kaapilla says
No mutta noi monet haalarit on kyllä ihan sairaan kalliita, ja ulkovaatteisiin menee pitkä penni varsinkin täällä Suomessa kun on tuo talvi, joka vaatii sitten ihan omat juttunsa. 🙁 Onneksi on myös vähän edullisempia vaihtoehtoja, jotka näyttää kuitenkin ihan yhtä kivoilta ja varmasti ovat myös laadukkaita. Olen kuullut noista Kappahlin haalareista pelkkää hyvää, on kuulemma hyvä hinta-laatusuhde.
Samoin olen kuullut Didriksonin olevan erittäin laadukas, harmi että unohdin sen tästä kollaasista, vaikka sitä kyllä mietin jossain vaiheessa kun selasin Babyshopin sivuja. Näitä merkkejäkin on kyllä niin paljon, että jokaiselle varmasti löytyy jotain. 🙂
Eppusen kaapilla says
Hei, kiitos tästä vinkistä! Toivottavasti tämän huomaavat myös ne, jotka Popin haalarin hankkimista suunnittelevat, koska harvemmin tuota haalaria tulee sovitettua kuin vasta sitten kotona. 🙂
Eppusen kaapilla says
Munkin suosikki on Tiksun beige, Tiksun tummansinisen sekä parin muun vaihtoehdon lisäksi. 😀 Ei ole helppoa valita, ei.
Ne Vdt:n haalarit onkin ihanat, ja varmasti lämpimät. Yritin etsiä kuvia uusista malleista, mutta en löytänyt. Ehkä ne tulevat vasta myöhemmin(?)
Eppusen kaapilla says
Joo, kivoja vaihtoehtoja on jo vähän liikaakin.:D Ainakin mulle tulee valinnanvaikeus. 🙂
mäkin aion ostaa alesta sitten jonkun ihanan ensi vuodeksi, koska nyt ei voi ostaa kaikkia niitä mitkä haluaisi. 🙂
Eppusen kaapilla says
Molon farkku on kyllä tosi ihana, mutta ihan vähän mietityttää tuo oranssi hupun vuori, josta en tykkää.
Mä haluaisin kokeilla Ticketin haalaria nyt kun niissä on tosi kauniit värit, meillä ei ole Ticketiltä ollut kuin välikautta aiemmin.
Se laatu on mullekin kaikkein tärkein asia, siksi olen aika tiukasti pysynyt Popin ja Ticketin ulkoilussa, mutta nyt haluan koittaa jotain uuttakin, varsinkin kun monia muitakin merkkejä on kuullut paljon kehuttavan. 🙂
Eppusen kaapilla says
No näin mäkin olen kuullut, että Kappahlin haalarin on hyvä. Harmi jos ovat muutaneet mitoitusta, jos se on ollut hyvä jo aiemmin. Rodinin ruskea on myös mun suosikki numero yksi. Meillä on se viime vuoden sininen odottamassa, mutta toi ruskea on kyllä niin kaunis. Ja samaa mieltä olen tuosta laatuasiasta, eli se laatu ja käytettävyys ovat kyllä tärkeitä. En kestä jos haalari on vaikka hankala pukea tai muuten huono. Ja jos se maksaa enemmän, niin sitten sen ainakin olettaa kestävän. 🙂
Eppusen kaapilla says
Eipä kestä, toivottavasti tästä on hyötyä mahdollisimman monelle tässä haalarirallissa. 🙂
Ja noi Rodinin tuplakoot on yllä ärsyttäviä, koska jossain vaiheessa käy juuri noin, että jää siihen väliin ja mikään ei ole soppiva. 🙁 Sitä odotellessa täälläkin.. 🙁 Noh, tänä vuonna saadaan kokeilla ekaa kertaa Rodinin haalaria, jännä nähdä millainen se on. 🙂
Ja näinhän se menee, että kovin aikasin tämä alkaa, mutta kai se on pakko itsekin valita sitten ajoissa, että saa sen minkä haluaa. 🙂
Eppusen kaapilla says
Se on kyllä tosi hauskan näköinen, pitäisi käydä oikein katsomassa millainen se on livenä. Ja en ihmettele että ne ovat jo lopussa, harvoin tulee tuollaisia helmiä vastaan.:)
Voi kiitos, ihana kuulla että tästä on hyötyä, koska niin todella toivoinkin.:))))))
emmi says
Meillä on molemmille haalarit tummanruskeina, pojalle myös kaksiosainen MaT:ilta, niin voi vähän samistella siskon kanssa. En tiedä sit tuleeko ihan ruskea-ähky, mut kun halvalla sai.. 😉 Tytölle oisin kyllä halunnut sen haalarin hennon vaaleanpunaisena, mut jos tuleekin loskatalvi ja tyttö oppii yhtä myöhään kävelemään kuin veljensä, niin sehän konttaa vielä koko talven. 🙂
Joo, mullakin traumat neonväreistä. Mun eka koulureppu oli musta jossa oli iso neonkeltainen etutasku, jollain diskoaiheisella kuvalla… 😉
Elise Vilpas says
Päädyinkin tilaamaan HM-nettikaupasta poikien puolelta 92-kokoisen ruskean haalarin teknisillä ominaisuuksilla, vauvapuolella sama haalari oli vain sinisenä poikienväreissä. Hintaa ei jäänyt kuin 37,50e 25 % alella, jonka olin säästänyt siihen kun löydän jotain tosi tarpeellista, ei mihkään omiin hömpötyksiin.
Tässä haalarin tiedot, jos joku muu kiinnostui; http://www.hm.com/fi/product/00301?article=00301-B
zirk says
Voihan haalariviidakko! Meillä on ollut reimaa, kappista ja moloa, tyytyväinen olen kaikkiin. Nyt pienimmälle H&M tuo ruudullinen, tykkään paljon ja ominaisuudet riittää sylivauvalle! Nyt ku on kolme puettavaa, alesta on hommattava ennakkoon. Kiinnostaa muutkin kuin tutut merkit, esim didrikson, katvig ja mikk- line, mut kestävyyttä enemmän mietityttää mitoitukset! Niistä saan harmaita hiuksia!!! Onneksi kunnon aleen on aikaa, että ehdin tietoja onkia… 😀
Täksi talveksi kamat siis jo ovat, seuraavaksi kiikarissa vaikka ja mitä.
Eppusen kaapilla says
Oho, sulla oli huippuhyvä alekoodi hihassa. 🙂 Kävin heti kurkkaamassa, ja tuosta samasta löytyy näköjään myös ihana pinkki tytöille. Hyvä löytö! 🙂
Eppusen kaapilla says
No sano muta, todellinen viidakko! :)Sylivauva ei tarvitsekaan mitäänerikoisia ominaisuuksia ja meillä kyllä käytettiin vaunuissa nukkuessa paljon myös ihan äitiyspakkauksen haalaria kun se oli niin helppo pukea. 🙂
Ja ne mitoitukset on kans ihan oma lukunsa, varsinkin kun osa merkeistä muuttaa niitä ajoittain, ja varmasti se on myös hyvä, mutta ei aina meinaa muistaa millä merkillä oli mitäkin.
Mäkin aion nyt kunnostautua seuraavassa alessa. 😀
Anonymous says
Jos tykkäät ruutusesta niin ticetillä ön aivan ihana tum.sin ruutunen jossa on karva hupun reunas! meille tulee sellainen, tyylikäs omasta mielestäni. 🙂
Eppusen kaapilla says
Voih, se MATin kaksiosainen on niin ihana!:) No mutta ruskea on kyllä hyvä talvivaateväri, itse ainakin tykkään kyllä siitä kovasti. Ja voittehan sitten ensi kaudella ottaa jotain muuta.:)
Tuon takia en mäkän taida uskaltaa ottaa Molon keltaista, voi olla vähän liian arka väri ja kun en tiedä yhtään tarraako se lika siihen keltaiseen(?)
Näkisitpä niitä mun vuoden —– haalari- ja toppapukukuvia..ei morjens mitä väriyhdistelmia ja kuoseja… 😀
Eppusen kaapilla says
Mitämitä? Mulla on sellainen ihanuus jäänyt näkemättä. Onko siitä kuvia jossain? 🙂 Nyt on jo pelkästään sitten Ticketillä liian monta ihanaa kuosia ja väriä valittavana, tykkäsin myös siitä Ticketin multicolorista sinisestä. Mutta haluaisin nyt kyllä nähdä sen ruudullisenkin kuvan. 🙂
*riikka* says
Tosi kiva postaus ja upeat kollaasit! Nämä haalariasiat ovat kyllä sellainen ikuisuusaihe;) Meille tuli nyt se Ticketin beige ja kaapista löytyy viime kevänä ostettu Vdt:n sininen haalari. Olen tosi varovainen ostamaan jemmaan edelliskauden aleista, koska kokoarvioni on mennyt niin moneen kertaan pieleen ja uusissa mallistoissa on aina jotain ihan-pakko-saada -juttuja:) Nytkin toivon sormet ja peukut ristissä, että VdT:n haalari mahtuu, poika ei ole vielä suostunut kokeilemaan sitä.. 4vuotias pitää vielä haalaria, mutta mielellään myös 2-osasta pukua, joten niitäkin löytyy pari. Isommat lapset lopettivat haalarin käytön eskarin jälkeen, neidille ekaluokalla vielä ostettiin haalari, kun hän sen halusi, mutta käyttämättä kumminkin jäi:(
Täti Ruskea says
Aikoinaan, kun meidän isommat pojat (-00 ja -03) olivat pieniä, ostin ensin ReimaTecin haalareita, jotka oli “parhaita”. Jossain vaiheessa rinnalle tuli Rasavil ja erityisesti Remun Cordura -materiaalista tehty hyvin kulutusta/hankausta kestävä pinta haalarin polvissa/lahkeissa. Samaan aikaan Reimoissa alkoi olla ongelmia eikä edes Tec+:n pinta kestänyt käytössä. Ovat kyllä käyneet pikkupojille varahaalareina ja pitävät yhä vettä.
Ticketit löivät itsensä läpi meidän perheessä talvella 2009. Täytyy kyllä myöntää, että hinta kauhistutti, mutta ekat taisin ostaa -25% -kampanjaviikon aikana (kaksiosaiset asut isommille). Ensimmäisen haalarin ostin niinkin myöhään kuin talveksi 2010-2011, ruskean BabyBaggien. Viime talvena meidän kolmosella (-09) oli käytössä tummansininen Othello beigeillä tähdillä. Tykkäsin kovasti. Kesti hyvin ja piti lämpimänä sekä kuivana. Jäi vielä pikkuveljellekin käytettävää 🙂 Näinkö oikein kuvakollaasistasi, että tähtihaalaria olisi jälleen saatavana samoilla väreillä? Muistan nähneeni ruskean valkoisilla tähdillä.
Tuleva talvi on osittain selvä (haalareiden suhteen) ja osittain vielä auki. Syksyllä 3v täyttävälle tilasin Tanskasta Ticketin alesta suosikkini ruskean Baggien. Ajattelin, että syksyllä 1v täyttävä veljensä vois sit “samistella” 3v:n vanhassa ruskeassa BabyBaggiessa. 3v on kuitenkin ollut aina ikäisekseen isokokoinen, joten saattaapi olla, että 86cm BabyBaggie on pikkuveljelle liian iso ja sit ollaan pulassa.
Toisiksi haalareiksi pienille olin päättänyt ostaa Po.Pin fleeceuorelliset kuorihaalarit. Ongelmaksi tuli kuitenkin isompien kokojen värit. Pienten tummansininen oli kiva erityisesti vetoketjujensa ansiosta. En vaan ymmärrä, miksi isojen haalaria ei saa tummansinisenä. Minun silmissäni se kirkassininen mustinen hupunsisuksineen riitelee tummansininen (punavalkovetskarisen) vauvahaalarin kanssa :/ Toistaiseksi en ole ostanut kumpaakaan ja pian ne loppuvat.
Tärkeimmät asiat haalaria valitessa ovat kestävyys ja säänkestävyys sekä toki ulkonäkö ja istuvuus käyttäjälleen. Mulle tärkeää on myös perheen sisällä lasten ulkovaatteiden yhteensopivuus keskenään. Turhamaista, tiedän…Vaikka luotankin Ticketiin, olen valmis raottamaan ovea myös esim. Po.Pille. MiniATuren värimaailma myös viehättäisi (ruskea ja vaaleansininen). Molon “farkkuhaalarissakin” on jotain viehättävää.
Moni on kirjoittanut, että haalarin käyttö loppuu eskariin tai viimeistään kouluun. Meillä on pojilla ollut haalarit myös 1.-2.:luokilla (kaksiosaisen rinnalla). Ovat itse sitä toivoneet. Oman käytännön kokemukseni kautta voin kyllä myös sanoa, että haalari on nopeampi pukea lyhyeksi välitunniksi kuin kaksiosainen. Jälkimmäisestä on suuri kiusaus jättää housut roikkumaan naulakkoon. Varmasti valinta riippuu paljon myös kavereista ja muusta luokasta. Viime talvena meidän tokaluokkalaisella oli käytössä Ticketin “isompien” haalari, sellanen lumilukollinen “lasketteluhaalari”. Käytti sitä hyvin mielellään. Siitä tosin tuli meidän eka Ticket-reklamaatio, kun tarrat lahkeiden ja hihojen suista irtosivat. Reklamaatio hoidettiin hyvin.
Taisin vähän innostua aiheesta…
Eppusen kaapilla says
Kiitos!=)))) Haalarijutut tulevat joka vuosi yhtä varmasti kuin syksykin.:D Se Ticketin beige on ihana! Olisi kiva lukea siitä!?:) Samoin kyllä VDT, oletko nähnyt missään niitä uusia malleja? Koitin etsiä, mutta tuloksetta.:P
Niin se taitaa olla, että jossain vaiheessa se haalari ei enää kelpaa. mutta vielä kun kelpaa niin onhan se helppo pukea ja tosi käytännöllinen.:)
Pirjo says
Meillä on aina ollut yhdet haalarit ja yhdet kaksiosaiset. Julialle 2 v tulee nytten Roxyn haalari, Racoonin liukaspintainen toppis (ilman sydäntä, vähän sporttisempi malli) ja Lennen housut. Emilialle 3,5 v, Molon keltainen takki ja lilat housut, haalari vielä hakusessa. Ehkäpä tuo Mini Rodinin pinkki :o)
Meillä ei merkillä ole mitään väliä. Laadukas pitää olla, kun tosiaan yhdellä mennään. Yleensä valitaan mikä (äidin) silmää miellyttää eniten, kun tuijotellaan sitten sitä yhtä ja samaa haalaria / 2-osaista settiä koko talvi :o)
Täti Ruskea says
Se unohtui vielä kirjoittaa, vaikka pitkä viesti jo olikin, että mielestäni ulkovaatteita on toisinaan hankala ostaa alesta jemmaan, kun lapsen kasvua ei voi aina ennustaa. Pahimmillaan menee ostos aivan hukkaan, kun koko on väärä. Vuosi sitten paikalliseen lastenvaatekauppaan tuli talviTicketit jo heinakuussa. Silloinkin tuntui vaikealta arvioida haalarin kokoa niin, että se olisi sopiva vielä maaliskuussa ja lapselle joka muutenkin oli pitkä ikäisekseen. Ale-ostokset täytyy tehdä vieläkin aikaisemmin. Talvella nähdään, arvioinko oikein koon Ticketin Baggieen…
Eppusen kaapilla says
Hei, kiva vaan jos joku innostuu aiheesta!.) Ja mielenkiintoinenhan se on ja hyvin ajankohtainen nyt kun kaikki ihanuudet ovat tulleet myyntiin.
Ymmärrän kyllä hyvin, jos joku haluaa että sisarusten haalarit sopivat jotenkin yhteen. Jonnekin jo ylemmäs kommentoinkin, että mäkin tykkään tuosta tummanruskeasta väristä tosi paljon.
Meillä on keväältä jäljellä punainen Popin vk-haalri syksyksi, ja ainakin vielä se tuntuisi mahtuvan hyvin. Eli sillä mennään syksy ennen kun siirrytään talvihaalariin. Olen kyllä tykännyt Popin laadusta tosi paljon sen perusteella, mitä meillä sitä on ollut. Ja on meillä ollut Ticketiäkin, mutta ei koskaan talvihaalarina, joten siksi haluaisin sitä nyt kokeilla. Samoin kiinnostaa tuo Molo kids, ja haluaisin kokeilla myös sitä, mutta ei voi saada kaikkia, ja kun on vaan yksi lapsi niin pakko kai kohta valita joku.
Ja niinhän se on että se haalari vaan sujahtaa helpommin päälle, itsekin sen paljon mielummin puen lapselle. Tuo on varmasti totta, että riippu myös mitä niillä kavereilla on, että kelpaako joku juttu.
Hauska myös kuulla, että Ticketin reklamaatio hoidettin hyvin. Sekin kyllä vaikuttaa siihen, mitä jatkossa valitsee. 🙂
Eppusen kaapilla says
Oijoi, ihanilta kuulostavat nuo teidän talvisetit. En tiennytkään, että sitä ihanaa keltaista saa myös takkina. 🙂
Ja sepä siinä on, kun sitä yhtä ja samaa haalaria käytetään (ja katsellaan) sitten päivästä toiseen, niin olisi ihan kiva jos se miellyttää myös silmää.:)
Me pärjättiin viime talvi ihan hyvin yhdellä haalarilla, mutta nyt kun E. menee päiväkotiin, haluan toisenkin. 2-osaista pukua meille talveksi tuskin tulee (tai ei sitä koskaan tiedä;) mutta sitten noita talvisia “kauppatakkeja” on kyllä muutama.:)
Eppusen kaapilla says
No sepä se! Siksi ihan vähän arveluttaa se alesta ostaminen, että jos tuleekin joku kasvupyrähdys, mutta ajattelin että jos tänä vuonna yrittäisin jotain alestakin löytää, kun nyt on niin monta ihanaa juttua tarjolla, ja kun ei voi ostaa kymmentä haalaria yhdelle lapselle, niin josko alesta löytyisi sitten joku ihanuus seuraavaksi talveksi. 🙂
ts says
anteeksi, kun välikommentoin 🙂 mutta pakko sanoa, että tarkalla markalla mennään meidänkin perheessä ja silti tulossa po.pin haalari, tosin viime talven alesta ostettu. noissa po.peissa ja muissa laatumerkeissä on nimittäin aivan älyttömän hyvä jälleenmyyntiarvo, joten haalarille ei oikeasti tule välttämättä yhtään tai ainakaan montaa euroa enempää hintaa kuin jos ostaa edullisemman haalarin!!! meillä on eniten rahaa hävitty just henkkamaukka yms. vaatteissa, kun on uutena ostettu ja eivät välttämättä niin hyvin käyttöä kestä(ainakaan useamman lapsen) ja vaikka säilyisivätkin hyväkuntoisina niin ei niistä vaan makseta mitään, ei kirppiksellä eikä huutonetissä. kun taas jos alesta löytää merkkihaalarin niin siitä voi saada melkein omansa takaisin, kun myy seuraavana talvena eteenpäin.
tämä kommentti vaan siis rohkaisuna ja vinkkinä niille, joilla tiukempi budjetti. 🙂 ja kaverit, joilla useita lapsia, ovat kertoneet, että esim. po.pin ulkovaatteet kestäneet jopa kolmen lapsen käytön ja vielä on kehdannut laittaa kirppikselle. 🙂 säästöä sanon minä! (jos siis malttaa kaapissa jemmailla ja ostaa unisex-värejä…)
ts says
ja siis kiitos Eppusen äipälle mahtavasta postauksesta! 🙂
Eppusen kaapilla says
Saa aina myös välikommentoida, eikä tarvitse pyydellä anteeksi.:))))
Mä olen itsekin ollut tosi tyytyväinen Popin talvihaalarin laatuun, joten voin myös suositella. Tuo on kans hyvä näkökulma, jota kannattaa miettiä.
Tietysti taas se kallis haalari on kerralla aika iso paukku maksaa, varsinkin jos pitää ostaa talvikamppeet monelle lapselle. Mutta sitten on kyllä hyvä, jos siitä saa käytettynä osan takaisin, niin voi sitten taas rahoittaa sillä uutta. Hyvä pointti kyllä on tuossakin, ja itsekin olen ostanut juuri joskus Popia käytettynä, että kestävät kyllä useammankin lapsen käytön, varsinkin ulkovaatteet. 🙂
Ja eipä kestä, kiitos sinulle positiivisesta palautteesta ja hyvästä kommentista!:)
Minna says
Kiitos viimeisestä! Kiva postaus, hauska katsoa muitakin vaihtoehtoja, vaikka omat onkin jo lukittu… Laita kuvia spostiin, kun ehdit!
Eppusen kaapilla says
Hei, kiitos teille myös. 🙂 Hyvän valinnan olet tehnyt haalarin suhteen! 🙂
SARA says
Meille on tulossa 2,5vlle talveen Riikan-blogin lasten vanha tummansininen Po.p . Yritän ostaa aina secondhandia ja toivon syvästi, että vuodn päästä saan metsästettyä tänään Po.pin fb-sivulla vilahtaneen iiiihanan tummanharmaan haalarin. Pienemmälle pitää visiin jostain kosteussuojattu toppapuku vielä keksiä, vaikka isoveljeltä on vielä jemmassa tosi kiva tuommonen Mini Rodini parkatyylinen vihreä puku. Sillä ei tosin lumessa oikein mennä, kun tarpeet esinoisen vauvavuonna oli vähän erilaiset 🙂 tuossa on kyllä monta varteenotettavaa mallia esim. Lindexin punainen, mitä muutkin ovat ihastelleet.
anna says
Olen uusi lukijasi.
Mielenkiintoinen postaus. =) Tänä talvena löytyy kyllä kaikkea kivaa ja nättiä paljon! Olen ostanut tytölle jo käytetyn Ticketin haalarin, mallia Othello suit ja olikohan kuosi Amaranth, tai vastaava. =) Vielä haluaisin ja tarkoitus ostaa jokin uusi haalari. Racoonilla on nyt tosi nätit haalarit (vaikka jostain syystä en aluksi tykännyt), tuo ruskea Mini Rodini ois kanssa kiva, mutta en tiedä saako mistään enää, kun en ole ennakkotilannut..? Jostain syystä Reimatec on inhokkimerkkini, tai on niilläkin muutama nätti joskus ollut.
Mimmu says
Meillä on vauvalle vielä haalari hankkimatta ja valinnanvaikeus tosiaan on. Aluksi mietin Molon haalaria, ne kun on meillä havaittu todella hyviksi, mutta nyt on alkanut himoittaa tuota Mini Rodinin haalaria karvahupulla (luulen nähneeni jossain vielä tummansinisenkin vaihtoehdon). Takit aion tehdä molemmille lapsille itse ja vauvalle löytyy toppahousut, isommalle pitäisi ne vielä keksiä tai sitten takin kanssa käytetään villalegginsejä. Pipoja ja muita asusteita en vielä edes mieti, mutta haalarit hankitaan aina hyvissä ajoin, minulla kun on kokemusta siitäkin että jää ilman.
Eppusen kaapilla says
Te saatte sitten kivan haalarin. Meillä oli myös viime syksynä Popin tummansininen (tosin vk-haalari) ja minä ainakin tykkäsin tosi paljon sen väristä. Muutenkin se oli hyvä haalari. Tuo Lindexin punainen on kyllä myös hieno.:)
Se MR:n parkatyylinen vihreä on tosi ihana! <3
Eppusen kaapilla says
Hei Anna,
Kiva kun liityit lukijoihin, tervetuloa!:) Taidankin tietää sen kuosin, oliko siinä värikkäitä palloja? Se onkin tosi kiva!
Noita Mini Rodinin talvihaalareita tulee taatusti moniin ulkomaisiin nettikauppoihin, eikä postit ole useinkaan paljon kalliimmat kuin Suomestakaan. Lupaan vinkata täällä heti, kun ne tuleat myyntiin, että mistä niitä saa.:)
airamanna says
Meillä oli jo lapsille molon haalarit hankittu talven alesta ja niillä ja kaksi osaisilla piti pärjätä tämä talvi vaan kuinkas kävikään…näin rodinin panda haalarin ja se oli menoa. Tytölle on siis ihana panda haalari tulossa, pojallekkin tekis mieli joku uutuus hankkia. Ticketin kolmivärinen olis nätti.
Koululaisille ostan todennäköisesti ticketin mallistosta jotkin simppelit takit ja reimalta ja/tai remulta housut.
Neljän lapsen vaatteisiin saa uppoamaan hirveän summan rahaa, mutta joka vuosi ostan alennuksesta myös osan vaatteista.
Hippuli says
Se ruudullinen oli ainakin Keltaisessa Ketussa myynnissä, netissä ja Ison Ompun liikkeessä. Oli nätti, sinen sävy oli ehkä vähän liian harmahtava mun makuun, mut se onkin smokey blue..
Hippuli says
Samassa liikkeessä kävin tsekkaamassa myös muut Tiksun ihanat värit, kuten cinderin, multicolorin, hawaiin..
Eppusen kaapilla says
Juu, siitä tulee myös tummansininen ainakin joidenkin myyntikuvien mukaan, joita näin. Se on kyllä tosi kiva, meillä on se jemmassa viime talvelta, ja tykkään kyllä kun siinä on se valkoinen vetskari ja ihana karvahuppu.
Voi, sä osaat itse tehdä takit! <3 Eipä tule samanlaisia sitten muilla vastaan.:)
Ja mä kans tiedän että noi talvikamat, tai ainakin kivoimmat loppuu pian, niin pitää vaan koittaa nyt tehdä päätös. 🙂 Tai ainakin yritän.. 😉
Eppusen kaapilla says
Oih, teille tulee se ihana panda!<3 🙂 Tosin on ne Molonkin haalarit tosi hyvät! Mä kans tykkään siitä Ticketin kolmivärisestä, ja varsinkin kun ne kriittiset paikat ovat tummat, niin ei silti tarvitse pelätä likaantumista. Se kolmivärinen, beige sekä yksivärinen tummansininen taitaa olla ne mun tän hetkiset suosikit Ticketiltä. niin ja sit oli vielä joku.. 😀 Näitä kivoja on nyt vähän liikaa… .)
Eppusen kaapilla says
Mä yritin käydä tänään Stockalla katsomasa Ticketin värejä, mutta ei niitä ollut vielä tullut muita kuin joku pinkki tyttöjenhaalari.
airamanna says
Joo todellakin, kivoja haalareita tuntuu tänä talvena olevan paljon.
anna says
Juuri sen haalarin =) Kiitos, jos viitsit vinkata! nyt pohdiskelen, että tilaisinko kuitenkin tuolta Lilliksestä tuolla alekoodilla sen Racoonin roosan haalarin.. Kiitos siis tuosta koodistakin, =)
Eedith says
Jopas on paljon ihania haalareita! 🙂
Meillä on tytöllä ollut viime vuonna pinkki Molon Polaris ja sitä edellisenä vuonna musta Ticketin Baggie. Nyt päätin testata edullisempaa haalaria, sillä totuus on se, että äitiyslomalla ulkona ei tule oltua ihan huonoimmalla säällä ainakaan kahta kertaa päivässä. Kappahlilta oli joskus vk-haalari, joka ainakin piti vettä kaatosateessakin ja siksi ensisijaisesti halusin puvun sieltä. 2,5 -vuotias näki Kappahlin mainoksen ja ihastui värikkääseen haalariin ja puhui siitä sen jälkeen joka päivä. Netistä tutkittiin muitakin vaihtoehtoja, mutta tyttö tyrmäsi kaikki. Tänään käytiin sitten ostamassa ko. puku ja tyttö on ikionnellinen. Livenä se muuten oli paljon hienompi kuin kuvassa! Ei ihme, että koot alkavat jo käydä vähiin. 25% alekoodilapun kanssa hinnaksi jäi 59,95. Ei paha.
Anonymous says
Moi! Kasperin äiti kirjoittelee vähän jälkijunassa. Hyvää päiväkotielämän alkua Teille!
Asiaan…Olen hamsteri ollut kotivuosina…pojan vaatehuone pursuu eli alkuvuonna ostin alesta
Minymo Vic (tummansini,vaaleansini -haalarin)
ja tossa myöhemmin Reimatec Kvasan
http://www.kididea.f…products_id=501
http://www.hoplaa.fi…teet/reima/2112
Sit olen myös hamsteroinut Ticketin Halvard Jacket -takin vihreänä ja Mimymon (ehkä toinen jää käyttämättä). Ja Reimatec ja minymo toppahousut.
Ja ihme ja kumma arvaukseni kasvusta on toiminut. Ei ainakaan mikään liian pieneksi ollut jäänyt, kasvuvaraa Reimatec haalarissa enempi. Ticketin takin olin arponut 110 (vastaa minymo 116). Se oli yllätys että minymo haalari ei ollut kuitenkaan kokoaan pienempi eli ei paljon reimateciin verrattuna ollut lyhyempi (paljon kaposampi).
Viime talvena oli Ticketin ruskea toppahaalari ja sen jo huutikses möin pois (ja pari muuta settiä). Ticketistä pidin muutoin, mutta jalat oli tosi kapeat eli hankala pukea talvipopon päälle.
Hyvää syksyn jatkoa ja tulevaa talvea!
t. Heli