Takana on melkein kaksi kuukautta tanskan kielen opintoja ja vaikka pääasiallisena tarkoituksena on kielen oppiminen, kielikoulussa on ollut hauska käydä ihan jo hauskan kurssiporukan takia. Parjatun pakkoruotsin avulla tanskaa on ollut yllättävän helppo opiskella. Viihtyisän ja iloisen kurssista tekevät kuitenkin kurssikaverit, jotka ovat kuka mistäkin kotoisin, ja välillä stereotypiat tietyistä kansallisuuksista tulevat mahtavalla tavalla esiin. Ja kyllä, joskus ne pitävät paikkaansa.
Tanskan kielessä kellonajat menevät niin, että esimerkiksi 13:25 sanotaan viittä vaille puoli kaksi ja 13:35 on viittä yli puoli kaksi. Kurssilla saksalainen kurssikaveri ihmetteli, mitä sitten sanotaan, kun kello on 13:27. "Onko se 3 minuuttia vaille puoli?" hän kysyi. "Ei, se pyöristetään suoraan puoleen" neuvoi opettajamme. Ranskalainen kurssikaveri olisi halunnut pyöristää kellonajat niin, että olisi vain tasatunti, varttia yli ja puoli. Opettaja neuvoi, että ihan niin paljon ei nyt sovi oikoa. Saksalainen kurssikaveri jatkoi kauhistuneena: "Saksassa jokainen minuutti merkitsee!". Turkkilainen kurssikaveri purskahti kovaan röhönauruun. Minuakin nauratti, ja koitin pohtia, miten suomalaiset tämän ottaisivat.
Eri kansallisuuksien lisäksi kurssilaiset ovat hyvin eri-ikäisiä. Nuorimmat ovat kahdenkympin korvilla ja vanhin kurssilainen on melkein 70-vuotias. Kaikkia kuitenkin tuntuu yhdistävän hyvä huumorintaju ja kova motivaatio oppia uusi kieli. Joskus jotkut kurssikaverit saattavat myös ärsyttää ja olenkin huomannut, että näköjään samat asiat saavat minut ärsyyntymään nyt, kuin ollessani 7-vuotias ekaluokkalainen. Olen myös saanut huomata, että joskus lähes nelikymppisetkin saattavat käyttäytyä kuin 7-vuotiaat. Pienistä ärsytyksistä huolimatta kielikurssilla on ollut hauskaa käydä ja tunneilta olen lähtenyt joka kerta iloisella fiiliksellä.
Ehkäpä tämä tanskan kieli alkaa opiskelun avulla vähitellen avautua, ja olenkin jo uskaltautunut hoitaa pieniä kauppa- ja postiasioita tanskaksi. Kaikkein vaikeinta minusta tanskassa on se ääntäminen, tai oikeastaan se, että saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta edes yrittää avata suunsa. Onneksi voi kuitenkin aina vaihtaa englannin kieleen, koska sitä täällä tuntuvat puhuvan kaikki vauvasta vaariin. Aion kuitenkin jatkaa yrittämistä ja uskaltamista, koska tuntuu, että täällä arvostetaan sitä, että edes yrittää vähän puhua tanskaa.
Postauksen kuvat eivät liity kielenopiskeluun mitenkään. Ne on otettu viikko sitten Hvidesandissa, jossa kävin meidän Suomi-vieraiden kanssa päiväretkellä. Ihana paikka! Suosittelen lämpimästi käymään, jos matkaatte Tanskassa.
Leave a Reply