Päästiinhän siitä kesästäkin nauttimaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Kaupat täyttyvät toppahaalareista ja ulkona vaan aurinko porottaa. Mutta sepä ei meitä haittaa. Kiva kun saatiin kesävaatteet lopultakin kunnolla käyttöön. Sain myös vihdoin käytyä lasten vaatekaappeja läpi ja vein ison kasan pieneksi käyneitä viime talven vaatteita Nellaan ja Nuttuun myyntiin.
Muuten me ollaankin vaan laiskoteltu, tavattu kavereita, ulkoiltu, ulkoiltu ja ulkoiltu. Ja nautittu ihanista kesäpäivistä. Eppu ja Isla ovat leikkineet kiitettävän paljon yhdessä ja vaikka välillä kiistaa tuleekin jostain tavaroista, pääsääntöisesti yhteisleikit menevät aika kivasti. Eppu tykkää antaa keinussa vauhtia pikkusiskolle ja rakentaa tälle hiekkalinnan jos toisenkin. Nyt olenkin monena päivänä jättänyt puhelimen jonnekin sisälle, sulkenut läppärin koko päiväksi ja vaan nauttinut ulkoilmasta ja auringosta. Toivottavasti saadaan nauttia auringosta vielä pitkään.
Anonymous says
Näistä ihanista ilmoita pitääkin nauttia! Me ei juurikaan olla sisällä viihdytty ja lapset varmaan nukkuiskin ulkona ellei arki olisi alkanut.
-nanna
Heidi - Eppusen kaapilla says
Nanna: Tänään aamulla näytti hetken huonolta, mutta onneksi parani vaan iltapäivää kohti. 🙂 Nyt vaan peukut pystyyn, että jatkuisi nämä ihanat ilmat! 🙂