Aiemmat Tukholman postaukset ovat olleet sen verran suosittuja, että jaan tämän reissun nyt pariin eri postaukseen. Lisäksi kuvia tuli napsittua matkalla niin paljon, että niitäkin on hyvä vähän jakaa.
Lähdimme siis ihan ex tempore käymään laivalla sekä päiväksi Tukholmaan lasten kanssa. Olimme viimeksi laivalla Epun kanssa, joten jännitti vähän, miten päivä kaupungilla sujuisi kahden kanssa. Koska varasimme matkan aika myöhään, paljon eri hyttivaihtoehtoja ei ollut enää jäljellä. Ja näin kahden lapsen, ison matkalaukun sekä tuplarattaiden kanssa tuo Siljan Promenade -hytti oli kyllä aika ahdas. Mutta ensi kerralla olemme sitten vähän viisaampia. Ensi kerralla aiomme myös tehdä niin, että olemme yön tai pari hotellissa Tukholmassa, koska tuo päivä siellä menee niin nopeasti. Harmi, ettemme tajunneet jo nyt tehdä niin.
Hauskaa kuitenkin oli kaikesta huolimatta. Tukholma on kyllä yksi omista lempikaupungeistani, eikä vähiten tuon ruotsalaisen muodin takia. Nytkin kaupoissa oli jo esillä syksyn uutuudet ja kävinkin ihastelemassa uusia juttuja sekä putiikeissa, mutta myös NK:lla. Ostin toki lapsillekin muutaman jutun, mutta tällä kertaa keskityin kyllä ihan omiin ostoksiini. Ja kun lasten kanssa on liikenteessä, meno on aika hidasta ja kuljimmekin ihan lasten ehdoilla.
Vaikka Eppu ei ole enää pitkään aikaan käyttänyt rattaita, reissuun otimme mukaan tuplarattaat, koska ajattelimme että päivän kävely voi kuitenkin olla liikaa pikkumiehelle. Ehkä joku tarkka voikin näistä huomata, että meillä on mukana uudet vankkurit, jotka ostin juuri ennen matkaa. Näistä voin kertoa sitten lisää myöhemmin ihan omassa postauksessaan, mutta näihinhän on laitettu noiden meidän Scoot-matkarattaiden koppa alas. Omat ostoksemme saimmekin tehtyä sillä aikaa kun molemmat lapset ottivat tirsat rattaissa, joka oli kyllä aika kätevää. Laivalla käytin Tulan kantoreppua Islalla, koska siellä joutuu aina odottelemaan hissiä niin kauan rattaiden kanssa, joten kantoreppu helpotti liikkumista. 🙂
Lapset varmaan tykkäsivät kuitenkin eniten olla laivalla, koska siellä oli paljon muita lapsia ja tekemistä. Lisäksi näin sesonkiaikaan laivalla kiertelivät muumit ja lapsille oli järjestetty esityksiä sekä muutakin puuhaa. Eppu oli aivan innoissaan kaikesta ja niin oli kyllä Islakin. Aamulla ei meinannut tulla aamupalan syömisestä mitään, koska pikkuneiti keskittyi vaan katselemaan kaikkia muita lapsia.
Tässä vähän fiiliskuvia meidän reissusta. Kerron sitten toisessa postauksessa lisää paikoista, joissa kävimme sekä vähän myös ostoksista.
Anonymous says
Ihania kuvia! Kerro ihmeessä lisää uusista hienoista rattaista! Mistä ostitte? Nämä kiinnostaisivat,mutta olisi kiva kuulla kokemuksia… Sitä siis odotellessa;)
Heidi - Eppusen kaapilla says
Hei, Nämä on ostettu Lastenturvasta, ja lupaan tehdä näistä vielä oman postauksensa. 🙂 Näistä sai siis tuplat lisäämällä noiden Scoot-rattaiden istuimen, eli toimii. Mutta näihin saa myös erikseen vaunukopan, jos on tarve ihan pienelle vauvalle. 🙂
Anonymous says
Tukholma on kyllä ihana kaupunki! Ihan matkakuumehan tässä meinaa iskeä 🙂 Innolla odotan lisäpostauksia niin ostoksista kuin tuplistakin.
-Nanna
Anonymous says
Meidän 1,5-vuotias säikähti laivalla muumia niin paljon että rupesi lyömään sitä nenään ja huutamaan kuin palosireeni. Meinasin kuolla naurusta ja samalla yritin lohduttaa aivan hysteeristä lasta 🙂
Heidi - Eppusen kaapilla says
Se on ihana, ja lisäksi ihanan lähellä. 😀 On toki monia muitakin kivoja kaupunkeja, joista tykkään tosi paljon, mutta Tukholmaan pääsee helposti ja nopeasti, joten siitä vielä plussaa. 😉
Lupaan tehdä kunnon vaunupostauksen vielä! 🙂
Heidi - Eppusen kaapilla says
Apua, mikä tätä kommenttiboxia vaivaa? Toivottavasti löydätte vastaukset täältä! Tuo ylempi vastaus oli Nannalle.
Vierailija: Voi lapsiparkaa sekä voi muumiparkaa, joka sai osumia taaperolta! Meilläkin pelättiin pienempänä muumeja (ja kaikkia muitakin isoja hahmoja), mutta nyt mumit selvästi kiinnostivat ja taisivat olla yksi kivoimpia juttuja koko reissulla.
Anonymous says
Me lähdetään Tukholmaan lauantaina, kakkososaa siis odotellessa! 😉
Heidi - Eppusen kaapilla says
Vierailija 7/7: Siellä se on nyt, there you go! Mukavaa reissua teille! 🙂
Anonymous says
Hei, me suunnitellaan myös samanmoista retkeä, mukaan lähtisi juurikin Islan ikäinen poika. Minua mietityttää vauvan kanssa kulkeminen autoilun osalta, millä siirryitte laivalta keskustaan, oliko teillä mukana turvakaukaloa? Vai oliko terminaali kävelymatkan päässä kaupungista? Muutenkin mietityttää kun ihmiset tekevät ihan kaukomatkoja pienten kanssa, että kuljettaako valtaosa oman kaukalon mukana vai miten isojen kaupunkien vilskeessä mennään turvallisesti? Eri postaukseesi viitaten, meidän poitsu hokee äiti-sanaa kovasti, niin kovasti että isikin on äiti 🙂 eli eiköhän teidänkin hokemat sitä sanaa hae.
Heidi - Eppusen kaapilla says
Vierailija 9/9:
Meillä ei ole ollut kaukaloa koskaan mukana, kun siinä on vähän huono istua koko päivä. Olemme ottaneet vaan vaunut/rattaat molempien lasten kanssa ja aika hyvin on mennyt. Siinä voi sitten pieni ottaa välillä tirsatkin.
Olemme joko kävelleet tai menneet tunnelbanalla keskustaan. Viimeiset pari kertaa olemme menneet Siljan terminaalista, mutta myös Viikkarilta pääsee hyvin ilman taksia yms. siitä menee myös busseja ihan läheltä. Mielestäni busseissa pääsee vaunut ja niiden työntäjä ilmaiseksi. Mutta itse olemme suosineet metroa sen nopeuden takia, sillä kun pääsee paikasta toiseen niin helposti vaunuillakin. Siljan terminaalia lähin metroasema taitaa olla Gärdet, siihen on ehkä 5 minuutin kävelymatka laivalta. Vikingin terminaalia lähin metropysäkki taitaa olla Slussen (?) korjatkaa joku jos olen väärässä. 🙂
Mutta itse olen kyllä tykännyt kävellä mahdollisimman paljon, jos ilma on ollut hyvä, koska Tukholma on tosi kaunis. Tietysti jos on tiukka aikataulu tai paikkoja missä pitää ehtiä käymään, kannattaa käyttää noita julkisia. Mukavaa reissua teille! 🙂